Muutamassa minuutissa kaikki oleellinen kristinuskosta

Opi nopeasti

Kristillinen maailmankuva selväksi:

Joh.1:1-3 "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on."

Hebr.13:8 "Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti."

Jumala on kolmiyhteinen (Isä, Poika ja Pyhä Henki), aina olemassa ollut Jumala, joka on luonut kaiken olevan. Poika eli ikuisesti jo ennen kuin syntyi ihmiseksi. Kaikki oleva on luotu hänen kauttaan. Omiksi palvelijoikseen Jumala loi enkelit ja omaksi kuvakseen hän teki ihmisen. Ihminen asetettiin Edenin puutarhaan ja ihminen oli tarkoitettu elämään ikuisesti Jumalan yhteydessä.

Kaikki paha alkoi yhdestä korkea-arvoisesta enkelistä, Luciferista, joka kadehti Jumalaa. Tämä arkkienkeli sai omaan kapinointiinsa mukaan 1/3 kaikista luoduista enkeleistä. Taivaassa syttyi sota ja arkkienkeli Mikael enkeleineen voitti Luciferin ja hänen enkelinsä, eikä niille ollut enää sijaa taivaassa.

Edenin puutarhassa oli ainoastaan yksi puu josta Jumala oli kieltänyt ihmistä syömästä. Se oli hyvän- ja pahantiedon puu. Lucifer, saatana otti itselleen käärmeen muodon ja houkutteli ihmisen syömään siitä hedelmän. Tämän syntiinlankeemuksen seurauksena ihminen joutui eroon Jumalasta ja joutui jättämään paratiisin.

Riivaajat eli demonit ovat langenneita enkeleitä. Ne houkuttelevat ihmisiä syntiin ja pois Jumalan tahdon mukaisesta elämästä sekä eksyttävät ihmisiä. Ne esiintyvät myös ihmisille jumalina ja ovat pakanauskontojen takana. Ne voivat antaa ihmisille voimia taikuuteen ja voivat myös riivata ihmisen eli mennä ihmisen sisälle asumaan. Ne voivat aiheuttaa myös sairauksia.

Pelastaakseen ihmiskunnan Jumala, Poika, syntyi itse ihmiseksi. Jeesuksen tuleva äiti, Maria tuli Pyhän Hengen vaikutuksesta raskaaksi ja Poika syntyi fyysiseen kehoon. Kuolemalla ristillä Jeesus sovitti ihmiskunnan synnit, niin perisynnin joka lähti syntiinlankeemuksesta, kuin myös kaikki synnit joita kukaan ihminen koskaan on tehnyt tai tulee tekemään.

Jos ihminen hyväksyy Jeesuksen Kristuksen pelastajakseen hän pääsee Jumalan luo ja saa iankaikkisen elämän. Muuten ihminen saa osakseen kuoleman, eli eron Jumalasta ja joutuu maksamaan synneistään ikuisesti helvetissä.

Lopunaikoina saatana tulee jäljittelemään Jumalan Pyhää Kolminaisuutta omalla epäpyhällä kolminaisuudellaan, joka on lohikäärme, peto ja väärä profeetta. Saatanan kohtalo on kuitenkin sinetöity ja se tulee joutumaan tuliseen järveen jossa sitä tullaan kiduttamaan yötä päivää, ikuisesti.

Extra:

http://www.youtube.com/watch?v=cZJEt40-pVc

1

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ilmestyskirja ei nyt

      Oikein oikein.... Olet onnistunut tiivistämään esitykseesi kristinuskosta kaikki sen taikauskoisimmat ja sekoboltisisimmat elementit. Ilmestyskirja on täyin kiistanlainen osa testamenttia ja monet kirkkokunnat eivät sitä edes ole ottaneet mukaan kaanoniinsa hurmoksellisen apokalyptismin takia - varsinkin, kun pian huomattiin, kuinka sitä ruvettiin hulvattomasti tulkitsemaan kunkin ajan lähiajan tilanteisiin.

      Sen sijaan tärkein, eli Jeesuksen eettinen opetus siitä, miten ihmisten tulee toisiaan kohdella, puuttuu tiivistelmästäsi täysin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      177
      4077
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      104
      3705
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3233
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      22
      2557
    5. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      187
      2312
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      28
      1490
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      98
      1307
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1184
    9. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1181
    10. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      69
      1068
    Aihe