Koira alkanut näykkäämään

uuuugh

Hei!

Pienoista ongelmaa meinaa olla, joten kyselenpä teiltä ihmisiltä mahdollisia neuvoja tähän tilanteeseen. Meillä on Suomen lapinkoira, 4v narttu. Oikein kiltti, leikkisä, tottelevainen. Ei aloita muille koirille haukkumista vasta kun / jos vastaantuleva koira alkaa ensin haukkua tai murista.
Tilanne on se, että koira on nyt viikon aikana tehnyt kaksi kertaa niin, että kun olemme olleet lenkillä ja koiramme on ollut hihnassa, koiralle vieras ihminen on tullut ihan lupaa kysyen että saako silittää. Olemme antaneet luvan, koska koira on tähän asti ollut todella suopea muita ihmisiä kohtaan. Koira on laskenut päätään ja korvat ja ollut sen oloinen että voi kun kivaa. Häntä heiluu aivan hulluna! Hetken silityksen jälkeen heittänyt selälleen maahan ns "voipuoli ylöspäin". Tässä kohtaa jos vieras on silittänyt ns vatsan tai kyljen seudulta koiramme on rähissyt ja yrittänyt näykätä. Olemme tutkineet että onko koiralla kipeää kohtaa jossain, mutta se ei ärhentele meille vaikka olemme kokeillut varovasti tai vähän kovemmin painella ja silittää kyljistä / vatsasta. Nyt muutaman ajan on ollut myös sitä, että kun koira hoitaa asiansa, alkaa kuopiminen. Onko noilla kahdella jokin mahd. yhteys? Koira saa liikuntaa, hihnassa ja vapaana metsässä juosten, makupalojen etsimistä ympäri tupaa, yms palloleikkejä. Olen itse ajatellut, että onkohan nyt jotenkin joku johtajuuskilpa meidän talossa tuon koiran kanssa?. Joskus tekee myös sitä, kun jälkikasvumme on mennyt jo nukkumaan, ja istumme puolisoni kanssa sohvalla kahden, koira tulee sohvan eteen ja alkaa murista. Murina ei ole kiukkuista, ennemminkin ulinaa. Olen itse ottanut asian, että hakee huomiota??

Kiitos jo etukäteen!

2

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jopo5

      Jos koira ei halua että sitä silitetään masusta?
      Ärähteleekö omalle porukalle maharapsutuksista?

      Istutko miehesi kanssa lähekkäin kun koira alkaa murista/äännellä?

    • Aikuisen koiran uusi uhman tulo.
      Ihan normaalia paikan hakemista. Tätä ennen on voinut sanoa että koira on nuori aikuinen, nyt se alkaa olla oikeasti aikuinen... Onko teillä jäänyt kertaus ja ylläpitokoulutus tänä talvena vähemmälle? Kyllä sitä saa olla tarkkana aikuisenkin koiran kanssa; jos sitä uudittautuu siihen uskoon että riittävä koulutus on jo tehty, niin...
      Eikun uudestaan perusteet ja rajat, työniloa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1179
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      325
      647
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      566
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe