Poliisit sarja

Saako videota julkaista, jos ihminen on tunnistettavissa videosta, vaikka ei halua sitä? Jos video on jo julkaistu ja henkilön tunnistaa vaikkapa äänen perusteella, niin pitääkö se poistaa, vai tuleeko videosta laillinen, kun lisätään isompi blurraus ja äänen muunto, vaikka henkilö on jo tunnistettu aikaisemmin?
12355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Minun oletuksen mukaan ei saa jos henkilön tunnistaa. Siksihän heiltä naamat peitetään ja joskus ääniä muutetaan ettei häntä tunnisteta. Mutta Poliisit- sarjassa minun mielestä osa tyypeistä kuuluisi näyttää ilman sensurointia. Mitäs pelleilevät ja oma vika että tekee rikoksia. Siinäpähän häpeäisivät!

Äänestä

Viimeksi poliisit naureskeli jonkun lääkereseptille. Olivat sitä mieltä että hekin tarvitsisi niitä mieltä rauhoiittavia. Toisaalta diagnoosi sillä naispoliisille, joka naureskeli toisen lääkemääräykselle on: pieni virtsapää ja kumipampun puute

Äänestä

onko oikein/ laillista julkaista video uudestaan, mistä ihminen on jo tunnistettu, mutta siihen on vain lisätty pikselöintiä ja ääntä muunnettu?

Äänestä

Käsittääkseni jos henkilö on jo tunnistettu, niin pitäisi jo antaa joku korvaus vaivasta. Mutta ainahan pitää kysyä lupa video näyttämiseen. Ja vaikka henkilö on tunnistettu, niin ei sitä pidä uudestaan laittaa, koska kaikki muistaisivat hänet. Näin itse ajattelisin ja en todellakaan tunnistettavasta henkilöstä mitään videota kehtaa näyttää. Minusta se olisi väärin.

Äänestä
  • Olen täysin samaa mieltä kanssasi! Eli siis yksityisyyden suojaahan tuollainen loukkaa!!!! Muistaakaahan kaikki pienet ihmiset pitää huolta omista oikeuksistanne! Moni ei taida tietääkään, mitä oikeuksia on olemassa yksittäisellä ihmisellä.
    Vaikka kys. sarjassa kuvataankin virkavallan kanssa ns. kenttätoimintaa, niin ei se oikeuta siltikään ihmisten olevan tunnistettavissa julkaistavassa versiossa, äänen taikka kasvojen perusteella. Varsinkaan, kun kuvattava kohde on ihminen itse, vaikka välttämättäkään ei sitä halua!!
    Sarjan ideaksi sanotaankin olevan poliisin arkea ja tehtäviä näyttävä tosi tv-sarja. Kyllähän se onkin, mutta haalimalla katsojia, pitää myöskin luoda siitä jonkinlaista viihdettä. Eli loppupeleissä se on pelkkä viihdeohjelma, mikä tuo "päähenkilöt" ennemminkin positiiviseen valoon. Kohtaukset leikataan/muokkaillaan niin, ettei varmastikaan "päähenkilö" joudu osoittelun kohteeksi, mikä sitten myös saattaa vääristää koko tapahtumaa/ kohtausta. Ns. "vierailevista tähdistä" voidaan sitten tehdä urpoja koko kansan edessä? Poliisihan on myös ihminen, mutta käyttäytyy aina järkevästi ;)
    Muistaako muuten kukaan olisiko missään kohtauksessa ollut niin , että "päähenkilö" olisi joutunut tokaisemaan, että asian olisi voinut hoitaa järkevämminkin?

    Äänestä

Käsittääkseni jos henkilö on jo tunnistettu, niin pitäisi jo antaa joku korvaus vaivasta. Mutta ainahan pitää kysyä lupa video näyttämiseen. Ja vaikka henkilö on tunnistettu, niin ei sitä pidä uudestaan laittaa, koska kaikki muistaisivat hänet. Näin itse ajattelisin ja en todellakaan tunnistettavasta henkilöstä mitään videota kehtaa näyttää. Minusta se olisi väärin.

Äänestä

Toivoisin että poliisi laittaisi rikolliset paremmin kuriin vaikka pampulla niin menisis se oppikin näille nulikoille perille.

Äänestä

Esiintymispalkkionhan ne housihinsa kusseet pissikset käsittääkseni muutenkin saavat, vaikka naama on peitettykin. Pienillä kylillä kyllä tiedetään kuka on kuka vaikka ääntä muutetaankin ja julkisuuttahan nuo hakevatkin noloilla tempauksillaan. Ja me muut tiedetään ja juoruillaan kyllä mitä kylillä tapahtuu vaikkei kaikki isänmaan toivot kuviin mahdukaan.

Äänestä

No, toisaalta tuollaiset kovistelevat teinit jotka pelleilevät kameran edessä niin olisi syytä näyttää ilman sensurointia. Tajuaisivat miten tyhmää se on ja siinäpähän isompana häpeää omaa käytöstään!

Äänestä

Huokaus, ihmisten pitäisi vaah oppia olemaan luottamatta tähän "käsittääkseni" tietolähteenä kun se niin usein menee ihan päin sitä paikkaa minne ei päivä paista eikä kuu kuumota.

Äänestä
  • Tietääkseni tämähän on keskustelupalsta, missä voi jakaa mielipiteitä ja keskustella niistä. Tietolähteenä en niinkään tälläistä käyttäisi, ennemminkin mielipiteiden vaihdossa kyllä ;) Saathan sinä tulkita miten tykkäät, en kiellä sitä ;)

    Äänestä

ON SE kiva kattoo ja hyväkin et miehet juoksee rikollistijen perässä mutta miks pitää parkkeerata auto katukäytävälle et nostaa rahaa ja lyö isot valot päälle pimees mutkassa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertokeehan kirjoitti:

Saako videota julkaista, jos ihminen on tunnistettavissa videosta, vaikka ei halua sitä? Jos video on jo julkaistu ja henkilön tunnistaa vaikkapa äänen perusteella, niin pitääkö se poistaa, vai tuleeko videosta laillinen, kun lisätään isompi blurraus ja äänen muunto, vaikka henkilö on jo tunnistettu aikaisemmin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu