lasien tummennus

onko hankala homma ottaa takaovista lasit pois kun tummentaisin ne saahan ne kyllä myös paikallaan tummenettua mut olisi paljon helmpompi kun olisi pois
1425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

moi
ei ole vaikea homma irroittaa laseja. Ihan ekana oviverhous irti, on ihan ruuveilla kiinni.. että ei tarvii pelätä että mitkään muovihärpäkkeet hajoo. Mut sit kun on ruuvit ja veivi (jos on) irroitettu, niin raotat verhousta alareunasta ja nostat niin yläreuna lähtee kourusta. Sit irroitat ovesta listat sisältä ja ulkoa,, ne jotka on lasia vasten. Sitten oven sisäpuolelta raotat pölysuojusta sen verren että pääset käsiksi kelkkaan joka liikuttaa ikkunaa. Lasi on kiinnitetty kahdella ruuvilla alareunastaan siihen kelkkaan. En ole ihan varma, mutta lasi piti muistaakseni ajaa tiettyyn kohtaan että saa räikällä ruuvattua lasin irti kelkasta. Muista kannatella toisella kädellä lasia kun irroitat viimeistä ruuvia ettei lasi pääse tipahtamaan oven pohjalle. Sitten lasi lasketaan oven pohjalle, jonka jälkeen irroitetaan ikkuna aukkoa kiertävä tiiviste. Sitten lasi tuleekin ihan nostamalla pois ovesta. Voi joutua vähän vekslaamaan, mutta kun löytää sen oikean asennon niin se tulee kyllä ihan nätisti.

Sit vielä pienenä vinkkinä tummentamiseen.. Kun leikkaat kalvoa, niin jätä noin 0,5cm kalvoa lasin reunan yli. Sitten asennat kalvon lasiin saippualiuoksen kanssa. Kun olet saanut tasoitettua kalvon hyvin lasiin, anna kalvon jämähtää muutama tunti.. ( Jos mahdollista ) Jotta suurin osa kalvon väliin jääneestä kosteudesta haihtuu. Sitten otat hienon viilan. Esim. kynsiviila on hyvä. Sitten hiot kalvoa lasin reunaa vasten niin, että ylimenevät kalvonrippeet irtoavat. Tällä tavalla reunasta saa todella siistin ja huomaamattoman. Mutta muista hioa todella varovasti ja vähän kerrallaan kohtisuoraan lasin reunasta poispäin. Kalvo lähtee repeämään herkästi jos painaa liian kovaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mondeo 97 kirjoitti:

onko hankala homma ottaa takaovista lasit pois kun tummentaisin ne saahan ne kyllä myös paikallaan tummenettua mut olisi paljon helmpompi kun olisi pois

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu