Ujolle tulee ikävä :)

Poika 18v.

No niin... Tästä tulee tällänen söpöstely-avautumis-haikailu-viesti jolla ei ole tarkoituskaan olla mitään pointtia, mutta kirjoitanpa kuitenkin :)

Tänään oli sitten viimeinen koulupäivä. Olen siis lukion kolmannella, normaalit koulupäivät on nyt ohi ja prelit alkaa huomenna. Tänään oli siis oikeastaan myös viimeinen päivä katsella yhtä kivannäköistä tyttöä. En ole kuin vasta pari kuukautta ehtinyt tyttöä katsella, mutta silti on vähän haikea olo. Tyttö vaikuttaa niin ujolta ja istuu joskus yksin mikä on vain söpöä, itsekin kun tykkään joskus ihan omassa rauhassa istuskella :) Tänäänkin tyttö istui yksin penkillä ja sain onneksi aika pitkään häntä katsella, viimeinen koulupäivä kun oli. Katseluksihan se toki jäikin, ujo kun itsekin olen. Olen kyllä aika varma että tyttö ei minusta oikein välitä, mutta silti tekisi melkein mieli mennä juttelemaan kun näen tytön istuvan yksin. Niin pieni ja suloinen :) Olen itse todella ujo ja tyttökin kun vaikuttaa hieman ujolta niin se on vaan jotenkin niin söpöä :)

Mutta aika alkaa kyllä olemaan aika vähissä. Kyllähän minä vielä muutaman kerran ehdin tyttöä näkemään kun on prelejä ja muuta, eli eivät nämä onneksi vielä jäähyväiset olleet. Jonkun ajan päästä niidenkin aika kuitenkin on ja täytyy kyllä sanoa että tulee vähän ikävä :(

Kuten sanoin, ei tässä viestissä mitään pointtia ollut. Ajattelin vain vähän haikailla tyttöä, jota ei kohta enää tule näkemään. Vuorokausikin ehti näköjään jo vaihtua viestiä kirjoittaessani joten nyt viestini päivät ovat aivan sekaisin, anteeksi. Taidan tästä nyt mennä nukkumaan, huomenna (eikun tänään) kun pitäisi jaksaa vielä ahertaa :) Hyvää yötä kaikille!

17

320

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos kerran tuollaisia haikailet ja sanot että pointtia postissa ei ole niin sitten sen väännän vaikka rautalangasta että näet pointin jonka teit! :D

      Jos tyttö tosiaan tuntuu niin söpöltä niin totta kai nyt jotain sinun pitää tehdä. Vaikka ujostuttaa niin annatko sen estää sinua mahdollisesti jopa tulemasta kaveriksi tytön kanssa? Ole mies ja ryhdistäydyt. Vastaus tulee ikuisesti olemaan ei jollet kysy. Ja tällä tarkoitan että et tule edistymään hänen lähelleen jos vain haikailet. Vaikka ujostuttaa, ota se riski. Jos et vielä ole hänen läheinen niin ei siinä mitään menetettävääkään ole! Tytön vuoksi pojat on valmiina tekemään hullujakin. Joten mieti itse seuraavia: Haluatko kokeilla ja itse siitä todeta jollei mikään toimisi teidän välillänne. Vai haluatko jäädä unelmoimaan mitä kaikkea olisitte voineet saavuttaa yhdessä?

      • Poika 18v.

        Kiitos rohkaisevista sanoista, mutta ei kyllä taida tuo valitettavasti onnistua :) En voi ensinnäkään korostaa miten ujo oikeasti olen, tutuille ihmisillekään en paljoa puhu. Ja että menisin tuntemattomalle tytölle puhumaan... Eijeijei

        Ja toinen pointti on se että edelleenkin olen hyvin varma että ei tyttö minusta tykkäisi. Tyttö ei ole oikeastaan vilkaissutkaan minuun päin vaikka luulisin kyllä että on huomannut että häntä katsellaan... Sen verran stalkkeri olen viime aikoina ollut :D Tosin outoa että tyttö jäi eilen niin näkyvälle paikalle istumaan, pääsin oikein paraatipaikalta häntä katselemaan :D Luulisi että menisi nurkan taakse piiloon jos huomaisi että tämännäköinen poika katselee... Mutta joo eipä se minua haitannut että siellä istuskeli :)

        Tänään en kyllä valitettavasti tyttöä nähnyt :( Koulullekin menin melkein tuntia aikaisemmin mutta eipä auttanut... No, torstaina olisi seuraavat prelit, jospa silloin vaikka onnistaisi :)

      • Poika 18v. kirjoitti:

        Niinkuin sanoin: Haluatko kokeilla, ja todeta varmasti ettei voisi tapahtua mitään. Vaiko jäätkö vain haikailemaan, miettien mitä oikeasti olisitte voineet saavuttaa yhdessä jos olisikin toiminut? AINA kannattaa edes yrittää, vaikka kuinka ujostuttaisi, älä anna sen estää sinua. (: Viimiset mahdollisuudet saattavat tosiaan olevan edessä joten se on nyt kaikki peliin! (: Itseäkin tuo ujous on piinannut mutta siitä vain pitää ottaa ote ja mennä miehenä eteenpäin!

      • Poika 18v.
        hexgarudo kirjoitti:

        Niin no, onhan niitä ihastuksia tähänkin asti ollut enkä ole silloinkaan kenellekään kertonut... Tosin taitaa olla eka kerta kun en pelkästään ulkonäköön ihastu, vaan myös siihen söpöön olemukseen mikä tytöstä huokuu ulospäin :) Mutta silti, taitaa tämä tälläkin kertaa vain haikailuksi jäädä. Kiitos nyt kuitenkin rohkaisusta mutta en vain voi itselleni mitään :)

        Hei sä muuten meet juttelemaan!! Jos ootte kerran molemmat yksin ja ujohkoja nii eihän tossa oo mitään menetettävää :) Kyl ne tytöt oikeesti tykkää poikien kaa jutella, usko vaan. Mä en itekkään viel pari vuotta sitten uskaltanu jutella mitään kenenkään tytön kanssa, no way! Siitä sit kun uskaltautu juttelemaan yhen kanssa nii nykyään voi jo ihan rennosti olla ja mennä juttelemaan (:

        Voisit ehkä ettiä facebookista tmv ja alkaa siel jutteleen? Aina vähän helpompi tapa aloittaa ja sillein. Ei kannata tilaisuutta missata, etenkin jos viel oot koulusta pois lähössä nii ei oo oikeesti mitään menetettävää!

        Ja jos sä mietit ulkonäköäs ja et haittaako se - aamulla hyvä aamupala ja hyvää musiikkia ja kouluun lähtiessä kattoo peilistä ja sanoo itellensä "Mä oon hyvä näin. Tästä tulee hyvä päivä" Toi on ainakin mua auttanu paaaaaaljon!

      • Poika 18v.
        partiolainen98 kirjoitti:

        Noh, vaikka minulla kuinka hyvä päivä olisikin niin ei se silti tarkoita että uskaltautuisin tytölle juttelemaan :( Ja en ole aivan varma, mutta tyttö ei edes välttämättä ole facebookissa. Ei tosin sillä että sillä mitään väliä olisi, itsekään kun en siellä ole :D

        Paitsi onhan sillä sen verran väliä että jos tyttö ei ole facebookissa, antaa se hänestä entistäkin ujomman ja söpömmän kuvan ja sitten tulee vain entistäkin ikävämpi... :(

    • selvä juttu?

      herrajumala meet juttelee sille! Yolo :-)

    • valitettavasti

      Löydän itseni tuosta samasta tilanteesta :\

      • THEnd :,*

        Mä oon taas samassa tilanteessa ku toi tyttö!

        Ja koulukin loppuu kohta :,(

        Njäääh, ehkä mä kuvittelen vaan kaiken :\

      • Poika 18v.
        THEnd :,* kirjoitti:

        Mä oon taas samassa tilanteessa ku toi tyttö!

        Ja koulukin loppuu kohta :,(

        Njäääh, ehkä mä kuvittelen vaan kaiken :\

        Hihii kiva kuulla että on muitakin samassa tilanteessa olevia :) Tai no kiva ja kiva, ei tässä kyllä mitään kivaa ole, mutta ainakaan en ole yksin ongelmani kanssa

        En sitten nähnyt tyttöä tänään, höh :( Ihan pilalle meni koko päivä kun viimeksi maanantaina olen tyttöä nähnyt... Mutta ei hätä ole onneksi tämän näköinen, älysin nimittäin huomiseksi ilmoittautua ylimääräiseen preliin jos sattuisi vaikka olemaan parempi onni ;D

      • Poika 18v.
        Poika 18v. kirjoitti:

        Noh pöh pyh pöh :( En sitten nähnytkään tyttöä tänään (eilen). Alkoi vielä ärsyttämään kesken prelin kun tyttö ei ollutkaan siellä ja aargh... En ymmärrä miten en ole voinut maanantain jälkeen nähdä tyttöä ollenkaan vaikka kolmena päivänä olen koulussa ollut... Huonompaa tuuria saa hakea. Ja vasta tiistaina seuraava mahdollisuus nähdä tyttöä :(

    • :3hihii

      no mutta hei sunhan on pakko mennä jutteleen sille tytölle! :---) vaikka kaikki muutkin on sanonu ton saman niin oikeesti, kannattaa yrittää. ja sitä paitsi jos et näe tätä tyttöä enää myöhemmin ja se torjuu sut nii ei sulla mitää hävittävää oo. mietit vaa että yolo :D mä arvostaisin jos joku poika tulis jutteleen mulle kun oon yksin :3 mieti nyt, tästähän vois tulla joku vuosisadan rakkaustarina :----D kannattaa koittaa lähestyy sitä! :) itekkin oon ihan käsittämättömän ujo tuntemattomien ja joidenkin tuttujenkin seurassa, mutta silti vaan asetan itteeni niihin sosiaalisiin tilanteisiin vaikka se tuntuukin ihan hirveältä mutta kyllä se siitä helpottuu. ujoudesta ei pääse muuten kuin puhumalla muille vasten tahtoaan!

      • Poika 18v.

        Aargh :D Ärsyttää kun tavallaan itsekin haluaisin tytölle mennä juttelemaan mutta kuitenkin tiedän etten sitä tee... Oon joutunu tän ujouteni kanssa aika paljon painimaan ja oon tullu siihen tulokseen että AINUT mahdollisuus milloin EHKÄ saattaisin mennä tuntemattomalle tytölle juttelemaan olisi silloin jos tyttö itse osoittaisi selvää kiinnostusta... Enkä tällöinkään välttämättä uskaltaisi :( Mutta kuten olen jo sanonut, tämä tyttö ei paljon kiinnostusta ole osoittanut joten ei kyllä mitään mahdollisuuksia että menisin juttelemaan...

    • kjhk.k

      Ei sinun tarvi heti mennä sanoon että "Mrakastansua".
      Kysyt vaikka että mitäs siitä tuntuu kun koulu loppuu jne, mitä se meinaa tehä mitä kirjottaa jne.

      Vaikka se vihais sua niin se varmaan sallii sulle yhden lyhyen keskustelun.

    • I_know_the_feeling

      Ymmärän hyvin nimimerkillä "Poika 18v." kirjoittavaa henkilöä. Itsekin olen 18-vuotias poika, ja todella ujo. Jos olisin samassa tilanteessa, en itsekään uskaltaisi mennä tytölle puhumaan. Aina tulee mentyä takalukkoon, jos joku tyttö sattuu minulle jotain sanomaan, mitä ei tosine kauhean usein tapahdu. On se vaan välillä ärsyttävää olla ujo. Vaikka halauaisikin tehdä jotain, ja tietää, että pitäisi vaan voittaa oma ujous, ei siitä mitään kumminkaan tule. Ja kun ulkonäössäkin olisi toivomisen varaa... Ainakin omasta mielestäni. Tiedä sitten, olenko vain liian kriittinen itseäni kohtaan vai mitä.

    • Poika 18v.

      Hei kohtalotoveri! Aika tutulta kyllä kuulostaa: itsellänikin tuo ulkonäkö on nimittäin vähän sellainen että ihan kaikki (= lähes kukaan) ei siitä oikein tykkää. Ja suoraan sanottuna se on ujouden lisäksi kenties jopa suurin syy miksi en tytön luokse mene juttelemaan. Periaatteessa jos olisin "normaalin" näköinen niin tuskinpa tyttö pahastuisi jos hänen luokseen menisin. Mutta tältä kun näytän niin en usko että se tytöllekään kovin mukava tilanne olisi jos hän minua hieman epämiellyttävän näköisenä pitää ja menisin juttelemaan... Eiköhän tyttö ahdistu jo ihan tarpeeksi siitäkin kun häntä niin usein katselen, parempi vain etten enempää ala tyttöä ahdistelemaan :(

    • Poika 18v.

      Tänään olikin sitten viimeinen preli... Enkä vieläkään nähnyt tyttöä, en edes vilaukselta. Miten huono tuuri pitää olla että ei yli viikkoon näe toista vaikka pitäisi kummallakin ainakin jossain vaiheessa olla samana päivänä koe? :( Tulin vielä joka päivä tosi aikaiseen kouluun että varmasti olisi hyvät mahdollisuudet nähdä tyttöä... Mutta ei sitten :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1117
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      992
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      902
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    Aihe