Aurinko

auringon noustessa
uusi päivä
tuntuu lahjalta

pieneltä
vastasyntyneen
ilolta

kuten
ilta edustaa
kuolemaa,
joka riistää
ajan kulun

unet, jotka
värittävät
unelmiamme

mihin ne haaveet
ovat meidät
saattaneetkaan?

pyhänä pitämämme
valo hohtamassa
enkelin kosketukselta
tuntuvaan
pehmeään

juosta sinne missä
on hiljaista ja
rauhallista

missä viima
puhaltaa
halki kylmän
paljaan maiseman

viiltäen sydämeni
haavan,
virtaavan joen

haudaten
tunteeni
toiveeni

kaiken johon
ihminen voi
uskoa taivaan
ja maan välissä

tonkien ja
vetäen kuin
epämuodostunutta
ja rumaa lasta
maailmaan

huutaen
mielenvikaisuuttaan,
puhuria

myrskyä, joka
ujelsi
korviin kovemmin

sattuen rintaan
ruumiiseen

juonteina
silmien ja suun
ympärillä
kielien kivusta

kylkiluut asettuivat
poikkiteloin
katketakseen

esittääkseen
solkenaan
itsekkäitä kysymyksiä

mennyt ja
tuleva törmäilivät
aiheuttaen
hallitsemattomuutta

ajelehtimista
tiedottomuuden ja
tietoisen välimaastossa

primitiivisimmässä
osassa
oli enää tuntoa,
eloa

kaikki muu oli
hautautunut
julmuuden edessä
routaan

hentoina aaveina
pystymättä kulkemaan
vailla tarkoitusta

päämäärää,
hukkua tai
kellua

palatakseen
horroksesta
normaaliin elämään

kysymykseen

miksi tuo
aurinko hymyilee ja
miksi itkemme
ikäväämme
kunnes sarastaa

ja miksi
valo etsiytyy
kapeiden rakojen lävitse
sielun perukoille

nostaen kykyämme
lohduttaa
herättää laskeutunut
hiljaisuus

yritys pelastaa
sielumme itseltämme,
inhimillisyyden
ilmentymältä

liimalta, joka
tuo parantavaa
voimaa,
lämpöä ja voimaa
tulevasta

näinkö se
jumala puhuu
haistaen tuoksuja
maistaen makuja

puhuu sydämellään
muuttaen muotoihin
enkelimäisyyttä
katsoessaan silmiin

ääni kuuluu
kolmiulotteisuudessa
ja sanoo

näytät niin kauniilta

elämän olematon

pelottava
avosyli

vapaa polku

kuohkeudella
päällystetty
lettumainen koriste

sydämen rauha, joka
tarttuu hartioista
ja vie kohti
sattuman kauppaan

seuraavaan elämään
voimaan ja
johdatukseen

jonka merkkinä
levollisuus nousee
jokaisena
auringon nousuna

hehkuvana pyöreänä
pallona

jokaisena säteenä,
joka kysyy sinulta
jokaisena aamuna

osoitatko rakkautesi
jokaisena päivänä
olemalla rehellinen
itsellesi

ettet tuntisi
itseäsi petettävän

elämää rumaksi
epämuodostuneeksi
kuten
kiinnostus ja inho
kulkevat käsi kädessä

elämä ja kuolema
syleilevät
jokaisena aamuna
aukaistessaan silmänsä

ymmärtääksesi, että
saasta on aina
osa puhtautta

onnettomuus osana
onnellisuutta

elämän vaikeimpia
päätöksiä
jokaisena
hellänä
syleilynä ja silmukkana
johon päämme
sidotaan

tajunnan todellisuuteen,
kaulalla killuvaan
myllynkiveen, joka
upottaa tai
kilauttaa elämän
pajatson

auringon
kultaisen pitsin,
joka ihmisenlapsen
kehtoa keinuttaa




https://www.youtube.com/watch?v=cH8nMgaDANw
3132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Autsista :) Kaunista. Ei olisi lohtua ellei olisi kipua.

Äänestä
  • Hello

    Mä joudun työskentelemään aika paljon sisällä ja jos aurinko näin syys-talvella joskus sattuisi olemaankin läsnä, se voi mennä meitsiltä helpostikin ohi...minulla on ikävä kevättä, kesää...aurinkoa ja haluaisinkin jo sen tulevan, lämmittävän, tuovan jatkuvalla syötöllä lempeitä ajatuksia...Aamu alkaa aalla, auringolla ja loppuu...

    Niin, mihin se loppuu...

    Kiitos jälleen hmp.f


    http://www.youtube.com/watch?v=DThOW5Zxmv8

    Äänestä

  • Mistä alkaa kohtuus kirjoitti:

    Hello

    Mä joudun työskentelemään aika paljon sisällä ja jos aurinko näin syys-talvella joskus sattuisi olemaankin läsnä, se voi mennä meitsiltä helpostikin ohi...minulla on ikävä kevättä, kesää...aurinkoa ja haluaisinkin jo sen tulevan, lämmittävän, tuovan jatkuvalla syötöllä lempeitä ajatuksia...Aamu alkaa aalla, auringolla ja loppuu...

    Niin, mihin se loppuu...

    Kiitos jälleen hmp.f


    http://www.youtube.com/watch?v=DThOW5Zxmv8

    Se tulee, se tulee, se kevät :) Meidän kolli kävi jo ulkona viikonloppuna, ekan kerran koko talven aikana. Siinä on varma kevään merkki. Mouruaakin, mokomakin munaton, vai puhunko mä nyt ittestäni ;)

    Siitä olen vähän pettynyt, että en ole yhtään kertaa päässyt kunnolla lumitöihin. Viime viikolla kävelin kolan takana pelkästään haikeuttani, ne muutamat lumihiutaleet mitkä oli, saattoi puhaltaa pois.

    Tipusiakin kuulee jo.

    http://www.youtube.com/watch?v=VVzGbHVJXs8

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mistä alkaa kohtuus kirjoitti:

auringon noustessa
uusi päivä
tuntuu lahjalta

pieneltä
vastasyntyneen
ilolta

kuten
ilta edustaa
kuolemaa,
joka riistää
ajan kulun

unet, jotka
värittävät
unelmiamme

mihin ne haaveet
ovat meidät
saattaneetkaan?

pyhänä pitämämme
valo hohtamassa
enkelin kosketukselta
tuntuvaan
pehmeään

juosta sinne missä
on hiljaista ja
rauhallista

missä viima
puhaltaa
halki kylmän
paljaan maiseman

viiltäen sydämeni
haavan,
virtaavan joen

haudaten
tunteeni
toiveeni

kaiken johon
ihminen voi
uskoa taivaan
ja maan välissä

tonkien ja
vetäen kuin
epämuodostunutta
ja rumaa lasta
maailmaan

huutaen
mielenvikaisuuttaan,
puhuria

myrskyä, joka
ujelsi
korviin kovemmin

sattuen rintaan
ruumiiseen

juonteina
silmien ja suun
ympärillä
kielien kivusta

kylkiluut asettuivat
poikkiteloin
katketakseen

esittääkseen
solkenaan
itsekkäitä kysymyksiä

mennyt ja
tuleva törmäilivät
aiheuttaen
hallitsemattomuutta

ajelehtimista
tiedottomuuden ja
tietoisen välimaastossa

primitiivisimmässä
osassa
oli enää tuntoa,
eloa

kaikki muu oli
hautautunut
julmuuden edessä
routaan

hentoina aaveina
pystymättä kulkemaan
vailla tarkoitusta

päämäärää,
hukkua tai
kellua

palatakseen
horroksesta
normaaliin elämään

kysymykseen

miksi tuo
aurinko hymyilee ja
miksi itkemme
ikäväämme
kunnes sarastaa

ja miksi
valo etsiytyy
kapeiden rakojen lävitse
sielun perukoille

nostaen kykyämme
lohduttaa
herättää laskeutunut
hiljaisuus

yritys pelastaa
sielumme itseltämme,
inhimillisyyden
ilmentymältä

liimalta, joka
tuo parantavaa
voimaa,
lämpöä ja voimaa
tulevasta

näinkö se
jumala puhuu
haistaen tuoksuja
maistaen makuja

puhuu sydämellään
muuttaen muotoihin
enkelimäisyyttä
katsoessaan silmiin

ääni kuuluu
kolmiulotteisuudessa
ja sanoo

näytät niin kauniilta

elämän olematon

pelottava
avosyli

vapaa polku

kuohkeudella
päällystetty
lettumainen koriste

sydämen rauha, joka
tarttuu hartioista
ja vie kohti
sattuman kauppaan

seuraavaan elämään
voimaan ja
johdatukseen

jonka merkkinä
levollisuus nousee
jokaisena
auringon nousuna

hehkuvana pyöreänä
pallona

jokaisena säteenä,
joka kysyy sinulta
jokaisena aamuna

osoitatko rakkautesi
jokaisena päivänä
olemalla rehellinen
itsellesi

ettet tuntisi
itseäsi petettävän

elämää rumaksi
epämuodostuneeksi
kuten
kiinnostus ja inho
kulkevat käsi kädessä

elämä ja kuolema
syleilevät
jokaisena aamuna
aukaistessaan silmänsä

ymmärtääksesi, että
saasta on aina
osa puhtautta

onnettomuus osana
onnellisuutta

elämän vaikeimpia
päätöksiä
jokaisena
hellänä
syleilynä ja silmukkana
johon päämme
sidotaan

tajunnan todellisuuteen,
kaulalla killuvaan
myllynkiveen, joka
upottaa tai
kilauttaa elämän
pajatson

auringon
kultaisen pitsin,
joka ihmisenlapsen
kehtoa keinuttaa




https://www.youtube.com/watch?v=cH8nMgaDANw

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu