Omistan akaattikotilon, nimeltään Aksu. Aksu tuli n. 5-6 vuotta sitten minulle, jostakin kuopion eläinkaupasta. En muista mistä. Aksu on ollut n. 5kk horroksessa ja tänään sen herätin. Aksu on muuten kunnossa, mutta ruokahalua ei juurikaan ole. otti vain pari haukkua ateriasta jonka sille tein. (kurkkua,porkkanaa,viinirypäleitä,paprikaa). Se ei myöskään kiipeile tai liikuskele, vaan ns. hoitaa kuortansa paljon. Terraariossa on seepian suomua, jota kyllä pitäisi taas ostaa kun on loppumassa. Laitoin sen herättyä akvaarion päälle lampun, josta lähtee todella vähän lämpöä, mutta se tuo valoa. Pitääkö Aksulla olla joku suoja, jonne se lampunvalolta pääsee? Aksulla on myös kotilon ohut ruskea kerros joistain kohen kulunut pois, ja alta tulee valkeaa kulumajälkeä. Mistä johtuu ja onko lamppu juttu ihan Ok? Yöksi kyllä ajattelin lampun aina sammuttaa. Aksu myös oleskelee kuorensa sisällä välillä, jota ei yleensä tee vaan kiipeilee ja syöpöttelee ja liikuskelee?? Pitääkö kotilolle hankkia kaveri? Voiko kaverin hankkia sille suoraan että tulokas olisi aikuinen? Aksu myös vaan pällistelee oudosti joka ei sen tapoihin kuulu. Jos sille kaverin hankkii niin mitä pitää tehdä munille jos niitä tulee? En kyllä niitä tahdo pitää, eikä niille varmaan ottajiakaan löydy. Ja onko kotiloilla varsinaista sukupuolta, että voiko esim molemmat kotilot munia yhtäaikaa. Myös jos kotilot pitää pitääkö ne pieninä erotella jotenkin sukupuoliin?? Pikaisia vastauksia, koska olisi kiire saada vastauksia. :)
Vastaukset 6
- aaksunomistaja
Unohdin kysyä että riittääkö 20-25L akvaario yhdelle akaatille ja myös toiselle jos sellainen tulee??
- kotilo128
No huomattavasti kotilollasi taitaa olla vanhuuden oireita.
kuoreen vetäytyminen voi johtua kuivuudesta oletko muistanut kastella paljon?
ihme kun ei syö. Voi olla että sillä on sairaus recract.
voit hankkia sille kaverin,mutta jos sillä on sairaus älä laita sille toista kaveria. Niin ja tohon terra kysymykseen, yksi kotilo tarvii 30L jos hommaa enemmän 20l per nuppi.
toivottavasti kotilosi paranee. Niin ja Se sukupuoli juttu kotilot on naaraita ja uroksia samaan aikaan,eli kaksineuvoisia. Poikaset voi tappaa kun he ovat munassa,laittamalla pakastimeen.
- aaksunomistaja
Oikeestaan en oo ihan varma mikä litranen on toi terraario, kun ilmaseks saatu. Pitkät sivut on mitoiltaan 51cm ja lyhyet sivut on 27cm. Korkeutta terraariolla on n. 32cm
- aaksunomistaja
Et onko sopiva vai liian pieni??
- deetsaprkl
Jos noilla mitoilla laskee mitä annoit, terrasi olisi n. 44litraa eli se riittää kyllä kahdelle aksulle hyvin.
- kotilo128
deetsaprkl kirjoitti:
Jos noilla mitoilla laskee mitä annoit, terrasi olisi n. 44litraa eli se riittää kyllä kahdelle aksulle hyvin.
niin riittää,kun 40l tarvii se on hyvä jos menee vähä ylikin ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.941516Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471023- 15896
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40838Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.82758- 92741
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17737- 46728
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27687- 68682
- 13682
- 59672
- 47664
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97651Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56595Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47576- 46569
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129557Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla149534Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31525