Maa on syntinen laulu

Timo K. Mukan esikoisromaani tarttui jostakin syystä matkaani kirjastossa käydessäni. Ehkä sain hetkellisen mielijohteen, että repertuaaria pitäisi laajentaa; en muista.

Lopetin eilenillalla lukemisen siihen kohtaan, jossa puoli tusinaa äpärää aikaansaanut kuolee keskenmenossa, kuten keskonenkin. Noin kolmasosasta kirjaa selvittyäni (ja siihen lopetettuani) siinä on ollut lisäksi yksi syntymättömän vasikan paloittelu, puukotustappo, pidätys, hautajaiset, yritystä insestiin, pikapano, masturbaatiota, sokean koiran monipuolista pahoinpitelyä, vähämielisyyttä, panettelua, vittuilua ja riitaa.

Esittelytekstin mukaan Mukka on ollut 19-vuotias kirjan kirjoittaessaan. Mietin eikö hänellä tuota kauhugalleriaa kirjoittaessaan y h t ä ä n ole ollut kieli poskessa? Enempää kamaluuksia kun tuohon sivumäärään ei oikein tunkemallakaan mahtuisi.

J o s teksti on vakavalla mielellä kirjoitettu, niin aikamoinen mörhö on kirjoittaja ollut, enkä ihmettele, että hän olisi Hymyn kirjoittelusta ottanut niin pahasti nokkiinsa että henkensä heitti.

2

209

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinnillä loppuun

      Teksti on naturalismia. Se muistaen sisällys on hyvää, joskin tosi karkeaa. Lue silti kirja loppuun. Se palkitsee kyllä.

    • Maan korvessa

      Ehkä sinun tulisi ottaa huomioon sellainenkin mahdollisuus, että jospa tässä maailmassa on ihan oikeasti ihmisiä joiden mielenmaisemissa on, syystä tai toisesta, hurjempia syvänteitä kuin mihin omakokemuksesi ja katseesi yltävät?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3728
    2. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      50
      1172
    3. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1163
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1040
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      95
      916
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      767
    7. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      34
      747
    8. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      54
      746
    9. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      97
      743
    10. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      121
      706
    Aihe