Minkätyyppisissä kaiuttimissa paras tilavaikutelma?

Far out mään

Laajakaista?

Mikäli aiheesta mitään ymmärrän niin suuntaavat kaiuttimet tuottaisivat hyvän tilavaikutelman jos kaiuttimet ovat sijoitetut kuuntelupaikkaan nähden optimaalisesti.

Omalla kohdallani sijoituspaikkana toimii makuuhuone ja siellä leveä ja syvä pöytä, ehkä n. pari neliötä pinta-alaltaan. Keskellä on suuri monitori ja sen edessä toimistotuoli.
Istun siis pöydän edessä keskellä ja kaiuttimien koko pitäisi olla mallia pöydälle (siis lähelle kuulijaa) sijoitettava jalustakaiutin.

Olen tehnyt musiikkia jo pitkään ja olen aina pitänyt stereoefekteillä kikkailuista. Muistin taas hiljattain kokeilla miltä musiikki kuulostaa jos sijoitan kaiuttimet mahdollisimman hyvin, sen sijaan että laittaisin ne sinne minne ne mahtuisivat parhaiten -tai näyttäisivät tyylikkäimmiltä.
Käänsin kaiuttimet 45 asteen kulmaan niin että ne osoittavat hieman kasvojeni eteen.
Muutos oli dramaattinen siihen verrattuna kun ne olivat pöydän takalaidalla osoittaen suoraan eteenpäin.
Ei tarvinnut edes nähdä vaivaa voidakseen kuvitella kuinka osa äänistä tulee suoraan keskeltä, tyhjyydestä! Ahh... :) Solid pleasure.

Sitten tein pienen korjausliikkeen ja käänsin kaiuttimia takaisin päin, niin että ne osoittivat korvia kohti. Diskantit ovat korvien korkeudella niin lähellä että ojentaessani kädet niitä kohti, voin peittää ne kämmenillä.
Tämä suuntaus oli vielä hiukan edellistäkin parempi.

Tuli mieleen että kun noi nykyiset kaiuttimet ovat vanhat rakennussarjat, HIFI 20/2 (original), niin mitä jos upgreidais ne vielä parempiin.
Ihan jees ääntähän nuokin tuottavat muuten, mutta muistan pitäneeni B&W DM-303 :sten diskantti/keskiäänistä enemmän. Muuten en osaa niitä enää ulkomuistista vertailla.

Uusissa kaiuttimissa olisi siis tärkeintä laadukkaat diskantit (kuulemma tilavaikutelma on paljon niistä kiinni) ja täyteläiset keskiäänet.

Jos bassotoisto ei ulotu tarpeeksi alas (30hz -6db tjsp.) niin laitan subbarin, ei siinä sen kummempaa.

Laadukkaat laajakaistat houkuttelisivat mutten ole koskaan omistanut sellaisia, edes vähemmän laadukkaita.
Joskus teininä oli tosin autokaiuttimista tehdyt pöntöt samaan tyyliin pöydällä, niin että ne oli kytketty jonkun perusmankan kaiuttimien tilalle. Niissä kaiuttimissa oli diskantit sijoitettu bassokeskiäänielementtien keskelle ja muistan että silloinkin syntyi sellainen "wau" efekti tilavaikutelmasta vaikka äänenlaatu muuten olikin aika onneton...

Nämä kiinnostaisivat muuten, mutta ovat budjetille turhan tyyriit:
http://audiovideo.fi/opas/kaiutinrakennusohje-purismi-neljan-sahkoisen-osan-kaiutin-65-tuumaisella-koaksiaalilla
-Eikä niitä saisi sijoitettua ainakaan pöydälle. :)

Suosituksia?

17

1857

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...jatkoa.

      Vahvistimena on Tripath TK2050 pohjainen board. Ollut käytössä nyt vajaat pari vuotta ja olen tyytyväinen.

      BTW. kun yritin hakea infoa kaiuttimien tilavaikutelmista amerikan kielisiltä foorumeilta niin törmäsin kielimuuriin, en millään kyennyt keksimään että miten käsite käännetään... space effect? :D Nope. Ei voi olla.
      Ilmainensanakirja.fi ei tuntenut suomenkielistäkään vastinetta.
      Ehkä se mystinen "stage" mikä tuli vastaan tripath vahvistimista tietoa hamstratessani..?

      Eli jos joku englantia paremmin osaava tietää vastauksen näinkin yksinkertaiseen kysymykseen niin se tiedon murunen otetaan kiitollisena vastaan. :D

      • se sama

        Vai olisko se haettu tilavaikutelma ehkä sama kuin "ambience"?

      • Schweinehunde

        Mahd. spatial.

      • Far out määäääääään!

    • wev564

      Liikaa tekstiä keskiverto suomi24 käyttäjälle?

    • Buellxb12

      Tähän kysymykseen on hankala pistää omaa mielipidettä lyhyesti, mutta koitetaan.
      Stereokuvan muodostumiseen vaikuttaa moni asia. Päätekijät ovat: kaijutin, huoneakustiikka, sijoittelu ja erityisesti näiden kolmen yhteispeli. Äänen heijastukset(erityisti ensi sellaiset) sekä jälkikaijunta aika vaikuttaa kuullun selkeyteen. Eritavalla suunnitelluilla kaijuttimilla pystytään näitä asiota hallitsemaan. Erityis esimerkiksi nostaisin gradien revolutionin. Suomalainen kaijutin jossa on yhdistetty kardiodista ja dipoli rakennetta. Normaalimpaa neutraalimpi kaijutin huoneen vaikutuksille ja soi useimmissa tiloissa hyvin hyvällä stereokuvalla. Myös kuuntelu etäisyys vaikuttaa aina kaijuttimen suunnittelussa. Läheltä kuunneltaessa on hyvä käyttää siihe tarkoitettuja ämyreitä.
      Suuntaavuuden hallinta on yksi(tehokkain) tapa yrittää vähentää huoneen vaikutuksia. Huomaa suuntaavuuden hallinta ei välttämättä ole sama asia kuin suuntaavuus ta tönkkösuuntaavuus.
      Jos haluat kuulla todella naulittua ja käsin kosketeltavaa stereokuvaa tai stagea jos joku termi pitää keksiä. Käy alan liikkeessä tai messuilla kuuntelemassa elektrostaattisia eli paneeli kaijuttimia. Eivät ole ongelmattomat kaijuttimet mutta stereokuva on yksi parhaimmistoa.
      Muuten lisää tietoa huone akustiikasta ja kaijuttimien ominaisuuksista kannattaa kysellä hifiharrastajien foorumista.

      Pahoittelen mahdollisis kirjoitus häröjä.

      • Buellxb12

        Gradient revolution. Ei gradien

      • Far out määän!

        Thanks.

        Siis jos huoneen kaikujen aiheuttama efekti halutaan minimoida, niin tuo sijoittelu mitä nyt käytän (kaiuttimet yhtä lähellä kuin monitorikin, eli todella lähellä) on hyvä, saan kaiuttimista hyvinkin "suoraan" ne äänet korviin.

        Vaikuttaako äänen voimakkuus heijastuksien määrään? Maalaisjärki sanoo taas että "tottakai". Eli kuunnellessa kohtuullisilla voimakkuuksilla vähennetään haijastuksien määrää, mutta väheneekö se suhteessa kuunteluvoimakkuuteen vaiko vielä enemmän?

        Muut seikat kuin paras tilavaikutelma ei ollut avauksessa tärkeitä kriteerejä, koska kiinnosti tietää vain että minkätyyppisillä (2-tie, 3-tie, laajakaista, koaksiaali, paneeli-, jne-) kaiuttimilla se tulisi ikään kuin itsestään ja helpoiten.

        Budjetti ja tila ovat kumminkin reaalielämässä rajoittavia tekijöitä. Esim. kuuntelupaikka on edelleenkin makuuhuoneessa sijaitseva isokokoinen pöytä minkä ääressä teen musiikkia.

        Siihen ei mitään isoja härveleitä voi istuttaa, joten taidan päätyä koaksiaaleihin.
        Paljolti tuolla mainittujen järkeenkäypien perustelujen ansiosta:
        http://audiovideo.fi/testi/audiokit-aw-7-kaiuttimet-testissa

        "Stereokuvan piirto on pienelle koteloidulle kaksitiekaiuttimelle erittäin hienoa, syvyyssuuntakin avautuu hyvin. Soundi ei kuivu kuitenkaan kasaan vaan tilassa on ilmaa ja hengittävyyttä. Äänitteen tilavaikutelmaan tehdyt kikkailut kuuluvat poikkeuksellisen selkeinä: kaiut, vaihekikkailut ja muut tehosteet - kuten toki mahdollisesti taltioitu aito äänitystilakin. Hyvät aidot äänitykset ovat todella hienon kuuloisia, oli kyse sitten kellarijazzista tai klassisesta isossa konserttisalissa. - See more at: http://audiovideo.fi/testi/audiokit-aw-7-kaiuttimet-testissa#sthash.2IUzYi0L.dpuf"

        "AW-7 on erinomainen kaiutin kun kuuntelutila on pieni."
        "Audiokit AW-7 on laatuunsa nähden aivan ilmainen."

        Mutta se että päädynkö nimenomaan AW-7:aan vai johonkin muuhun vastaavaan, jää nähtäväksi. :)
        AW-10 ulottuisi ilmeisesti alemmas, joten sitä pitää miettiä.

        Samoin tämä elementti on vahvasti harkinnan alla:
        http://www.hifitalo.fi/seas_t18rexxacg

        Jos sille vain saisi jalustalle/pöydälle sopivan kaiutinkotelon joka toimisi yhtä hyvin kuin se aiemmin linkittämäni audiovideo.fi:n Purismi.

      • Äässid määään!
        Far out määän! kirjoitti:

        Ohos, AW10X käyttääkin Seas T18REX/ACG elementtiä.
        Mitäköhän eroa sillä on Seas T18REX/XACG :iin? Ei mitään?

      • Buellxb12
        Äässid määään! kirjoitti:

        Ohos, AW10X käyttääkin Seas T18REX/ACG elementtiä.
        Mitäköhän eroa sillä on Seas T18REX/XACG :iin? Ei mitään?

        Multa tais livetä vähän yleisen stereokuvan puolelle. Mutta kyllä olet oikeassa, lähikenttäkuuntelussa saadaan vähennettyä huoneen vaikutusta. Pöytä tosin on ongelmallinen. Ämyrit olisi hyvä olla pienillä jalustoilla.

        Lähikentän ongelmia on äänen integoituminen erillistie kaiutimissa. Koaksiaali poistaa tämän. Tosin koaksiaalin diskantti toisto ei välttämättä ole paras mahdollinen. Tosin maltisilla volyymeillä ei varmasti ongelma.

        Sauraman kaijuttimet on varmasti hyviä. En epäile yhtään, mutta kaiuttimia siinä missä muutkin. Selaa nyt läpi ainakin keff, geneleg ja behringer mallistot. Kaksi jälkimmäistä valmistaa kaiuttimia nimen omaan kuvailemaasi käyttöön. Behringerillä on myös edullisempia malleja.

        Ääni vamenee vakiosti voimakkuuteen nähden. Eli samassa suhteessa volyymiin. Eli heijastuksia on aina sama määrä. Tämän vuoksi mm moodeista johtuva äänen vaimeneminen tietyllä taajuudella ei onnistu sähköisesti. Ainoastaa akustisesti ja kuuntelupaikan ja kaiuttimien sijoittelulla.

        Lähikenttä on varsinkin musiikkia tehdessä hyvä. Kulutuspuolella asia ei ole yhtä ongelmaton. Nautolliinen ja elävä stereokuva vaatii myös heijastuksia.

      • topic starter
        Buellxb12 kirjoitti:

        "Pöytä tosin on ongelmallinen. Ämyrit olisi hyvä olla pienillä jalustoilla. "

        Värinän / resonanssien takiako? Vaiko heijastumien? Nyt kaiuttimien alla on joogamattoa, niin että etulevyn puolella se on käännetty kaksinkerroin, jolloin ne ovat aavistuksen vinossa.
        Laitoin ne kyllä vain suuntauksen takia hieman vinoon kun korvat on aavistuksen verran korkeammalla kuin diskantit silloin kun on hyvä istuma-asento.

      • Buellxb12
        topic starter kirjoitti:

        Heijastusten takia. Taso heti kauittimen etupuolella aiheutta kampasuodin(komb filtering) efektin eli tietyt tajuudet vaimenee. Tämä johtuu tiettyjen taajuuksien saapumisena eri vaiheessa korvaan(heijastunut aalto kulkee pitemmän matkan ja myöhästyy mutta ei kerkä vaimentua.) Suuntaamisella ylös(kuten olet tehnyt) ja nostamalla kaijutin jalustalle voidaan tätä vähentää. Lisäksi basso korostuu n 3db kaikista lähellä olevista rajapinnoista. Eli pöytä saattaa aiheuttaa ylimääräistä bassojen korostumista.

        Nyrkkisääntö on että diskantit olisivat korvan korkaudella. Kuuntele jotakin tuttua kappaletta pienillä jalustoilla ja ilman. Jos eroa ei ole havaittavissa niin ei jalustat ole välttämättömät.

    • Pari vinkkiä!
      • se sama

        Samasta syystä kuin säkin tänne kirjoittelet ja täällä luet kommentteja... eli koska tänne ei tarvitse rekisteröityä, niin mieleen tulleen jutun voi pistää nopeasti "ylös".

        Ja sitä paitsi, jos täällä onkin huono juttujen taso yleisesti niin mitä voimme asialle tehdä? Joko pahentaa sitä entisestään alatyylin ilmaisuilla - TAI puhua itse asiaa ja tehdä tästäkin foorumista hieman parempi.

        Kun on kiinnostunut lukuisista eri asioista, niin ei välttämättä jaksa rekisteröityä ja kirjautua kymmenille eri foorumeille jos tarve on kysyä esim. vain yksi kysymys. Ja usko pois, oon elämäni varrella rekisteröitynyt ihan sairaan moneen paikkaan... ja kirjoittanut siellä sitten sen yhden postin.

        Joskus sen takia että on ollut "pakko" vastata johonkin ärsyttävään tai virheelliseen kirjoitukseen. Pahimmillaan foorumeiden rekisteröinti on tehty vieläpä "next to impossible" luokan haasteeksi. Niin kuin on MOTU (MIDI laitteita valmistava yritys) foorumin kanssa.

        Siispä, alan olla kurkkuani myöten täynnä rekisteröitymisiä sinne sun tänne. Teen sen mieluummin vain jos tiedän käyttäväni foorumia enemmän kuin muutaman postauksen verran.
        Eli heti kun löytyy korkeatasoinen HIFI foorumi minne ei tarvitse rekisteröityä niin...

    • Viilaaja, pilkun

      Edelleenkin, suomenkielinen vastine sanalle kaiJutin, on vielä ja edelleen KAIUTIN.

      • T.S.

        Hehheh. Mullakin särähtää toi Jiin käyttö korvaan. Ts. silmiin. Eikun aivoihin... bongaan kirjoitusvirheetkin todella helposti, esim. verkkolehdistä. HS.fi urhailuosastolla esim. on harvinaisen huonoja kirjoittajia.
        Ihan kuin kukaan ei oikolukisi niitä... mutta silti, niin kuin itsekin asian totesit, pilkunviilaustahan tuo on. :D

    • maggie yeah

      Panelit. piste.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ruumis ojassa

      Kukahan lie ollu, mistä lie löydetty. No ikävä tataus.
      Oulainen
      16
      2356
    2. Mitä piirteitä rakastat

      Eniten kaivatussasi?
      Ikävä
      44
      1261
    3. Piilorikollisuutta Puolangan päätöksentekoelimissä? Kyllä! Julkisesti todistettu!

      Kyösti (kesk) rehenteli julkisissa tiedotusvälineissä tehneen jo ennen vaaleja sopimuksen kokoomuksen ehdokkaiden kanssa
      Puolanka
      70
      897
    4. Miten suomalaiset miehet

      On usein niin aikaansaamattomia? Odottavat prinsessapalvelua. Odottavat, että nainen tekee aloitteen, että nainen pyytää
      Ikävä
      135
      828
    5. Anna mulle vielä tilaisuus

      näyttää kuinka susta tykkään.
      Ikävä
      45
      821
    6. Mitkä asiat tekevät

      kaivatustasi vetovoimaisen?
      Ikävä
      59
      797
    7. Muistatko vielä

      Missä nähtiin ensimmäisen kerran? Miehelle.
      Ikävä
      42
      766
    8. Eräs läheinen sanoi

      Että mies kyllä ottaa aina itse yhteyttä, jos on kiinnostunut. Oli tilanne mikä hyvänsä. Kuulemma kuvittelin koko jutun.
      Ikävä
      44
      735
    9. Eduskunnassa valmistaudutaan jo persujen täydelliseen romahdukseen - Koko paska kaatuu hetkessä

      – On mahdollista, että käy kuin Assadin Syyrialle tai Ceaușescun Romanialle: koko paska kaatuu aivan hetkessä, kun tarpe
      Perussuomalaiset
      161
      709
    10. Iloista ja aurinkoista pääsiäistä kaikki palstan kivat sinkut :)

      Täällä on näköjään vähän huono meininki tarttunut kuin tuolta muualta mutta pidetään edelleen tämä puoli suht positiivis
      Sinkut
      130
      673
    Aihe