Diana

Eikö Diana beach ole aika pieni paikka , miten lähellä olitte, olette sitä viikkositten
ravintolaan tehtyä kranaatti iskua.Informoiko matkanjärjestäjä asiasta
milllä lailla .Maan sisäinen sensuuri taisi määritellä kuolonuhrit.
Virallisesti kai yhdeksän haavoittui vaikka sotku oli ollut kuulema melkoinen.
5329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei. En tiedä keltä kysyt, mutta vastaan, koska tulin just Dianilta. On melko pieni, mutta toki kävelymatkaa ja etäisyyttä tulee kauppoihin jos on hotelli aivan eteläisin kuten meillä. Siellä Tandoori baari oli n. 2-3 km päässä. Paikalliset kuskit sanoivat, että Tandoorin hyökkäys olisi ollut isojen hotellien järjestämä, ettei turistit menisi halvemman oluen takia sinne istuksiin. Vain paikallisia haavoittui, varmaan sisältä soiteltu että nyt ei ole valkoisia paikalla... Koko Diani on olemassa vain turisteille, ei ne helpolla siellä turisteja tapa. Huijaavat kyllä ja ryöstelevät (ei hotellien henkilökunta). Mutta älkää olko rantakaupustelijoiden kanssa tekemisissä, rasittavaa sakkia. Esim. meidän hotellirantaan ei ollut valkoisella mitään asiaa, jos halusi edes kaksi askelta rauhassa siellä ottaa. Kauhea huijausmeininki.

Äänestä
  • Eiköhän ne todellisuudessa olleet Somalit tuonkin iskun takana.
    Ei kai hotellien omistajat halua, että kranaatti-iskut vievät turistit pois, ja samalla leipä lähtee heidän omasta suustaan...melkoista puppua...
    Suurin osa hotelleista on AI-hotelleja, joten kyllä ne turistit pysyvät mieluummin siellä kerran jo maksettujen oluiden äärellä menemättä paikallisiin. Enkä usko, että noissa paikallissa baareissa kolmen aikaan yöllä turisteja näkee, sen verran maasta ja sen turvallisuudesta kuitenkin varoitellaan.
    Itse, olen lähdössä viikon päästä tiwi beachin puolelle. Hotellissa on oma ranta jossa siis saa olla rauhassa, mutta ei beach boyt meitä estä rannalla kävelemästä. Niille voi toivotella jambot ja ilmoittaa ettei osta mitään mutta voi muuten jutella. Ei sinne kannata lähteä ihmisiä pelkäämään.

    Äänestä

  • Hesa keskusta vaaral kirjoitti:

    Eiköhän ne todellisuudessa olleet Somalit tuonkin iskun takana.
    Ei kai hotellien omistajat halua, että kranaatti-iskut vievät turistit pois, ja samalla leipä lähtee heidän omasta suustaan...melkoista puppua...
    Suurin osa hotelleista on AI-hotelleja, joten kyllä ne turistit pysyvät mieluummin siellä kerran jo maksettujen oluiden äärellä menemättä paikallisiin. Enkä usko, että noissa paikallissa baareissa kolmen aikaan yöllä turisteja näkee, sen verran maasta ja sen turvallisuudesta kuitenkin varoitellaan.
    Itse, olen lähdössä viikon päästä tiwi beachin puolelle. Hotellissa on oma ranta jossa siis saa olla rauhassa, mutta ei beach boyt meitä estä rannalla kävelemästä. Niille voi toivotella jambot ja ilmoittaa ettei osta mitään mutta voi muuten jutella. Ei sinne kannata lähteä ihmisiä pelkäämään.

    Ha! Aivan upeeta optimismia sinulta, näkee ettet ole ollut paikan päällä! Kiva juttu ja hyvää matkaa! Kerro sitten minullekkin kuinka karistit beach boysit!

    Äänestä

  • back from black kirjoitti:

    Ha! Aivan upeeta optimismia sinulta, näkee ettet ole ollut paikan päällä! Kiva juttu ja hyvää matkaa! Kerro sitten minullekkin kuinka karistit beach boysit!

    Mistä päättelit etten ole kohteessa käynyt?
    Turha vetää herneitä jos en ole kanssasi samaa mieltä. Ihmisillä on leipä kiinni kaupanteosta, ja sitä on tullut kohdattua innokkaita myyjiä muuallakin kun Keniassa. Parempi että matkustelet vaan Rodokselle.

    Äänestä

  • back from black kirjoitti:

    Ha! Aivan upeeta optimismia sinulta, näkee ettet ole ollut paikan päällä! Kiva juttu ja hyvää matkaa! Kerro sitten minullekkin kuinka karistit beach boysit!

    Voi ne kaupustelijat siellä rannalla olla rasittavia, mutta toivotaan että ei mene hermot niiden kanssa.
    Ollaan Gambiassa käyty usein, ja siellä sama meiniki, joten vähän jo tietää mitä on tulossa ;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miten lähellä kirjoitti:

Eikö Diana beach ole aika pieni paikka , miten lähellä olitte, olette sitä viikkositten
ravintolaan tehtyä kranaatti iskua.Informoiko matkanjärjestäjä asiasta
milllä lailla .Maan sisäinen sensuuri taisi määritellä kuolonuhrit.
Virallisesti kai yhdeksän haavoittui vaikka sotku oli ollut kuulema melkoinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu