Kysyisin sellaista kun olen hankkimassa ensimmäistä koiraani, että tuleeko siitä sellainen paras ystävä ja kumppani? Ja miten olette kokeneet tämän? Ihmisen ja koiran kumppanuudesta saa siis kertoa omin sanoin ja toivoisin vastauksia myös siihen, että A: minkä rotuinen koira(t) kyseessä ja B: onko ensimmäinen koira / onko lapsuudessa perheessä ollut koira.
Olisi kiva kuulla kokemuksia! :)
Olisi kiva kuulla kokemuksia! :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oman kokemukseni mukaan koirasta tulee juurikin tuota. Tällä hetkellä omistan 2 koiraa, yhden olen aiemmin lopettanut. Varsinkin tämä lopetettu tuli elämääkin tärkeämmäksi minulle. Se kärsi elämänsä aikana todella monista eri sairauksista, joihin kaikkiin oli kuitenkin lääkitys, joten pystyi elämään normaalia elämää. Koin olevani vastuussa siitä niin paljon, että huolehdin aina sen hoidossa ollessakin siitä onko sillä kaikki hyvin, soittelin jne. Tuntui pahalta koskaan antaa se mihinkään hoitoon koska kuitenkin olin huolissani siitä. Viimeisinä vuosina en enää antanut sitä vakihoitajallekaan, ainoastaan omille vanhemmilleni.
Tuo koiran "raukkamaisuus" ehkä teki juuri sen että halusin pitää siitä huolen. Lapsia ei ole joten annan koirille kaikkeni.
Nykyiset koirat ovat terveltä mutta niitäkin hellin paljon. Tuosta sairaasta koirasta on jäänyt nykyisten kanssakin pelko, että sairastuvat, tarkkailen niitäkin siis päivittäin ovatko ok.
Suurimman onnen masentaviin päiviin saan siitä kun näen koirat peuhaamassa lattialla tai juoksemassa ulkona korvat lepattaen. Nuorempi koira pesee joka ilta vanhemman kuonon:) Lisäksi se kaivautuu vanhemman syliin makaamaan iltaunille. Nuo hetket tekevät minut onnelliseksi:)
Tuosta kumppanuudesta, koirat ovat todellakin ystäviä minulle, vaikkakin hieman erilaisia kuin ihmisystävät. Koirat eivät tuomitse ja rakastavat vaikka tapahtuisi mitä. Ne ovat vilpittömän onnellisia kun tulet töistä kotiin ja näyttävät joka päivä kuinka tärkeä olet niille. Koiria tulen aina luultavasti omistamaan, kun tähän elämäntyyliin olen tottunut:)
Lapsena minulla ei ollut omaa koiraa, naapurin koira oli melkein kuin oma, talutin sitä säännöllisesti. Tuo sairas koira oli ensimmäinen koirani, huonoa tuuria, josta jäi pieni ahdistus varmaan koko loppuelämäkseni. Tuo eka koira oli ajokoira, nykyiset ovat terrierimix ja lapinkoiramix.
Kiitos tästä. Ja tuota nyt on turha pelätä tai ahdistua. Salama ei iske samaan paikkaan kahta kertaa. Kun keskittyy siihen rakkauteen, niin pelolle ei jää tilaa! :) Voimia sinulle.
juurikin sitä. Varsinkin jos teet tietoisen päätöksen että tämä koira ei sitten kotia vaihda. Se ensimmäinen pentuvuosi ja varsinkin sen alkuosa on tietysti aina niin mukavaa. Jotkut taitaa jäädä sen koukkuun ja vaihtavat koiraa heti kun se kasvaa isoksi niin laitetaan kiertoon. Joko heti murrosiän kynnyksellä tai viimeistään sitten pari vuotta ennenkuin koiran elämä luonnollisesti päättyisi. Mutta jos tiedostaa sen että elämä ei ole ihan koko ajan pelkkää auvoa, vaan koiralla on omakin tahto ja hyväksyy sen että saattaa olla nuorena erittäinkin hankala koira, niin sen aikuistuessa syntyy sellainen sielujen sympatia josta nuo pentujen kierrättäjät ei osaa unelmoidakaan.
Itselläni sellainen pentuajan jälkeen hylätty kodinvaihtaja joka tuli murrosikänsä kynnyksellä vajaan vuoden ikäisenä. Ja kaksi ensimmäistä vuotta oli aika hankalia, mutta kun koira tuli aikuiseksi kolmen ikäisenä, ongelmat loppui miltei itsestään ja kuin seinään. Silloin kuoriutui ne hankalana aikana taotut opit esiin ja siitä eteenpäin koira vanhetessaan vain parantunut. Vain muutama huono luonteenpiirre on harmillisen ylikorostunut ja niitä tuskin enää saa hiottua. Nyt kahdeksanvuotias ja muutamaa pikkukolhua lukuunottamatta erittäin terve ja hyvinvoiva koira. Pystykorva.
Kiitos vastauksesta. Se koira joka minun talouteeni tulee, niin tulee jäädäkseen. Minä ainakin otan koiran juuri aikuisikää ja elämänmittaista kumppanuutta (aina pennusta luopumiseen asti) ajatellen. Hienoahan se on kun pääsee lenkille koiran kanssa ym. Tietysti se pentuaika varmastikin mahtavaa, mutta aikansa kaikella. Toivon kyllä ettei ole vaikea koira, omassa rodussani ei kaiketi vaikeaa ole, pystykorva sekin. Mutta aina kun osuu vaikeuksia kohdalle niin niilläkin on tarkoituksensa. Vaikeudet ja ongelmat ovat mahdollisuuksia kasvaa.