Olen 4-kymppinen naismatkaaja ja lähdössä hyvin ansaitulle talvilomalle helmi-maaliskuun vaihteessa. Olen kahdesti ollut otsikon paikassa ja tykkäsin siitä kovasti MUTTA koko ajan satoi, kaatamalla. Sen jälkeen en ole viitsinyt käydä, vaan auringon perässä Inglesissä, jossa en muuten erityisemmin viihdy.
Oliko minulla vain huonoa tuuria vai paistaako siellä joskus aurinko talvellakin? Entä maaliskuussa? Katsoin säätiedotusta ja näytti olevan 16C sadetta. Vähän lämpimämpää saisi kyllä olla.
Paikka on muuten mitä viehättävin ja koen että yksin tai hyvän kirjan kanssa matkustavalle sopivampi kuin Inglesin levoton biletys/ suomibaari/ homobaari/ lastenkerho ym. meininki.
Sataako P. de la Cruzissa aina?
159
2553
Vastaukset
- näin on
Samanlaisia kokemuksia. 3 kertaa riitti asian toteamiseen omalta kohdaltani. Vaikka matkat oli marras, maalis- ja huhtikuussa eri vuosina, eli silloin ainakin olisi pitänyt olla kelit kohdillaan.
Pilalle menee loma, jos ei aurinkoa näy. Mielipitetiä on toki monia, mutta jos haluaa aurinkolomaa, kannattaa valita joku muu kohde.- alkup
Kiitos. Katsoin juuri 15 päivän ennusteen ja siellä oli luvassa sadetta tai puolipilvistä joka päivälle ja lämpötilat max. 17 C. Tjaah. Onhan se Suomeen nähden kohtuullista enkä mitään rusketusrajoja tarvitsekaan, mutta, mutta... edelliset reissut säikäyttivät.
- doña Luisa
alkup kirjoitti:

Olet tyhmyyksissäsi (vai tarkoituksella?) katsonut TFN:n tietoja.
- alkup
doña Luisa kirjoitti:
Olet tyhmyyksissäsi (vai tarkoituksella?) katsonut TFN:n tietoja.
Huh-huh? Tyhmyyksissäni en edes tiedä, mikä on TFN? Googlella tuli Texas Freedom Network.
Ehdin jo varata matkan helmikuun loppupuolelle. Nyt jo ehdin katua... voi hitsi. Tätä synkkää kylmyyttä, villasukkia ja sadetta saa kotonakin riittävästi. No, Karibialle sitten ensi talvena.
- Vaihtoehtoja
Ei sada aina. Tosin muitakin vaihtoehtoja on kuin P de la Cruz ja Ingles. Gran Canarialla kaupunkikohteena Las Palmas, Teneriffalla taas esim Los Cristianos tai Gigantes. Ja molemmilla saarilla on mahdollista vaihtaa maisemaa, jos pohjoisessa sataa, voi eteläpuolella saarta olla mainiot auringonottokelit.
- puly
niin kyllä muitakin paikkoja on , onneksi, los cristianosia suosittelen, jos haluaa paikkallisuutta ja aurinkoa, mutta lanzarote, kannattaa, jos haluaa matkajokerin ja edullisesti, siellä on 3 kohdetta. paikallisuutta ei ole, turistikohteita kaikki.
aurinkovarma, hyvät rannat, rauhallinen ja löytyy playa del carmen, jossa 5km pitkä ranta / rantakatu, palveluita löytyy carmenin keskusta 2km pitkä rantakatu , täynnä palveluita.
- pakolainen1
Olen panoramicassa ollu nyt 2kk ja eipä ole paljo satanut.kiva paikka.
- Junt
Puerto de la Cruzista siirtyminen Inglesiin on kuin vaihtaisi Mersun Ladaan. Cruz on toki epävarma säiden suhteen, mutta millä tahansa muulla miittarilla kepittää Inglesin mennen tullen. Jos haluaa varmaa aurinkoa, niin silloin ei tod tule valita saarten pohjoispuolia, mutta Teneriffan eteläpuoli (Cristianos, Americas, Fanabe, Los Gigantes) tarjoaa paljon enemmän viihtyisyyttä kuin Ingles. Ennen kaikkea vähemmän perussuomalaisia.
Kerro Inglesiä paremmista ominaisuuksista,millaiset rannat,kuinka monenlaista asumismuotoa on tarjolla,onko ostareita lähellä y.m.Mitä siellä tehdään sateella??
- Ingles sucks
donluis kirjoitti:
Kerro Inglesiä paremmista ominaisuuksista,millaiset rannat,kuinka monenlaista asumismuotoa on tarjolla,onko ostareita lähellä y.m.Mitä siellä tehdään sateella??
Ostarit nyt ovat ensimmäinen syy välttää mitä tahansa paikkaa. Eteläinen Teneriffa on siitä kiva ettei siellä sada, joten sen aikaista tekemistä ei kannata paljoa pohtia. :)
Mulle riittää yksikin asumismuoto, kunhan se on hyvä. Hyvälle asumismuodolle ominaista on mm vähäisten densojen läheisyys ja suomibaarien poissaolo.
Mm näistä se hyvä kohde on tehty nii...
- 12398765
Inglesissä, ihan siinä liepeillä olen asustellut Mersu-tasoisesti ja siellä on useampiakin tasokkaita paikkoja. Puerto de la Cruzissa niitä ei oikeastaan ole, paitsi se hotelli, jossa muinoin Bill Clinton asui. Se siitä Mersu-Lada vertauksesta.
Säitä tulee ja menee. ja kukin menee parhaaksi katsomalleen paikalle. - Auringosta pitävä
2 kertaa Puertossa ollut, tammikuussa ja marraskuussa, molempina kertoina satoi oikein kunnolla monena päivänä. Ihan kiva paikka, mutta enää en viikon lomalle sinne mene.
- kyllästynyt talveen
Lämmöstä pitävänä myös kahdesti Puerto de la Cruzissa olleena en enää sinne tahdo mennä.
Olen ollut sekä syksyllä että keväällä siellä.
Molemmilla kerroilla satoi liikaa, toisen kerran jopa parvekkeen ovesta huoneeseen sisälle ja sain kovan flunssan.
Sairastin vielä viikkoja Suomeen tulon jälkeenkin!
Eihän säälle mitään mahda, mutta kyllä se ketuttaa, kun viikon loma on ja sateessa joutuu sen viettämään....:(( - mikroilmaston uhri?
kyllästynyt talveen kirjoitti:
Lämmöstä pitävänä myös kahdesti Puerto de la Cruzissa olleena en enää sinne tahdo mennä.
Olen ollut sekä syksyllä että keväällä siellä.
Molemmilla kerroilla satoi liikaa, toisen kerran jopa parvekkeen ovesta huoneeseen sisälle ja sain kovan flunssan.
Sairastin vielä viikkoja Suomeen tulon jälkeenkin!
Eihän säälle mitään mahda, mutta kyllä se ketuttaa, kun viikon loma on ja sateessa joutuu sen viettämään....:((Niinpä. Teneriffa on valtavan kokoinen saari. Puerto de la Cruzissahan on tunnetusti oma mikroilmasto? Jos siellä on kurjat kelit niin muualla kärvistellään paahteessa?
- lomailija63
Kyllä Kanarian säät tähn vuodenaikaan ovat melkoinen arvoitus eli tuurista kiinni. Joskus saattaa olla myös saaren pohjoisosassa paremmat kelit kuin eteläosissa. Sunnuntaina pitäs tulla PDLC.hen pitkästä aikaa ja toivoa parasta kelien puolesta. retket.info näkee live kuvaa ja todeta sataako vai ei
- 10+17
http://www.eltiempo.es/puerto-de-la-cruz.html
Parin viikon sää näyttää vähäsateiselta, ja kesäisiä lämpötiloja Islannista ;) - Riitti pilviä
Kyllähän se on faktaa, että eteläosissa on aurinkoisempaa. Sehän lukee jokaisen matkanjärjestäjän sivuillakin. Kauniimpaa maisemaa pohjoisessa, toki, mutta epävakaisempaa. Siellä ne pilvet roikkuu Puerto de la cruzin päällä Teidevuoren ansiosta.
- visavesa
Ei todella tarvi olla mikään Einstein,että tajuaa miksi kaikki isot turistirysät)ingles ,americas)ovat rakennettu saarten etelärannoille.Toki sielläkin voi sataa ja olla kylmää talvisin,mutta todennäköisesti harvemmin kuin pohjoisessa.Itse en mene kanarialle ennen maaliskuun puoliväliä viikon lomalle,koska haluan nähdä aurinkoakin.Puertossa olen ollut 3 kertaa maaliskuussa ja aina on satanut parina aamuna,mutta muuten on ollut lämmintä ja aurinkoista.
- öäay
Tämäkin talvi on ollut säiden suhteen aikamoista sekameteliä sateen ja tuulen ryydittämää Puerto del Cruzissa, mutta paikkaan ihastuneet jaksavat hehkuttaa paikan monimuotoisuutta ja ainutlaatuisuutta, ja mikä ettei sitä parhaimmillaan olekin.
- aurinkoaaaa
Ollaan lähdössä kyseiseen paikkaan 2.3 ja olen kyllä käsittänyt,että jos on vihreää,niin sateella on pakko olla asiansa. Mutta tätä palstaa lukiessani tulee väistämättä mieleen,että nyt on tytöt ihan väärään kohteeseen menossa,siellähän sataa aina ja jos ei sada niin on ainakin kylmää.
Jipii,mennään kuitenkin ja kuitenkin toivotaan aurinkoa eikä sadetta. - Elle3
aurinkoaaaa kirjoitti:
Ollaan lähdössä kyseiseen paikkaan 2.3 ja olen kyllä käsittänyt,että jos on vihreää,niin sateella on pakko olla asiansa. Mutta tätä palstaa lukiessani tulee väistämättä mieleen,että nyt on tytöt ihan väärään kohteeseen menossa,siellähän sataa aina ja jos ei sada niin on ainakin kylmää.
Jipii,mennään kuitenkin ja kuitenkin toivotaan aurinkoa eikä sadetta.Ei sada aina,mutta tonnin hävisin,kun varasin Puerton matkan liian aikaisin.
Propaganda on tehnyt tehtävänsä.A-matkat joutuu romahduttamaan Puerton
helmikuun matkojen hinnat. - paikallistaaaaaaaaaa
aurinkoaaaa kirjoitti:
Ollaan lähdössä kyseiseen paikkaan 2.3 ja olen kyllä käsittänyt,että jos on vihreää,niin sateella on pakko olla asiansa. Mutta tätä palstaa lukiessani tulee väistämättä mieleen,että nyt on tytöt ihan väärään kohteeseen menossa,siellähän sataa aina ja jos ei sada niin on ainakin kylmää.
Jipii,mennään kuitenkin ja kuitenkin toivotaan aurinkoa eikä sadetta.Väärä kohde? Mitä lomaltasi haet? Etkö ole lukenut matkanjärjestäjien sivuilta eri kohteitten kuvauksia?
Puerto on oikea kohde luontoa rakastaville, hyvän ruuan ystäville, liikunnallisille ihmisille jotka haluavat lomallaan nähdä ja tutustua myös paikallisiin ihmisiin ja heidän tapoihinsa.
Puerto ei ole satavarma aurinkokohde eikä suomalaisuutta etsivien mekka vaikka siellä pari kolme suomibaaria tansseineen onkin vaan Puerto on ennen kaikkea kanarialainen kaupunki jossa lomallaan saa kokea muutakin kuin ainoastaan turismia, ylikansallista ruokaa ja sitä niin rakasta lapin kultaa.
Sataahan siellä silloin tällöin mutta mieluummin satunnainen sade kuin keinotekoinen turistikeidas jossa kaikki on teflonia. - Kartanlukija
paikallistaaaaaaaaaa kirjoitti:
Väärä kohde? Mitä lomaltasi haet? Etkö ole lukenut matkanjärjestäjien sivuilta eri kohteitten kuvauksia?
Puerto on oikea kohde luontoa rakastaville, hyvän ruuan ystäville, liikunnallisille ihmisille jotka haluavat lomallaan nähdä ja tutustua myös paikallisiin ihmisiin ja heidän tapoihinsa.
Puerto ei ole satavarma aurinkokohde eikä suomalaisuutta etsivien mekka vaikka siellä pari kolme suomibaaria tansseineen onkin vaan Puerto on ennen kaikkea kanarialainen kaupunki jossa lomallaan saa kokea muutakin kuin ainoastaan turismia, ylikansallista ruokaa ja sitä niin rakasta lapin kultaa.
Sataahan siellä silloin tällöin mutta mieluummin satunnainen sade kuin keinotekoinen turistikeidas jossa kaikki on teflonia.Ja edelleen, muitakin vaihtoehtoja on kuin Pto de la Cruz ja tefloni.
- Reina Isabel
Puerto de la Cruz on vehreä juuri sateiden vuoksi; miksi sataa, epäilen että se, että Teide on lähellä ja kerää pilviä ja joista siis sataa, vaikuttaisi asiaan. On fakta että huipun kylmä ilma putoaa alas, siksi viileämpää kuin etelän tekokylissä.
Kolmesti käynyt Puertossa ja pettynyt ettei lämpötiloissa eroa, matkustin sitten tammi-helmi-tai maaliskuussa. Ehkä huonoa tuuria.
Seuraavaksi suuntaan Las Palmasiin koska haluan ensisijaisesti kaupunkiloman. - M. Akuasia
Puerto de la Cruzin vetovoima ja viehätys ei ole varma aurinko ja helteinen sää vaan kanarialaisuus sekä luonnon vehreys.
Itse mieluummin kastun Puerton kaduilla kuin makaan lahnana Inglesin dyyneillä, sillä lomani päätarkoitus ei ole ruskettua eikä löytää suomalaista keskustelu- ja tanssiseuraa.
Puerto sopii heille jotka hakevat Suomen kesän kaltaista ilmastoa, aitoa kanarialaisuutta sekä kaupunkiloman monipuolisuutta yhdistettynä luonnon vehreyteen ja sen kauneuteen. - Ei Canariaa
Voi hyvää päivää. Jos todella olet ansainnut lomasi, niin unohda Kanaria. Ja jos taas et halua luopua ko paikasta, niin kokeile Puerto Ricoa. Se on Gran Kanarian auringoisin paikka.
- analyytikko
Voi hyvänen aika. Puerto Rico on Kanariansaarten Ryysyranta. Mutta jos pelkkä aurinko on tärkeintä eikä ympäristö häiritse, niin mikä siiinä--
- lomaaa odotellessa
Vuosi sitten maaliskuun loppuviikko ja huhtikuun alkuviikot Puerto de la Cruzissa lomailleena kerron, että ainakin silloin olivat säät mitä parhaimmat. Aurinkoa pilvettömältä taivaalta ja tosi tosi lämmintä, ellei jopa kuumaa! Tykkäsin, ja aion palata. Kohde, joss yksinkin viihtyy mainiosti. Juurikin yksin olen taas lähdössä naitiskelemaan mahtavista maisemista ja ihanasta ilmanalasta maaliskuussa. :)
- 76543-2
..ja se seuraava viikko olikin sitten todella sateinen ja pilvinen...
- Ooli
Kymmenkunta kertaa olemme Puertossa käyneitä. Harvoin on sadetta ollut.
Nyt lähdemme Puertoon puolivälissä tätä kuukautta neljäksi viikoksi. - 10 talvea puertossa
Olen ollut nyt 10 talvea Puertossa ja voin sanoa kokemuksesta, että jos tykkää auringosta ja lomaa on vain 1 tai 2 viikkoa, niin ei kannata valita Puertoa vaan mielummin Cristianos tai muu saaren etelän kohde.
- Vaihtoehtoja tod on
Kyllä se vaan näin tuppaa olemaan. Myös Gigantesin seudulla saa yleensä aurinkoa, jos Pto de la Cruzissa sateessa kärvistely alkaa kyllästyttämään..
- 1+3
Vaihtoehtoja tod on kirjoitti:
Kyllä se vaan näin tuppaa olemaan. Myös Gigantesin seudulla saa yleensä aurinkoa, jos Pto de la Cruzissa sateessa kärvistely alkaa kyllästyttämään..
Kaikki eivät halua aurinkoista turistiläävää vaan rehevän ja monipuolisen lomaympäristön.
Matkustetaanhan Madeirallekin vaikka siellä sataa Puertoakin enemmän.
Puerto ei olekaan pelkkä aurinko- vaan luonto- ja kaupunkikohde parhaimmillaan.
- Mennä vai ei
Tammikuussa 2013 menin Puertoon, edellinen viikko oli rankkasateita. Oma lomaviikkoni oli aurinkoinen, päivällä tuulen suojassa ihan ok. Lähtöpäivänä alkoivat kovat tuulet ja sateet. Mutta eihän tuo kaupunki mikään rantalomakohde ole: pari rantaa ja rumia kuin mitkä. Mustaa kiveä ja hiekkaa, rumat maisemat, kovat aallot. Kaupunki on kaunis ja todella upea Loro Park on vieressä. Kallista on kaikki!
- Yx eläkeläinen
Gigantes on täynnä ranskalaisia. Kielitaidottomia ja sisäänpäin kääntyneitä. Pto de la Crusissa parasta on Herrerian ruoka. Muuten pienet ympyrät . Teiden huipullekaan nykyisin ei enää pääse. Lupa pitäisi hakea Madridista.
Jo vuosia lempi paikka on ollut Gran Canarian Maspalomasin bungalovit. Kalliimpi mutta laadukkaampi. Erinomaiset lenkkimaastot. Maaliskuulla sinne. Niuhottajat, pysykää muualla..;-)- hopsansaa
Kuinka Maspalomasin bungalowit ovat mielestäsi laadukkaita? Itse siellä jo 30 v lomailleena en voi yhtyä tähän käsitykseen, laatulomat on pitänyt etsiä kauempaa. Ei-niuhottajia paikassa toki riittää, varsinkin dyyneillä. Meloneraksessa on muutama uusi tasokas hotelli. Hotellit vain ovat keskellä ei-mitään mitään.
- jihuuu
Kyllä sinne teiden huipulle luvat saa anottua ihan teneriffallakin, ei tarvi madridiin lähteä, tai vaikkapa suoraan netistäkin kansallispuiston sivuilta, ei sen vaikeempaa ja on kyllä sen arvoista :)
- .,.
Sataa harvon, mutta on kiva istua Charkon-aukion ravintoloissa ja katsella eläkeläisiä Euroopan eri maista, jotka ovat tykästyneet kaupunkiin.
- Kyllä Puertossa
sataa aika usein, mutta säätila vaihtelee nopeasti, suomalaisten määrä lisääntyy, suomenkielellä pärjää nyttemmin aina vain paremmin.
Alkuperäisväestö on siirtynyt Puertosta kaupungin ulkopuolelle, mm Orotavassa on ihan eri meininki kuin turistien täyttämässä Puertossa. Todella Chargolla on
turisteja ja kohta alkaa karnevaalit, kannatta käydä katsomassa ko. meininkiä
pääkaupunki Santa Cruzissa, on pikkuisen eri meteli ja meno kuin Puerto de Cruzissa. Olin Puertossa eka kerran 1982,jolloin kaupunki oli todella alkuperäisväestön asuttama, toisin kuin nyt, mutta kyllä siellä kannattaa käydä
nauttimassa elämästä. - Trollaatitrollaa
Kyllä Puertossa kirjoitti:
sataa aika usein, mutta säätila vaihtelee nopeasti, suomalaisten määrä lisääntyy, suomenkielellä pärjää nyttemmin aina vain paremmin.
Alkuperäisväestö on siirtynyt Puertosta kaupungin ulkopuolelle, mm Orotavassa on ihan eri meininki kuin turistien täyttämässä Puertossa. Todella Chargolla on
turisteja ja kohta alkaa karnevaalit, kannatta käydä katsomassa ko. meininkiä
pääkaupunki Santa Cruzissa, on pikkuisen eri meteli ja meno kuin Puerto de Cruzissa. Olin Puertossa eka kerran 1982,jolloin kaupunki oli todella alkuperäisväestön asuttama, toisin kuin nyt, mutta kyllä siellä kannattaa käydä
nauttimassa elämästä.Mihin tietosi siitä että paikallisväestö on siirtynyt Puerton ulkopuolelle perustuu? Jokunen hotelli on tyhjillään tai vajaakäytöllä, mutta kyllä paikallisten kerros- ja omakotitaloissa edelleen asutaan ihan niin kuin ennenkin eivätkä asukkaat turisteilta näytä.
Pojot sentään sulle siitä että keksit hieman tavanomaisuudesta poikkeavan provon.
- Tietoni
perustuu 30 vuoden kokemukseeni puertosta. Kun kyselet asiaa esim. kauppojen ja ravintoloiden työntekijöiltä, taksi/linja-autokuljettajilta tai yrittäjiltä, asia aukenee
Sinulle. Tottakai kerrostaloissa asuu paikallisia, puertoon muuttaneita ulkomaalaisia ja Suomalaisia.
On se kumma kun tänne kirjoittaa jotain joka koetaan puerton arvosteluksi, vaikka se ei minun kirjoituksessani ollut juju, niin heti joku puerton vallien puolustaja nostaa sotakirveen!
Niin selaisihan me Suomalaiset olemme, emme suvaitse "vääriä"
mielipiteitä, kaikesta huolimatta Puertossa kannattaa käydä mutta kyllä täällä
on tänäkin vuonna tammikuussa satanut ja ollut kohtuullisen vilponen, kuten tammikuu 2009- höpö höpö
Älä mutuile vaan iske faktoja pöytään.
- ethän
höpö höpö kirjoitti:
Älä mutuile vaan iske faktoja pöytään.
sä ymmärrä niistä mitään höpö höpö!
- Menikö nyt oikein?
ethän kirjoitti:
sä ymmärrä niistä mitään höpö höpö!
Puertossa sataa aina, siellä on kylmää, pilvistä eikä siellä ole lainkaan paikallisia vaan ainoastaan turisteja ja vakituisesti asuvia saksalaisia ja suomalaisia. Kaupunki sijaitsee vuoren rinteellä, meressä ei voi uida, rannat ovat rumia ja hintataso kaupoissa ja ravintoloissa on korkea. Kaupunki on nukkumalähiö sillä siellä on ainaostaan vanhuksia ja muusta syystä eläkkeellä olevia eikä lainkaan iltaelämää. Puertossa ei ole mitään tekemistä, ei näkemistä eikä oikeastaan yhtään mitään muutakaan hyvää kuin ainoastaan lukuisat suomibaarit joissa sentään saa kunnollista kotimaista ruokaa, voi tanssia kotimaisen iskelmämusiikin tahtiin tai laulaa karaokea sekä keskustella suomalaisten kanssa. Pa*ka paikka mutta ei köyhällä ole varaa parempiinkaan paikkoihin matkustaa, ei edes saaren eteläkärkeen.
- aurinkoista
Menikö nyt oikein? kirjoitti:

Olen tällä hetkellä cruzissa. 5.päivä menossa ja aurinko paistanut kuumasti joka paivä, yhtenä aamuna pieni sadekuuro. Siisti ja rauhallinen paikka.ensimmäinen kerta täällä, mutta ei varmasti viimeinen :)
- ei aina
aurinkoista kirjoitti:

Aloittelijan tuuria. Hyvvää lommoo vuan!
- sinne uudelleen
aurinkoista kirjoitti:
Olen tällä hetkellä cruzissa. 5.päivä menossa ja aurinko paistanut kuumasti joka paivä, yhtenä aamuna pieni sadekuuro. Siisti ja rauhallinen paikka.ensimmäinen kerta täällä, mutta ei varmasti viimeinen :)
Oltiin samaan aikaan pari viikkoa ja ihastuttiin kovasti.Oli kai hyvä tuuri, kun sateet ajoittuivat lähinnä yöaikaan. Sopii erinomaisesti eläkeläisille säänkin puolesta. Asteita 18-24 ja aurinkokin paistoi ihan tarpeeksi. Pienet tihkusateet ei kävelylenkkejä haitanneet, ja hotellin porealtaan 34 asteisessa vedessä viihtyi pilvisäässä mainiosti.Oltiin retkellä, jossa kierrettiin koko saari ja totesimme, että tuo saaren pohjoisosan vehreys ja kukkaloisto hurmasi verrattuna kuivuutta kärsivään etelään. Puerto onkin eläkeläisten paratiisi, ainakin siltä vaikutti.
- Mitä jäbä duunaa
sinne uudelleen kirjoitti:

Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta Ihmetyttää miten tätä Puerton säätä kaunistellaan joka toisessa tarinassa.
"Oli kai hyvä tuuri, kun sateet ajoittuivat lähinnä yöaikaan"
"Pienet tihkusateet ei kävelylenkkejä haitanneet"
Siis tämä eläkeläispariskunta teki kävelylenkit omien sanojen mukaan yöllä. - Ei enään
Mitä jäbä duunaa kirjoitti:
Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta Ihmetyttää miten tätä Puerton säätä kaunistellaan joka toisessa tarinassa.
