Huhtikuun lämpötiloista

hmmm..

Onko kukaan ollut sekä marraskuun lopussa, että huhtikuussa Madeiralla? Marraskuun lopulla oli melko viileää. Pilvipoutaa melkein koko viikko, illat tuuli kylmästi.
Huhtikuulle jossain oli luvassa keskimäärin 20°C päivälämpötila. Onko yhtä viileää kuin marraskuussa? Onko toukokuu paljonkin lämpimämpi? Eihän säistä koskaan tiedä, mutta noin niin kuin mutu-tuntumaa kyselen.

Keväällä olisi kiva lähteä kukkaloistoa katsomaan.

7

532

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vannomatta paras

      Kyllä ja kyllä sen lisäksi pari kertaa helmikuussa ja kohta yksi kerta lisää, omilla reisuilla kelit on sattuneet ok. Yhtenä päivänä on ollut tuulista ja puiden roskia tuppas tuleen silmiin ja pohjoispuolella ja itäpäässä sattunut oikeat sadepäivät sekä Arieirolla räntäkelit samaan aikaan.
      Syksyllä merivesi lämmittää ja keväällä aurinko, mutta kelejä ei voi vannoa.

    • Ihanneilmasto

      Huhtikuussa kevät on normaalisti sen verran pitkällä, että keskimäärin pitäisi olla lämpimämpää kuin marraskuussa. Huhti- ja toukokuun välinen ero on usein pieni, riippuen tietysti tuurista. Lisäksi kannattaa muistaa, että vuosien välillä on usein suuria eroja. Jos pilviä on vähän, lämmittää aurinko jo todella voimakkaasti huhti- ja toukokuussa, vaikka merituuli viilentäisikin. Keväällä merivesi lämpenee vielä paljon, joten siitä ei ole lämpövarastoksi (esim. öisin) loka- ja marraskuun tapaan.

    • Keskimääräisiä luotettavia säätietoja voi tarkastella mm. World Meteorological Organizationin sivuilta osoitteessa http://www.worldweather.org/003/c00005.htm
      Tiedot perustuvat kunkin maan ilmatieteen laitoksen mittauksiin. Eniten vuosittaista vaihtelua on sademäärissä, lämpötilat ovat melko vakaat.

    • obrigado1

      Oltiin 11.11-02.12.2013 2 viikkoa aivan loistavat kelit 23 ja sitten loppuaika
      pilvistä ja tuulista.Kun näistä säistä ei tiedä sillä saarella edes ennustajaeukko.
      TV säätiedotukset eivät aina täsmänneet seuraavalle päivälle,koska se voi
      muuttua niin äkkiä.Tutut olivat joulukuun alussa 2 viikkoa .Satoi ja myskysi niin,että
      Royal Savoyn uima-altaat piti puhdistaa kaikesta liasta ja roinasta.Huonoa tuuria
      se on,koska suurimmanosaa vuotta on kelit aivan kelvollisia.Pakko on saataakin
      välillä muuten tulee muita ongelmia,mistä turistikaan ei pidä.

    • jokapaikanmatkaaja

      Nyrkkisääntö on että syksyisin pitkään lämmintä ja keväisin odotellaan kesää :) Olemme olleet monta kertaa sekä marras-että huhtikuussa ja marraskuussa on ollut lämpimämpää,mutta keväisin kukkaloisto on suurempi, Viimeksi olimme -12 kukkafestivaalien aikaan ja oli tosi lämmintä, nyt olimme Uuden vuoden aikaan ja oli 24 ja auringon laskun jälkeenkin vielä 18 ..joten kuten joku edellä sanoi ..ei voi tietää,mutta aina siellä on ihanaa.

    • Olimme pari vuotta sitten huhtikuussa (alussa) ja marraskuussa (lopussa) Madeiralla. Huhtikuu oli lämpimämpi varsinkin ilta/yöaikaan, mutta päivisin oli aika lailla samanlaista. Ehkä huhtikuu oli kuitenkin kokonaisuutena lämpimämpää. Sinisarjat olivat jo kokonaan kukkineet huhtikuun alkuun mennessä, mutta aina siellä kukkaloistoa löytyy.

      Niinkuin Masseur on usein näillä palstoilla sanonut, niin ehkä koko vuoden ilmasto on kuin Suomen kesä. Toki ylempänä on aina kylmempää. Jopa Montessa on muutama aste kylmempää kuin rannan tuntumassa.

      • Satunnainen matkusti

        Nyt taalla Funchalissa on 19...20 astetta.
        Tanaan on puolipilvista já tuulee. Eilen oli 22 astetaata ja hyva merikeli.
        On tiedettava myos etta saaren pohjoisuolella mon ain talvella pari kolme astetta viileampaa. Pilvia on pohjoispuolella enemman .
        Etelapuolella (Funchalissa) ei yleensa sada.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      57
      2326
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2007
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      123
      1694
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1242
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1191
    Aihe