hei

voisitteko kertoa kokemuksia berninpaimenkoira uroksista!!
1113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

JOHDONMUKAINEN KASVATUS JA PITKÄÄ PINNAA, UROS VOI OLLA TOSI ITSEPÄINEN. Iso koira aikuistuu vasta n. 3 vuotiaana ja johtajuutta koetellaan saada ekaa kertaa n. 8 kk vanhana ja sit vielä n. 1- 1,5 v:n iässä. Keskustele kasvattajan kanssa. Hän kyllä neuvoo. Kovaa työtä, ainakin meillä. Tahtoopi myös karkailla. Yrittää hammastaa ja riekkua hulluna ja nousta arvoasteikossa ylöspäin. Ole määrätietoinen. Ei ole laiskan koira. Pentukoulu, alkeistoko ja ym. suosittelen. Puhumattakaan ruuasta, jonka kanssa saapi olla tarkkana. Kasvattaja antaa ohjeet ruuan laadusta ja määrästä aina kasvun mukaan. Itselläni on uros ja aiemmin narttu (hyvin rauhallinen ja kiltti ja helppo). Berni on myös herkkä ja viisas ja on OIKEASTI AINA siellä missä omistaja ja sen omat ihmiset. Ei siis mikään juoksulankakoira. Joskus hermottaa kun aina "jalan alla." oppivainen koira. Kun pentuna syötetyy ja koulutettu oikein, siitä saa mitä ihanimman kaverin !!!! Se on koko perheen PAIMENkoira.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


heiskuli kirjoitti:

voisitteko kertoa kokemuksia berninpaimenkoira uroksista!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu