Ahde-Hakkarainen: Matti Ahde, sähkömies

Osa 1
Sorsan pojasta sorsankaatajaksi

Hesarin vanhaviisas Unto Hämäläinen sanoi syksyn tärkeimmäksi poliittiseksi kirjaksi.

Pitkän ja polveilevan polun politiikassa kulkenut Matti Ahde avaa elämänsä ja toimintansa puolueen palveluksessa Timo Hakkaraisen avustuksella laaditussa muistelmakirjassa. Mennäsyksyn Kirjamessuilla Hakkarainen kertoi epäilleensä homman onnistumista kunnes sai tietää miten laaja arkisto Matilla on kerättynä elostaan. Ensimmäisistä kansanedustajavuosista alkaen kerätyt lehtijutut järjesteli ja leikkoi talteen nuorikko Hilkka heti ensitapaamisen jälkeen. Söpöä.

Niin Hilkka, luku sinänsä. Nuorimmat vakiolukijani, ne kaksi, muistavat Ahteen perheen vain AKT:n kiusausjutusta ja Rätyn potkuista. Kuin sattumaa käräjäoikeuden tuomio julistetaan tänään.

Me varttuneemmat muistamme ajan ennen kännyköitä ja internettiä. Muinaisella 60-luvulla, kun Ahde aloitteli uraansa politiikassa, piti kannattajia käydä tapaamassa ihan kasvokkain. Twiittailu ei riittänyt, ei tosin oltu keksittykään. Alustavan kontaktipinnan laajaan vaalikenttään Ahde sai toisella kymmenellä ollessaan kiertäessään lääniä kaupan jakeluauton repsikkana, tai vänkärinä, kuten oululaiset sanovat. Kentän tunteminen kannatti, 1970 Ahde nousi eduskuntaan vain 24 vuotiaana. Pari vuotta myöhemmin parlamenttiin pääsivät mm Lasse Lehtinen, Ilkka Kanerva ja Erkki Liikanen. Miten niin pari vuotta? No siihenaikaan presidentti hajoitti Eduskunnan pahalla päällä ollessaan ja määräsi uudet vaalit. Onneksi se aika on ohi.

Vielä vähän historiaa lukionsa läpi torkkuneille. Demarien hajaannus ei liene kaikille tuttu asia. Puolue oli revennyt kahtia, rinnalla operoi TPSL. Vasemmistolainen urheiluliike oli kahtia, TUK oli kilpaileva järjestö TUL:län rinnallla. Ammattiyhdistyskin oli hajalla, oli SAK ja SAJ. Kaikki tämä perua demarien erimielisyydestä, linjariidoista ja isojen egojen kolaroinnista.

Niin kirjasta. Tuhti, jopa ylensyönyt paketti kattaa kaiken köyhistä lapsuusvuosista, vähäisestä opiskelusta Työväen Akatemiassa, työn puolueen hommissa ja kansanedustajana, sisäministerinä ja ensimmäisenä ympäristöministerinä. Veikkauksen johtajuus potkuineen, uusi alku kansanedustajana ja lopulta vetäytyminen seesteiseen eläkeläisvaiheeseen avataan perusteellisesti ja kaiken parhain päin selittäen. Sehän näissä politiikkokirjoissa on pahinta, kun ei tiedä ketä uskoa vaikko ketäänkään. Jos luet samoista vuosikymmenistä J Virolaisen ja R Paasion kirjat rinnakkain, tuntuu välillä kuin herrat olisi eläny eri maissa.