Useilla palstoilla vaikuttaa mielenterveysongelmaisten häiriköiden joukko jotka pilaavat koko palstan tarkoituksen kaikkien niiden kannalta joita kyseinen asia koskee. Esimerkiksi uusperhepalstalla on tällainen häirikkö joka kommentoi lähes joka ketjussa samalla alatyylisellä tyylillä uusperheitä ja niiden jäseniä teilaten. Keskustelut käyvät raskaaksi eikä oikeaa asiaa saada juuri ollenkaan aikaan, moni tämän kyseisenkin palstan käyttäjä on siirtynyt muualle tai (kuten allekirjoittanut) ei ole halunnut kirjautua palveluunne omalla nimimerkillä.
Samaten sivuillanne esiintyy pedofiilisiä ja muutenkin rikollisia kannanottoja joiden kaikkien suitsimiseen pitäisi löytyä keinot ja viedä rohkeasti tapaukset poliisille joka sitten ratkaisee oliko koko homma pelkkä "vitsi".
Jatkuvasti palstalla häiriköivät ip osoitteet tai nimimerkit pitäisi kyetä varoituksen kera poistamaan kokonaan tai sitten palvelu on muokattava siten että kirjoittamaan pääsee vain nimimerkillä jossa on oltava esimerkiksi oikea osoite ja nimi kirjottautuessa.
Keino häiriköiden poistamiseen palstoilta
21
336
Vastaukset
Tee viestien asiattomuudesta ilmiantoilmoitus. Ellei viesti pian poistu, kirjoita siitä Kysy ja auta-palstalle varustettuna höysteellä moderoinnin laadusta ja linkillä asiattomaan viestiin. Suosittele tällaisten 'kehitysprojektien' sijasta valvojien toiminnan kehittämistä, koska jos moderointi säilyy näin ala-arvoisena, ei muulla kehityksellä ole mitään merkitystä.
Tiedoksi @Suomi24- Jotain rajaa
Siinä yksi pukki kaalimaan vartijana.Pahimpia massapostittajia ollut jo vuosikausia ja aina syy on toisissa.
- dfgtrew
Jotain rajaa kirjoitti:
Siinä yksi pukki kaalimaan vartijana.Pahimpia massapostittajia ollut jo vuosikausia ja aina syy on toisissa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12885657
Jotain rajaa.
- sjfdg
"Jatkuvasti palstalla häiriköivät ip osoitteet tai nimimerkit..."
Jokainen Saunalahden mobiiliasiakas ja ehkä jossain vaiheessa myös Suomi24 ylläpito ymmärtää, että ip-estosta ei ole nykypäivänä yhtään mitään hyötyä.
Useimmissa liittymissä on vaihtuva ip, eli aina yhteyttä muodostaessa verkko antaa ip:n, joka on jotain ihan muuta kuin se edellinen ip.
Tänäänkin, kun tänne sivustolle tulin ja yritin ensimmäistä viestiä lähettää, tuli ilmoitus että tästä ip:stä on viestien lähetys kielletty. No, ei siinä muuta kuin modeemista yhteys poikki ja uudelleenmuodostus -> uusi ip ja nyt taas toimii. Joskus pitää tehdä tämä kuvio useampaan kertaan, koska Sauniksen mobiiliverkon ip-osoitteista aika suuri osa on jo blokattu... - suorasuu3333333
Huostaanottovanhemmille tarkoitettu palsta on häirikköpariskunnan vallassa. Välillä voi olla hetki rauhallista, sitten äijä taas hyökkää örveltämään sinne ensimmäisenä ja vetää eukkosen perässään, eikä alatyylin haukkumisella ja ilkeilyllä ole mitään rajaa.
Ikävä vain, että tuo ko. palsta on tärkeä henkireikä monelle viranomaiskurimukseen joutuneelle.
Tässä yksi lapsellinen esimerkki häiriköinnistä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10504912
Sivullisen kommentti28.1.2014 14:140 SULJE
Teksteistä päätellen lasten elämä ei ole mennyt ainakaan huonompaan suuntaan kun heidät on otettu näiltä 24/7 netissä roikkuvilta kaunaisilta itseään älykkäiksi luulevilta häiriköiltä pois.
VASTAA
Pitääkö näitä vain alkaa linkittämään nettipoliisille vai mitä?
Tuollaista soopaa työnnetään välillä joka ketjuun, ei keskustelun tasosta enää juuri voi puhua.- stuxnetille
Kirjoitat asiaa, kyllä palstojen ja kirjoitusten tasoa pitäisi pystyä siivoamaan tehokkaammin kuin se nykyään tapahtuu.
Häiriköt ovat suurelta osin teinejä, mutta joukkoon mahtuu myös eriasteisista mielenterveysongelmista kärsiviä aikuisia, jotka näyttävät lapsille, että oppisivat varmasti oikeaan törkytyyliin isompien perässä lampustella. - kukurukuruu
stuxnetille kirjoitti:
Kirjoitat asiaa, kyllä palstojen ja kirjoitusten tasoa pitäisi pystyä siivoamaan tehokkaammin kuin se nykyään tapahtuu.
Häiriköt ovat suurelta osin teinejä, mutta joukkoon mahtuu myös eriasteisista mielenterveysongelmista kärsiviä aikuisia, jotka näyttävät lapsille, että oppisivat varmasti oikeaan törkytyyliin isompien perässä lampustella.Nuoria sekopäitä on paljon,mutta sinne joukkoon mahtuu myöskin jo lapsesta asti kieroontuneita aikuisia.Valtaosa kansasta on aina seurannut vain kotimaan uutisia,ja sen mukaan kasvaneet,joten heidän mielipiteensä,ja uskomuksensa on sen mukaista,elikä heidät on hyvin muovailtu tarkoituksenmukaisesti.Ulkomailla eläneillä sekä paljon matkustavilla on aivan erillaiset käsitteet,sekä tiedot "missä mennään".Niistä ilmaiseminen sattaa tuottaa hämminkiä "paikallisiin normeihin".Ne leimataan helposti valheellisiksi,tiedon puutteessa.Vaikeutena on olla erimieltä,opittujen tapojen seassa.Suomalainen mentaliteetti,Ei Meillä Ole Pruukattu",on vieläkin voimassa.Vihanlietsominen Venäjää kohtaan on yksi vakavimmista kansan rikkeistä,sekä pelkkä lännen ihailu,ja ylistäminen.
- väsynyttä
kukurukuruu kirjoitti:
Nuoria sekopäitä on paljon,mutta sinne joukkoon mahtuu myöskin jo lapsesta asti kieroontuneita aikuisia.Valtaosa kansasta on aina seurannut vain kotimaan uutisia,ja sen mukaan kasvaneet,joten heidän mielipiteensä,ja uskomuksensa on sen mukaista,elikä heidät on hyvin muovailtu tarkoituksenmukaisesti.Ulkomailla eläneillä sekä paljon matkustavilla on aivan erillaiset käsitteet,sekä tiedot "missä mennään".Niistä ilmaiseminen sattaa tuottaa hämminkiä "paikallisiin normeihin".Ne leimataan helposti valheellisiksi,tiedon puutteessa.Vaikeutena on olla erimieltä,opittujen tapojen seassa.Suomalainen mentaliteetti,Ei Meillä Ole Pruukattu",on vieläkin voimassa.Vihanlietsominen Venäjää kohtaan on yksi vakavimmista kansan rikkeistä,sekä pelkkä lännen ihailu,ja ylistäminen.
> Vihanlietsominen Venäjää kohtaan on yksi vakavimmista kansan rikkeistä,sekä pelkkä lännen ihailu,ja ylistäminen.
Taas on Putinin trolli disinformoimassa.
- piloille tämä mennyt
Politiikka ja matkailu sivustot aivan surkeassa kunnossa, kun niissä ei ole enää valvojia lainkaan. siellä ihmisiä haukutaan huo***i jne siis aivan mielenvikaisten kirjoituksia. Vaikka kuinka ilmoitat asitomasta viestistä mitään EI tapahdu!!
Toivonkin että suomi24 avataan kilpailija joita myös valvotaan.- K.T. USA.
Mikä kilpailija ? Amamedia on se "hirviö",joka nielee kaikki muut yrittäjät.Median kautta valvotaan kansaa,sekä johdetaan maata.
- siinä syy.
syy on LUOTSIN!
- qwerty.
Kirjoitustyyli ja mielipiteet ovat täysin samat jotka sopivat palstan luotsiin, joka jatkanut häiriköintiä jo pitkään keskusteluissa.
- oikeajore
Samaa häiriköintiä on Chatin puolellakin,Ylläpito ei ole tehnyt mitään heidän poistamisekseen. Ilmoitettu on kuulemma niin luotsejen, kuin Chatasiakkaidenkin taholta.
- 6+4
Miten olisi pakollinen rekisteröityminen ja rekisteröidyillä nimimerkeillä kirjoittaminen?
- Säännöt kunniaan
Mitä se auttaa kun pahimmat häiriköt ovat rekisteröityneitä. Ydinvoimapalstalta sen huomaa heti. Kun rekisteröitynyt kopioi poistetun, sääntöjen vastaisen viestin uudelleen yli 100 kertaa, niin keinoja täytyy etsiä muulla tavoin. Bannikaan ei auta, koska heti ilmestyy uusi rekisteröitynyt ja massapostaaminen jatkuu. Jotain muuta pitäisi löytyä.
- Näkys toi
Iltalehtikin menneen jo siihen, että rekisteröidyt kirjoittelee, Uusi Suomi meni siihen jo jokunen vuosi aiemmin, kyllä niissä näkyy kirjoittajia ja kävijöitä riittävän melko hyvin. Tosin niissä jututkin ovat nykyisin paljon asiallisempia, mikä mahdollisesti vetää lukijoita.
- sama säheltäjä
Näkys toi kirjoitti:
Iltalehtikin menneen jo siihen, että rekisteröidyt kirjoittelee, Uusi Suomi meni siihen jo jokunen vuosi aiemmin, kyllä niissä näkyy kirjoittajia ja kävijöitä riittävän melko hyvin. Tosin niissä jututkin ovat nykyisin paljon asiallisempia, mikä mahdollisesti vetää lukijoita.
samaa pa.skaa vauva.fi
- kirjoitustaitoinen
Se on miltei mahdotonta kontrolloida,koska viattomiakin kirjoituksia seuraillaan ja poistetaankin jos ne eivät sovi johdon ajatusten mukaan.Se kuka omistaa bisneksen,myöskin määrää mitä täällä hyvksytään,ja mitä ei .
- ^^_^^
.Pahimpia massapostittajia ollut jo vuosikausia ja aina syy on toisissa.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1628624Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t877455Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1067357Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37326Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit417244Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t217188Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126642Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296486Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845710Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485495