"Oli kai hyvä tuuri, kun sateet ajoittuivat lähinnä yöaikaan"
"Pienet tihkusateet ei kävelylenkkejä haitanneet"
Siis tämä eläkeläispariskunta teki kävelylenkit omien sanojen mukaan yöllä.Samaa minäkin ihmettelen, todella. Huonoista ilmoista ei saa pukahtaakaan. Siitä seuraa henkilökohtaisuuksiin menevä piruilu. Totuus on kuitenkin se, että se on epävakaisempaa aluetta Kanarialla vrt. eteläisempi osa. Sille vain ei voi mitään, eikä sillekään että niin monet rantalomailijat haluavat aurinkoa lomalla. Naurettavaa väittää, että haluaa täältä Suomen talvesta ja sohjosta vesisateeseen/pilviseen kohteeseen. Eikä auttanut ajankohta, huhtikuu, marraskuu, huonot kelit on sattuneet kohdalleni, mutta opiksi otin ja menen muualle.
- Puerto <3
Ei enään kirjoitti:
Samaa minäkin ihmettelen, todella. Huonoista ilmoista ei saa pukahtaakaan. Siitä seuraa henkilökohtaisuuksiin menevä piruilu. Totuus on kuitenkin se, että se on epävakaisempaa aluetta Kanarialla vrt. eteläisempi osa. Sille vain ei voi mitään, eikä sillekään että niin monet rantalomailijat haluavat aurinkoa lomalla. Naurettavaa väittää, että haluaa täältä Suomen talvesta ja sohjosta vesisateeseen/pilviseen kohteeseen. Eikä auttanut ajankohta, huhtikuu, marraskuu, huonot kelit on sattuneet kohdalleni, mutta opiksi otin ja menen muualle.
Älykkäämmät tietävätkin että Puerto ei ole aurinko- vaan kaupunkikohde jossa kuitenkin välillä aurinko paistaa vaikkei kuitenkaan 24/7.
- Ei enään
Puerto <3 kirjoitti:
Älykkäämmät tietävätkin että Puerto ei ole aurinko- vaan kaupunkikohde jossa kuitenkin välillä aurinko paistaa vaikkei kuitenkaan 24/7.
Niin. Vaikka matkatoimistot myyvätkin sitä rantalomakohteena. Se voi harhauttaa joitakin, jotka siellä eivät ole käyneet. Siksi olisikin aiheellista kertoa ilmoista ja rannoista realistisesti.
- Uusavuttomuuttako?

Puerto on myös rantalomakohde, sillä onhan siellä kaksi hiekkarantaa sekä viereisessä Punta Bravassa yksi jossa voi nahkaansa käristää jos siltä tuntuu.
Kaupungin säätiedot löytyvät jokaisen matkanjärjestäjän sivulta ja useimmissa on myös maininta että sää keskitalvella voi olla epävakainen.
On ihan omaa tyhmyyttä ellei tutustu kohteeseen ja sen ilmastoon ennen kuin matkan tilaa, sillä nykyisin internetistä löytää kaiken tarpeellisen tiedon.
Sikaa ei pidä säkissä ostaa, ei edes silloin kun kyseessä on satojen eurojen matka. - Ei enään
Uusavuttomuuttako? kirjoitti:
Puerto on myös rantalomakohde, sillä onhan siellä kaksi hiekkarantaa sekä viereisessä Punta Bravassa yksi jossa voi nahkaansa käristää jos siltä tuntuu.
Kaupungin säätiedot löytyvät jokaisen matkanjärjestäjän sivulta ja useimmissa on myös maininta että sää keskitalvella voi olla epävakainen.
On ihan omaa tyhmyyttä ellei tutustu kohteeseen ja sen ilmastoon ennen kuin matkan tilaa, sillä nykyisin internetistä löytää kaiken tarpeellisen tiedon.
Sikaa ei pidä säkissä ostaa, ei edes silloin kun kyseessä on satojen eurojen matka.Ymmärrän kyllä luetun, (ymmärrätköhän sinä?) keskitalvella on epävakaista, mutta matka-ajankohtani onkin olleet keväällä ja syksyllä, kuten mainitsin.
(Keskitalvella en mene muutenkaan Kanarialle, joka puolella epävakaista). Ja rannalla ei kyllä tarennut kertaakaan olla, eikä siellä kyllä muitakaan ollut ja merivesialtaissa oli jääkylmää vettä ja tuuli jäätävästi. Mutta näinhän tässäkin kävi, että tyhmäksi/uusavuttomaksi muuttuu, kun kertoo huonoista säistä.
Kirjoitan vain siksi, että täällä kysellään ilmoista, kuten esim. tämänkin ketjun aloittaja. Kyllä asioista pitäisi pystyä keskustelemaan mollaamatta toista, mutta ei se täällä onnistu. Silti toivon sinne matkaaville aurinkoista lomaa! - It´s raining or not
Ei enään kirjoitti:
Ymmärrän kyllä luetun, (ymmärrätköhän sinä?) keskitalvella on epävakaista, mutta matka-ajankohtani onkin olleet keväällä ja syksyllä, kuten mainitsin.
(Keskitalvella en mene muutenkaan Kanarialle, joka puolella epävakaista). Ja rannalla ei kyllä tarennut kertaakaan olla, eikä siellä kyllä muitakaan ollut ja merivesialtaissa oli jääkylmää vettä ja tuuli jäätävästi. Mutta näinhän tässäkin kävi, että tyhmäksi/uusavuttomaksi muuttuu, kun kertoo huonoista säistä.
Kirjoitan vain siksi, että täällä kysellään ilmoista, kuten esim. tämänkin ketjun aloittaja. Kyllä asioista pitäisi pystyä keskustelemaan mollaamatta toista, mutta ei se täällä onnistu. Silti toivon sinne matkaaville aurinkoista lomaa!Matkusta Atacamaan ja pysy poissa Kanarialta ja Thaimaasta jottei sade lomaasi pilaa. Tosin ei Atacamakaan ole niin aurinkovarma ja kuiva kuin väitetään. Taas meitä ihmisiä on petetty :(
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305549210842
Mukavaa, hauskaa ja ikimuistoista lomaa kaikille Kanarialle ja muualle matkustaville satoi tai paistoi! Älkäämme antako sään pilata lomaamme ja hyvää tuultamme :) - Pulinat pois
It´s raining or not kirjoitti:
Matkusta Atacamaan ja pysy poissa Kanarialta ja Thaimaasta jottei sade lomaasi pilaa. Tosin ei Atacamakaan ole niin aurinkovarma ja kuiva kuin väitetään. Taas meitä ihmisiä on petetty :(
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305549210842
Mukavaa, hauskaa ja ikimuistoista lomaa kaikille Kanarialle ja muualle matkustaville satoi tai paistoi! Älkäämme antako sään pilata lomaamme ja hyvää tuultamme :)Miksi muutut ilkeäksi? Elä ota itteesi, jos lempparikohdettasi moititaan sateiseksi. Pysy itse aurinkoisena!
- Dancing in the rain
Pulinat pois kirjoitti:
Miksi muutut ilkeäksi? Elä ota itteesi, jos lempparikohdettasi moititaan sateiseksi. Pysy itse aurinkoisena!
En ole muuttunut ilkeäksi. Ensimmäinen kirjoitukseni tuo oli. Lempparikohteeni ei ole Puerto de la Cruz. En ole väittänyt ettei se olisi sateinen. Olen todella aurinkoinen persoona. En vain jaksa säästä vinkumista kun sille mitään emme voi. Puerto Ricossakin joskus sataa ja Suomi24 fanien lempparipaikassa Inglesissa sataa, tuulee ja saa hiekkaa suuhunsa. Sää ei saa lomaa pilata. Jos ruskettuminen on se loman pääasia, kannattaa maata solariumissa tai käyttää itseruskettavia :)
- Pulinat pois
Dancing in the rain kirjoitti:

Tässä kukaan säästä vingu. On vain todettu, että Puerto de la Cruz on epävakaisempi kohde säiden suhteen, jota aurinkolomaa hakevan kannattaa välttää.
- Jatkuvaa sadetta
Eihän aina sada edes Lontoossa, Teneriffasta puhumattakaan. Jos niin olisi, niin eiköhän koko Teneriffan saari (pohjoispuoli!) olisi huuhtoutunut Atlanttiin jo aikoja sitten.
- alkup
No, lähden ensi viikolla ja raportoin kaksiviikkoiseni sademäärät matkan aikana. Ja tosi on, että jos taas sataa joka päivä kaatamalla, niin sitten minun puolestani kolmas kerta toden sanoo ja unohdan Puerton. Kaupunki varmasti pärjää siellä vuoren kyljessä ilman minuakin. Olen puutarhaharrastaja, ajanvietettä löydän sateellakin enkä tarvitse rusketusta, mutta valo ja auringonpaiste vaikuttavat mielialaan.
- Orotavan laakso

Vuoren kyljessä?
- BRC
Puerto de la Cruz on ihastuttava ja kaunis kanarialainen kaupunki johon mennään sen itsensä vuoksi eikä vain aurinkoa palvomaan.
Onneksi Kanarialla on mistä valita eli jokaiselle jotain.- Täällä
sanaillaan kuin suomikerhoissa Kanarialla yleensä, mitä enemmän paikka muuttuu suomighetoksi, sitä vaikeampaa on sulattaa toisen huonoja kokemuksia suosikkipaikastaan, Puertossa sataa enemmän tai vähemmän talvisaikaan ja
myöskin lempeämmin keväämmällä. Puerto ei ole rantakohde eikä ns. kaupunkikohde, se vaan tavallinen turistien täyttämä suomen kesän kaltainen
lomakohde Teneriffalla.Siellä voi viihtyä ja puhua suomea ja katsella myrskyäviä
rantoja, patikoida Mikon kanssa turvallisesti, pelata petanqueta suomikerhon
kanssa Playa Jardinissa tai bingota Palmeras Playassa ja tanssia suomisävelin
Vallle Luzissa, on se vaan niin ihanaa, ihan kuin suomalaisissa kesäjuhlissa arjet ja
pyhät suosittelet 60 vuotiaille, tervetuloa tänne!! - osimoilleen näin
Täällä kirjoitti:
sanaillaan kuin suomikerhoissa Kanarialla yleensä, mitä enemmän paikka muuttuu suomighetoksi, sitä vaikeampaa on sulattaa toisen huonoja kokemuksia suosikkipaikastaan, Puertossa sataa enemmän tai vähemmän talvisaikaan ja
myöskin lempeämmin keväämmällä. Puerto ei ole rantakohde eikä ns. kaupunkikohde, se vaan tavallinen turistien täyttämä suomen kesän kaltainen
lomakohde Teneriffalla.Siellä voi viihtyä ja puhua suomea ja katsella myrskyäviä
rantoja, patikoida Mikon kanssa turvallisesti, pelata petanqueta suomikerhon
kanssa Playa Jardinissa tai bingota Palmeras Playassa ja tanssia suomisävelin
Vallle Luzissa, on se vaan niin ihanaa, ihan kuin suomalaisissa kesäjuhlissa arjet ja
pyhät suosittelet 60 vuotiaille, tervetuloa tänne!!Kumma etten ole koskaan suomikerhoon Puertossa törmännyt enkä edes kupitellut sen kahdessa täysin suomalaisessa ravintolassa/baarissa vaikka kaupungissa olen lomaillut useammankin kerran.
Suomen kesän kaltainen säätyyppi siellä kyllä on, mutta siinä olet väärässä että se olisi tavallinen turistikohde olet väärässä, sillä enemmistö ihmisistä on paikallisia asukkaita.
En ole patikoinut, en pelannut petanqueta enkä tanssinut suomisävelin suomalaisten kanssa vaan ulkomaalaisten ja varsinkin paikallisten asukkaiden joukossa.
Olen 40 eli en vielä eläkeiässä ja silti olen ikäistäni ja huomattavasti nuorempaakin seuraa kaupungista löytänyt, enkä nyt puhu suomalaisista.
Kanarian suomighetto on Playa del Ingles vaikka ihan mukava lomakohde sekin on jos turistihelvetistä pitää. Itse nykyisin pidän enemmän kaupunkilomailusta johon nimenomaan Puerto de la Cruzissa, Santa Cruzissa ja Las Palmasissa on hyvät mahdollisuudet. Ehkä ensi talvena vietän lomani Arrecifessa. - 4+2
Täällä kirjoitti:
sanaillaan kuin suomikerhoissa Kanarialla yleensä, mitä enemmän paikka muuttuu suomighetoksi, sitä vaikeampaa on sulattaa toisen huonoja kokemuksia suosikkipaikastaan, Puertossa sataa enemmän tai vähemmän talvisaikaan ja
myöskin lempeämmin keväämmällä. Puerto ei ole rantakohde eikä ns. kaupunkikohde, se vaan tavallinen turistien täyttämä suomen kesän kaltainen
lomakohde Teneriffalla.Siellä voi viihtyä ja puhua suomea ja katsella myrskyäviä
rantoja, patikoida Mikon kanssa turvallisesti, pelata petanqueta suomikerhon
kanssa Playa Jardinissa tai bingota Palmeras Playassa ja tanssia suomisävelin
Vallle Luzissa, on se vaan niin ihanaa, ihan kuin suomalaisissa kesäjuhlissa arjet ja
pyhät suosittelet 60 vuotiaille, tervetuloa tänne!!Suomalaisia tapaa Pikkupohjolassa, Labambassa sekä suomikerhon tansseissa Palmerasplayassa mutta ei juurikaan muualla.
Puerto ei ole pelkästään turistikeskittymä kuten monet muut Kanarian kohteet.
- Kävijä vain
OLin Teneriffalla 3.2.-10.2.. Osa porukasta oli Purtossa. Itse olin Los Cristianosissa. Etukäteen ennusteet (accuwheather ym,) povasivat huonoja säitä saarelle. Etelässä oli parina päivänä muutaman tunnin kevyt pilvipeitto, mutta joka päivä aurinko paistoi 24-28 asteisesti ja sama oli pohjoisessa. Siellä oli tosin tyrskyävä meri. Pohjoisessa oli edellisn viikon satanut yhtä päivää lukuun ottamatta joka päivä.
- 31+31
Minä olen lomaillut Teneriffalla 5-6 kertaa ja joka kerta etelän puolella. PdlC:iin ollaan tehty kyllä päiväreissuja mm. Loro Parkiin, ja joka kerta on satanut tuolla. Mutta Kanarialla sade kestää ehkä tunnin (toisin kuin meillä on totuttu) ja sitten paistaa taas aurinko. Usein sääennusteet antaa väärän kuvan - yksi sadetippa useimmiten tarkoittaa vain lyhyttä sadetta.
Sen verran tuo kuuroilukin on vaikuttanut lomavalintoihini, että olen aina varannut majoituksen Cristianosista tai Gigantesista, vaikka Puertosta kovasti pidänkin. Mielestäni se muistuttaa ilmastoltaan ja muutenkin paljon Madeiran Funchalia.
Jos menet Puertoon ja siellä sataa kaatamalla, vuokraa auto ja aja etelään - tunnin päästä olet auringossa. Hyvää lomaa!- 7+1
Madeira on ihan aikuisten oikeasti sateinen paikka johon verrattuna jopa Puero jää reilusti kakkoseksi.
- väri pintaan
Viime viikolla oltiin reissussa ja yhtenä iltana oli sadekuuro, Aamulla näytti monta kertaa pilviseltä mutta kymmenen aikaan alkoi aurinko paistamaan kun taas iltapäivisin alkoi pilviä kertymään mutta ei satanut. Kelit oli itselle positiivinen yllätys ja kuulemma olleet tänä talvena poikkeuksellisesti paremmat kuin saaren eteläosassa. Paikasta jäi positiivinen kuva itselle kun näki turistien lisäksi paikallistakin elämää.
- reissuun1
Puerto de la Cruzixssa 16.-23.1.Viikon lomasta satoi 4 päivää,lukuisia kertoja päivässä,viimeiset kolme päivää olivat aurinkoisia ja sai pikarusketuksen ja tarkeni nipin napin altaalla uida.Meri myrskysi kaikkina aikoina tsunamin lailla.Lämpötila oli reilu 20 päivällä,tarkeni lyhythihaisissa ja capreissa kulkea-Vaikka osa ihmisistä pukeutui päiväsaikaankin kuin syysvaatteisiin huivein ja käsinein.Vehreä puistomainen kaupunki,miellyttävä kaupunkilomakohde.Teidellä retkellä näki 4 eri ilmastovyöhykkeen luontoa.Ylös huipulle ei päässyt,koska kabiinihissit eivät turvalisuussyistä olleet käynnissä(kova tuuli ja liikaa pakkasta huipulla).Mutta sateenvarjo oli aivan vällttämätön kapistus aina liikkeellä oltaessa!
- tuulaorvokki1
Olen käynyt Puerto de la Cruzissa toistakymmentä kertaa ja säät ovat vaihdelleet aika paljon. Kahdella ensimmäisellä matkalla, molemmat joulukuussa oli säät täysinaurinkoisia. (Matkat ovat olleet joka kerta 2 viikkoa) Kolmannella matkalla marraskuussa toinen viikko oli sateinen ja toinen suht aurinkoinen. Pääsääntöisesti on ollut hyvät aurinkoiset ilmat, silloin kun olen Puertossa käynyt. Olen kuullut, että tänä vuonna säät ovat olleet lomailijan kannalta huonot.
Olen lähdössä huhtikuussa viikoksi Puertoon ja tietysti yoivon, että silloin paistaisi.
Etukäteen ei voi luvata millaista säätä on milloinkin ja todella, jos on huono tuuri, voi sataa koko loman ajan. - örkki
Naapurisivuston rouva äskettäin kirjoitteli, että on Puerton säät menneet ihan viimesen päälle sekaisin, mitä hän on reilu 10 vuotta ahkerasti saarella reissanut, ja seurannut kinkkumittaria, sekä haistellut tuulen voimakkuuksia, että näyttöä löytyy myös muilta talvikoilta.
- kokemusta on
_80 luvulta asti olen vuosittain lomaillut Puerto de la Cruzissa ja melkein aina kauniissa säässä. vain kaksi kertaa olen kunnolla kastunut. pilvipoutaa on ollut joskus ja jopa kylmää tuulta. Viimeksi olin marraskuussa ja aivan ihanan rusketuksen sain, ei ollut sateesta haittaa. Jos on kotoinen talvi ollut erikoinen, niin sanovat sielläkin olleen erilaisen talven.
- Sol parantaa
Sinä et sitten ole auringonpalvoja, vaan kun meitä on reuma ja psoriasissairaita, jotka tarvitsemme Aurinkoa ja siksi saaren eteläosa paljon varmempi, kun siellä Puertossa usein pilviä tai sadetta ja se vaan on näin, samahan se on Madeirallakin, kerran kävin kesäkuussa ja riitti, huonot ilmat.
- .-.
Semmosta se on tuon sään kanssa, että suottaa sattaa taikka ei.
- eiennää
Niin. Eihän missää aina sada, tulisi vedenpaisumus. Mutta faktaahan tuo on, että Puerto de la cruz on yksi epävakaisimmista alueista kanarialla. Eikä se tee siitä yhtään aurinkoisempaa, että siellä on kauniit maisemat. Niin se vaan on.
- aurinkoa piisasi
eiennää kirjoitti:
Niin. Eihän missää aina sada, tulisi vedenpaisumus. Mutta faktaahan tuo on, että Puerto de la cruz on yksi epävakaisimmista alueista kanarialla. Eikä se tee siitä yhtään aurinkoisempaa, että siellä on kauniit maisemat. Niin se vaan on.
Viime viikon perjantaina palattiin viikon reissulta. Kahtena päivänä sanoi Puertossa, muina päivinä paistoi. Toisena sadepäivänä oltiin onneksi La Comeran saarella koko pv retki, jossa aurinko paistoi koko ajan, niin ei tarvinnut kärsiä kuin yhdestä sateisesta päivästä. Paljon eläkeläisiä, varsinkin saksalaisia oli kyllä.
- onaurinkoa
Kyllä pd gruzissa yleiseti on melkein aurinkoista..jos sataa niin yöllä.muuten on aika aurinkoista
- ericatjaleif
Me olemme olleet kuutena talvena kaksiviikkoa kerrallaan.upeat ilmat ovat sattuneet ainakin meille.aurinko on kuumasti paistanut.hieno aurinkovarma paikka.
- oikeemeno
Myö oltiin 3-viikkoa tammikuussa.oli kyllä hienot ilmat..nuorekas paikka ja menopaikkoja riitti
- taxitaxi
Kyllä siellä sataa. Jos ei sada niin on kylmä muuten. Inglesiin kannattaa mennä
- guruttietää
Harvoin sataa ja silloinkin yöllä.pitää paikan vehreänäkeitaana.gurut sanoi että tämä talvi on ollut tosi aurinkoinen
- Kylmää.oli
No ei ollut aurinkoinen. Olimme kaksi kuukautta ja ei paljoa ei aurinko paistanut. Ensi talvena Inglesiin
- Kyssymys
Kylmää.oli kirjoitti:
No ei ollut aurinkoinen. Olimme kaksi kuukautta ja ei paljoa ei aurinko paistanut. Ensi talvena Inglesiin
Minä vuonna oli kahden kuukauden pituinen kylmä ja auringoton jakso?
- eisadayhtään
Olimme joulukuussa ja suomiravintolassa joku eläkeläinen oli tullut marraskuunalussa ei ollut satanut yhtään.ja meidänkin lomalla oli upeat ilmat.ei satanut
- aivanihanainen
Joo oli upeat kelit meilläkin pohjoisella puolella.ekaa kertaa oltiin.oli hyvä viikko.kokoajan aurinko paistoi.mukavapaikka.ihanat merialtaat ja kaupunki
- Puoleenpäiväänkoisimme
Eihän siellä sada kuin harvoin.olimme kaverienkas joku neljä vuotta sitten kaks viikkoo ja yhtenä yönä satoi ja seuraava päivä oli pilvinen .muuten loistokelit.tosin heräilimme vasta puoliltapäivin kun öisin oli menoa.altaslla sitten aurinkoa iltasseen.asti jne
- harvassseen
Hyvin harvoin satelee..pari päivää voi olla vähän pilvee.sitten voi paistaa viikkokausia
- ellunkaa
Emme ole olleet kuin kerran ja saattui oikein lämpimät ilmat.saimme nauttia auringosta oikein mukavasti altaalla.oli oikein miellyttävä aurinkoloma.ehkä palaamme taas
- larssonni
Puerto on oivallinen lomakohde.aurinkoa.vehreyttä.pääsee mukavast liikkumaan vuokra-autolla tai busseilla muihin saaren kohteisii.edullinen lomapaikka.hyvät lenkkeilymaisemat
- Cozals
Kyllä puertossa joskus satelee ehkä kerran pari talvessa muuten on aika hyvä ilmasto.aurinkoinen ja lämmin.
- Kelpassi
Tosi harvoin sattuu huono sää.takuuvarmasti paisteloo parinviikon lomalla lähes koko loman.nuorekas aurinkopaikka
- Enstalven
Kyllä oli viime talvi puertossa aurinkoinen..koko kolmeviikkoa aurinko paahtoi.ensitalvena uudestaan
- Ority
Ei sada aina mutta luojan kiitos useammin kuin Kanarian "varman auringon" kohteissa jotka olisivat 100 % hiekka ja kivi erämaata ilman kallista sekä vähiä makean veden varoja kuluttavaa keinokastelua. Poutapilviä näkee taivaalla varsin usein mutta synkkä koko päivän kestävä pilvisyys on harvinaista.
Suomalaisten keski ikä Puertossa on lähempänää 100 v mutta muista maista tulevat turistit edustavat laajempaa ikähaitaria. Iltaelämä turisti paikoissa loppuu yleensä puolenyön paikkailla mutta paikallisten suosimissa paikoissa se tuolloin vasta vauhtiin kunnolla pääsee. Suomalaisilla on ilmeinen harha käsitys jotta Puerto on vanhusten saattohoitopaikka mutta sitä se ei ole kuin ehkä heille jotka siellä eläkepäiviään viettävät. Kanarialaiset nuoret sekä nuoret aikuiset tuovat oman piristeen Puerton arkeen, juhlaan, iltaan ja varsinkin yöhön.
Muutamia turisteille ja suomalaisille talvi asukkaille ehkä hieman tuntemattomampia mutta suositeltavia ilta elämän paikkoja ovat mm. Blanco, Mansion, Limbo, Azucar ja Vampis.
http://www.tenerifedenoche.com/
Linkin takaa lisää Teneriffan illoista.
Suomalaisten eläkeläisten seuraa kaipaavat suunnatkoot suomi baareihin. - Aurinkoaon
Paljon gruzissa käyneenä aurinkoa on enemmin kuin pilvistä.sateleehan siellä yleensä yöllä.siksi niin vihreätä.toisin kuin etelän puolella.
- Gokemusta
Kyllä siellä joskus voi sataa mutta aika harvoin.marraskuusta tammikuuhuuhun ei satanur yhtään oli loistokelit ja tosi lämmintä
- Biisas
Itse olin kokojoulukuun oli lämmintä.ja aurinkoa piisasi.
- Miltein
Kyllähän puerto on kanarian mukavimpia paikkoja täynnä kivoja ihmisiä..ja aurinko paistaa miltein joka päivä
- varjotmukaan
Aina sataa, ehdottomasti. Juuri sen vuoksi valtamerien pinnat pyrkii nousemaan. Turistit huuhtoutuu mereen. PdC:n yllä on pysyvä matalapaineen keskus, ikuisesti.
- Menisit_töihin
Kokonaisuudessaan olet luuseri, joka hyppää halpamatkoilla, vaikka sylettääkin.
- Gurumesta
Gruzi on canarian curujen paikka.harvoin tiputtelee.mikäs on kuljeskella vihreässä aurinkoisessa keitaassa jäätelö kädessä auringosta naaauttien
- Curux
Totta.curujen mesta.curut ymmärtää paikan vedon.
- Palloakierrelty
Ei Cruzissa aina sada. Lähes joka toinen päivä kylläkin. Aurinko näyttäytyy harvakseltaan. Kokemusta on, valitettavasti!
- naismatkija
Ei koskaan sunnuntaina.
- kyl.lomailijat
Kolme kertaa olemme olleet Puertossa kahden viikon reissulla ja meille riitti. Pelkkää pilvisyyttä, kylmyyttä ja huonoja säitä. Ensi kaudella inglesiin. Toivottavasti emme pety taas.
- näinmeillä
Inglesissä on yleensä ollut takuuvarmaa aurinkoa ja lämpöä. Kerran olimme Las Palmasissa ja kun siellä ei paistanut niin suuntasimme Inglesiin ja aurinkoa riitti.
- Vakiasukas
No jos lämpimiä kelejä haluatte niin inglesiin ette pety. Ympäri vuoden tasaisen lämmin eikä sada. Loppukesästä on todella kuuma mutta eipä tänne silloin lomamatkoja suomesta järjestetä. Puertonkävijät lienee niitä jotka tahtovat lomasääksi kylmiä kelejä.
- Kerrankesällä
Vakiasukas kirjoitti:
No jos lämpimiä kelejä haluatte niin inglesiin ette pety. Ympäri vuoden tasaisen lämmin eikä sada. Loppukesästä on todella kuuma mutta eipä tänne silloin lomamatkoja suomesta järjestetä. Puertonkävijät lienee niitä jotka tahtovat lomasääksi kylmiä kelejä.
Ingles tosiaan on varma kohde aurinkolomalla. Minkälaiset kesät siellä on? Onko minkämaalaisia turisteja kesällä?
- Niinone
Nii ja onhan iglesis kuparipannukii.josta saa hyvää ruokaa edullisesti..pääsee varjoon auringolta on mukava syödä
- Pannunasiakas
Kuparipannusta saa kyllä todella mahtavaa ruokaa, ei tosin todellakaan edullisesti. Ruoka on hyvää mutta hinnat moninkertaiset verrattuna muihin vastaavan tasoisiin paikkoihin. Meinaan pyytää ensi reissulla sellaisen alennuskortin mutta siitä huolimatta se on kallis paikka. Silti aion käydä ensikin reissulla pannussa.
- veikkaanpa
Pannunasiakas kirjoitti:
Kuparipannusta saa kyllä todella mahtavaa ruokaa, ei tosin todellakaan edullisesti. Ruoka on hyvää mutta hinnat moninkertaiset verrattuna muihin vastaavan tasoisiin paikkoihin. Meinaan pyytää ensi reissulla sellaisen alennuskortin mutta siitä huolimatta se on kallis paikka. Silti aion käydä ensikin reissulla pannussa.
Kuparipannu lienee kallein baari Inglesissä. Myös se 50% alennuksen kanssa
- Bestt
Puertossa aurinkoa piisaa.jos muutama päivä on vähän pilvistä niin on vaan mukavaa..yleisesti paistaa..vme talvi oli tosi aurinkoinen sen tietää oikeesti siällä olleet.best mikä best..
- saakohoitoa
Liekkö antigue viety pakkohoitoon kun ei ole vielä trollannut antigue tai eläkevaari niceillään tänään?
- 1233215
Tuossahan tuo antigue yläpuolella haukkuu kuparipannua. Syytä olisi kyllä tuollainen trolli ottaa hoitoon, ainakin lomakaudeksi.
- suottaapiolla
1233215 kirjoitti:
Tuossahan tuo antigue yläpuolella haukkuu kuparipannua. Syytä olisi kyllä tuollainen trolli ottaa hoitoon, ainakin lomakaudeksi.
Jos se ei kehtaa kirjoittaa, edes eläkevaari nimimerkillään
- odottakkaa.vaan
Odottakaa vaan. Pian ilmestyy uusia nimimerkkejä kun antigue keksii taas jotain uutta. Jättäisi vain kuparipannun rauhaan kun ei ole siellä koskaan käynytkään
- siinäse
Antigue vaan testaa että kuka muu täällä kirjoittelee. Juurikaan kukaan muu ei ole kirjoitellut joten hän tajuaa olevansa niskan päällä ja ainoa trollaaja palstalla. Samaa mieltä olen tuosta että kuparipannun voisi jättää rauhaan.
- taxitaxi
siinäse kirjoitti:
Antigue vaan testaa että kuka muu täällä kirjoittelee. Juurikaan kukaan muu ei ole kirjoitellut joten hän tajuaa olevansa niskan päällä ja ainoa trollaaja palstalla. Samaa mieltä olen tuosta että kuparipannun voisi jättää rauhaan.
Yleensä kun antigue jää trollaamisesta kiinni niin häntä ei pariin päivään täällä nähdä. Ei ainakaan omalla nimimerkillään :D
- eiLakkaa
Jatkuvien sateiden vuoksi merenpinta on noussut jo siten, että kaduilla tarvitaan veneitä. Jatkossa odotetaan veden jäätyvän, joten luistelun harjoitteluun on loistavat mahdollisuudet.
- Jakkapäivä
Pannussa hyvää safkaa.suomilauanen kahdelle melkein ilmaista.ja pari pitkää kyllä nälkä lähtee..jokapäivä.
- Sehäsen
Kyl se va näse one et gruzi on se paikka mis aurinko esiintyy.pannus sa va varjos syödä.mut se onki inglesis.si sa kääryleen mut gruzis rusketuksen ja hyvä loman.miksei myös inglesis oha siel hyvä suomiravintola mist saa edukast ja gurmeruokaa.hanast viel melke ilmatteks olutkin.
- uimaharjoituksia
Kaikki uimataidottomat, alle 160 cm, hukkuu vettä virtaavilla kaduilla automaattisesti.
- Takuumesta
Puerto on puerto..ei kande aallonmurtajal kävellä kun on kielto.tippuu mereen vielä..vanh.pitää huolta alle 160cm..katellaa kauempaa hienoi aaltoi.aurinko paistaa.joka kujil..jäätölöt sulaa nopeesti niin lämmintä on..gruzi on lämmin paikka.takuupaikka.
- Pikkuisenripaurtti
Jos sataa ni pikkuisen aikaa..ohimenevä kuuro.ja taas paistaa..semmoista suomen lämmintä kesäsäätä.oikein mukavaa..ja aurinko on kuumaa
- Inglesiinmieluummin
Ei sada joka päivä mutta pilvistä on joka päivä ja kylmää. En suosittele matkakohteeksi.
- Onedukason
Kyllä sataa silloin tällöin mutta nopeesti aurinko palaa pieni sade pitää paikan vihreänä eikä kuivana.mahtava lomakohde nähtävyyksineen ja puistoineen ja vielä todella edullinen
- vilpoistaon
Ei sada mutta kylmä ja pilvinen lomakohde se on. Jos aurinkoa haluaa niin sitten Inglesiin
- Varjostaaurinkoon
Pannu on paras iglessis saa olla varjossa ja syyä hyvää ruokaa halvalla sit jaksaa taas kivuta aurinkoon
- Eksoottista
Juu sieltä saa hyvää ruokaa joka on paikallisista eksoottista..kääryleet.muussi hillolla täytyypi taas ensitalvena maistella
- suosikaapaikallista
Pitääkö 6 tuntia matkustaa että saa kaalikääryleitä? Eikö Suomesta saa?
Suosikaa paikallisia ravintoloita että rahat jäävät paikallisille
- Ladukasta
Pannuhan on lähespaikallinen 31-vuotta ja vielä rulettaa ihmisiä riittää paikka on harvoin tyhjä aina tupaten täynnä.kun on niin herkullista edullista laaturuokaa
- eihalpa
Edullista? Kuparipannu on yksi Inglésin kalleimmista baareista.
Taidat olla se kuparipannun tarjoilija joka aina mainostaa baariaan?
- Mahtipaikka
Puertosta on se niin mahtipaikka.ei kallis ja aurinkoinen..mukavat rannat ja altaat
- Allason
Oikein.siellä on mukavat ja hienot rannat.ja merivesi-altaat vailla vertaa.kaunis paikka ja mahtavia ravintoloita.paljon nuorekkaita ihmisiä..
- Granpaikka
Itselemme on sattunut oikein hyvät ilmat aina.ollut ilmeisesti jatkuvasti hyvä säkä.kai sielläkin joskus sataa niinkuin muuallakkin cararialla.kerran inglesissä oli oikein rakkasateet ..mutta ei tullut mielleen sanoa että inglesis sataa aina..heh.puerto on gran paikka
- Kylmääkii
Määkiin muista inglessin rankkasateet tosin siit taitaa olla vuosia sattu oikee kurja viikko.pelkkää sadetta.ei o tullu siälläpäin käytyy..kyllä tulvi..kuivat uomat.
- Mukavata
Viisvuotta sitte oltiin puerto de la gruzissa kolmeviikkoa.muistaakseni yhtenä päivänä oli pilvistä ja taisi muutamatippa tulla.oikein aurinkoinen loma oli ainakkin meitillä ja hyvä mieli jäi kun oli niin lämmintä.että..ensi talvenapa meinattiin taas lähteä .samaan paikkaan..oli se niin mukavata..
- vaihdettiinkohdetta
Ei sada aina, tosi harvoin. Kylmä siellä kyllä on ja pilvistä joka päivä. Me kyllästyimme pilviin ja yritämme saada matkan Puerto Ricoon Granille. Inglesissä on oltu ja siellä ainakin on aina lämmintä. Siinähän ne ovat vierekkäin, Puerto sekä Ingles.
Ei sada. Sataa toki useammin kuin eteläpuolen lomakohteissa, mutta ei kuitenkaan koko ajan. 2014-2015 talvi oli poikkeus, kun silloin sää ole huono ja kylmintä saarilla kuunlemma 30 vuoteen. Näin paikallisten mukaan. Viime talvi sitten oli jo aurinkoisempi ja kuunlemma Lokakuusta Helmikuun alkuun ei satanut Puerto Cruzissakaan lainkaan. Neljä viikkoa oltiin tuolla Tammi-Helmikuussa ja kolme viimeistä päivää vain satoi.
- koneoot
Moro antigue o/
Suomi24 on näköjään peruuttanut sinun kirjoituskiellon? Olet joutunut trollaamaan muilla nimimerkeilläsi ja haukkumaan itseäsi. Oot sää aika kone.
- tein.ilmoituksen
Antiguen kirjoituskiellon on näköjään taas ylläpito lopettanut kun hän on palannut omalla nimimerkillä. Väliajat hän kirjoittaa muilla nimimerkeillään. Täytyypä taas tehdä hänestä uusia ilmoituksia hänen trollauksista.
- menenjatiedän
antigue on palannut trollaamaan omalla nimimerkillään. Missä mies oli? Lääkkeet oli loppu vai "töitä" piti taas tehdä?
Antiguella ei koskaan ole ollut mitään kirjoituskieltoa. Ihan vaan tiedoksi.
Puerto Cruzissa sataa siis useammin kuin etelän lomakohteissa. Talvi 2014-2015 oli poikkeuksellisen sateinen Puerto Cruzissa, mutta viime talvi taas ihanan lämmin ja aurinkoinen. Ei siis hätää, sateesta huolimatta siellä on enemmän aurinkoisia päiviä.- muistatko.tätä
Muistatko antigue kun viime talvena trollasit? Selitit miten kiva aurinkoinen ilma on Puertossa. Sitten joku joka oikeasti oli Puertossa sanoi ettei todellakaan paista aurinko. Sataa kuulemma vettä.
Olit uskonut netin säätietoja ja käytit niitä kun väitit olevasi Puertossa.
Silloinkin jäit trollaamisesta kiinni, kuten aina jäät. - silloinkinkärysi
muistatko.tätä kirjoitti:
Muistatko antigue kun viime talvena trollasit? Selitit miten kiva aurinkoinen ilma on Puertossa. Sitten joku joka oikeasti oli Puertossa sanoi ettei todellakaan paista aurinko. Sataa kuulemma vettä.
Olit uskonut netin säätietoja ja käytit niitä kun väitit olevasi Puertossa.
Silloinkin jäit trollaamisesta kiinni, kuten aina jäät.Minä ainakin muistan tuon. Muistan myös miten antigue selitti olevansa jossain ravintolassa tarjoilijakavereidensa kanssa. Tuli omistaja paikalla ja pyysi häntä lopettamaan trollauksen. Heillä kun ei kuulemma ole sen nimisiä tarjoilijoita. Silloinkin antigue jäi trollauksesta kiinni
- antiantigue
silloinkinkärysi kirjoitti:
Minä ainakin muistan tuon. Muistan myös miten antigue selitti olevansa jossain ravintolassa tarjoilijakavereidensa kanssa. Tuli omistaja paikalla ja pyysi häntä lopettamaan trollauksen. Heillä kun ei kuulemma ole sen nimisiä tarjoilijoita. Silloinkin antigue jäi trollauksesta kiinni
Minäkin muistan tuon antiguen paljastumisen nettimatkailijaksi. Tyyppi hävisi sen jälkeen kuin pieru saharaan pitkäksi aikaa ja sen nettimatkailuketju suljettiin.
Ei kannata uskoa mitään mitä tämä paatunut valehtelija kirjoittaa.
- Säärohveetta
No ei siellä AINA sada! Torstaiaamuisin on yleensä kaksi tuntia poutaa.
- Eestaass
Jos sataa kävelee terassiapitkin pannunvarjoon ja takaisin
- Mollottivaan
Eihän siellä sada kuin harvoin vme talvi oli huippu syyskuusta helmikuunpuoliväliin yhtenä päivänä ripsautti.ja parina päiväbä helmikuussa.aurinko vaan mollotti.
- Eisadakkaan
Oli tosi hieno talvi ja lämmin.aurinkoa piisasi..eli ei sada
- Wautsivau
2014 oltiin maaliskuussa kaksiviikkoa.13pv aurinko paistoi.vimppo päivä oli myrskyä..ja vähän satoi..wau
- mateinfinland
Sataa ja paistaa!!
http://www.vikki.pp.fi/Kuvitus/Harrastus/Lentokone2.gif - mateinfinland
Sataa ja paistaa!!
http://www.vikki.pp.fi/Kuvitus/Harrastus/Lentokone2.gif - mateinfinland
Sataa ja paistaa!!
http://www.vikki.pp.fi/Kuvitus/Harrastus/Lentokone2.gif - mateinfinland
Sataa ja paistaa!!
http://www.vikki.pp.fi/Kuvitus/Harrastus/Lentokone2.gif - yessus
sataa kuin saavista, joka päivä, jos näät auringon, bingo saat vapaa lipun loro parkkiin
- Vinylli
Vinyyli jääny päälle
- pettynytMMMM
Itse mieti vuosi sitten samaa, otin riskin ja menin PdlC:iin maaliskuun alussa. Viikon matkasta satoi 3 päivää ja oikein kunnolla, mitään ei voinut oikein tehdä. Lämpötila laski tuolloin jopa alle 10 asteen. Kolmantena sadepäivänä vuokrattiin auto ja ajettiin saaren eteläpuolelle, missä oli ihanat 24 astetta ja aurinko paistoi.
Vaikka PdlC onkin kiva kaupunki, en suosittele sitä jos vain viikon matka. Pidemmille reissuille sopii paremmin. - pettynytMMMM
Itse mieti vuosi sitten samaa, otin riskin ja menin PdlC:iin maaliskuun alussa. Viikon matkasta satoi 3 päivää ja oikein kunnolla, mitään ei voinut oikein tehdä. Lämpötila laski tuolloin jopa alle 10 asteen. Kolmantena sadepäivänä vuokrattiin auto ja ajettiin saaren eteläpuolelle, missä oli ihanat 24 astetta ja aurinko paistoi.
Vaikka PdlC onkin kiva kaupunki, en suosittele sitä jos vain viikon matka. Pidemmille reissuille sopii paremmin. - Urakalla
Puertossa aurinko on paistanut jokakerta .kuukausi viimeksi tasokas hotelli jäätölöä tuli syötyä urakalla kun oli niin paahteista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83316MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758