Eläinkaupan tyly palvelu

Lippe

Sellanen asia tässä mieltäni painaa, kun kävin vähän aikaa sitten jyväskyläläisessä eläinkaupassa. Siellä sitten kerroin, että etsin undulaatilleni juoma-automaattia ja kun kerroin, että undulaatteja on vain tämä yksi, niin myyjä tuijotti vaan ja sanoi: "No tiedäthän, että undulaatit ovat parvilintuja?". Tämä siis sellaisella tylyllä äänensävyllä. Sanoin tietäväni asian. Lintu on kuitenkin ollut aina yksin, eikä näytä kummemmin seuraa kaipaavan. En siis ole ajatellut sille ainakaan toistaiseksi kaveria hommata.

Toinen tapaus oli kun meinasin hommata hamsterin. Olisin saanut ilmaiseksi häkin ja tarvikkeet. Kävin siis tässä samaisessa liikkeessä kyselemässä asiasta. Sanottiin, että pienemmät kääpiöhamsterit mahtuu tulemaan pinnojen välistä pois. Kun kysyin, että mites se normaalikokoinen, niin vastaus oli, että he eivät myy minulle siihen häkkiin hamsteria, koska häkki on niin pieni, että se olisi lähes eläinrääkkäystä!

On vielä sanottava, että tuossa samaisessa häkissä viihtyi todella hyvin siskoni hamsteri ja eli 2-vuotiaaksi.. Vanhuksena siis kuoli ja kolmea kerrosta ramppasi innoissaan ylös ja alas.

Onko ketään muuta eläinrakasta ja ystävällisesti käyttäytyvää ihmistä kohdeltu eläinkaupassa törkeästi? Paha mielihän tuommosesta jää ja jäi hamsterikin ostamatta..

8

2241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -M-

      Joo, olisihan noilla kaupoilla välistä paljonkin parantamista tuon asiakaspalvelun suhteen.
      Toisaalta kun kyse on elävistä eläimistä ja niiden hyvinvoinnista, niin siitä kyllä minusta saa huomauttaa vaikka vähän aiheettakin joskus vaikkei niin "mukavalta" tuntuisikaan. Häkit ja tarvikkeethan tosiaan pitäisi yleensä ostaa sen kiinnostavan eläimen tarpeen mukaan eikä vaan periaatteella "mitähän tähän pikkupurkkiin saisi survottua kun semmoinen sattui halvalla/ilmaiseksi löytymään", eli siinä mielestäni myyjä kyllä oli ihan oikeassa jos häkkisi tosiaan oli suosituksia pienempi (kerrosten lisääminenhän kyllä lisää tilaa, kai sen muistit kauppiaalle mainita...).
      Siihen tietysti kannattasi kiinnittää vähän huomiota mihin sävyyn asiasta mainitaan ettei heti nouse niskakarvat pystyyn jos ruvetaan rääkkääjäksi haukkumaan...

      Mielummin itse kuitenkin asioin lemmikkikaupassa joka edes vähän varmistelee että eläin päätyy asiallisiin oloihin kuin sellaisessa jossa myydään mitä vaan kenelle vaan euronkuvat silmissä kiiluen (räikeimpiä tapauksia tuntuu olevan tuolla akvaariopuolella jossa välillä suositellaan silmät kirkkaina ostajan altaaseen kaloja jotka kasvavat siitä kuukaudessa ulos tai ovat muuten täysin sopimattomia samaan altaaseen elinvaatimustensa suhteen).

    • Jepulis

      Minusta tuo vaikutti hyvin vastuulliselta eläinkaupalta, tuollasia lisää! Toki asioista ei pitäisi töykeään sävyyn huomauttaa, mutta minusta on esimerkillistä eläinkaupan toimintaa olla myymättä eläintä, esim hamsteria liian pieneen häkkiin. Aika usein valitettavasti eläinkauppiaat eivät ota selvää mihin oloihin heidän myymänsä eläin on menossa, tärkeintä on vaan että eläin saadaan myytyä, ja että rahat kilahtaa kassaan.

      • Ella

        Eläinkauppiaan on sanottava asiat niinkuin on mutta ei liian tylysti. Minulla on ollut 4 hamsteria, kaikki elänyt yli 3-vuotiaaksi ja minulla oli niille iso häkki.(niin, hasterit siis olivat minulla ei aikaa..) Vaikka eläimet näyttäisivätkin voivan hyvin niin sitä se ei välttämättä ole. Minä ainakin haluan aina lemmikilleni parasta, ja sitä ajattelin siinäkin kun sain koiran, ja neljäs hamsterini kuoli. En sitten enää hamsteria ottanut koska tiesin ettei minulla enää aika riittäisi täysin hamsterin hoitoon. Koira vie niin paljon aikaa. Pitkän pohdinnan jälkeen myin häkin ja olen toiminut kavereitteni hamsterien yms. hoitajana kun he ovat lomalla. Se on hauskaa hommaa koska kokemusta minulla on monenlaisista karvaturreista :)


    • minä vaan..

      minulle sattui tässä vähän aikaa sitten niin että kun toinen seeprapeipoistani kuoli ja lähdin ostamaan sille uutta kaveria niin ensin se kaupan muija sanoi että pitäisi tulla myöhemmin kysymään uudestaan.. sitten kun menin myöhemmin uudelleen niin minulle sanottiin vain että niitä ei myydä enää kuin häkkien kanssa..
      että muutamassa tunnissa oli myyntityylikin ehtinyt vaihtua.. ja minusta se oli erittäin törkeää kohtelua.. nyt tässä lähimain ei ole mitään lemmikki liikettä josta voisi ostaa rakkaalle peippo pojalleni kaverin, joten olen yrittänyt etsiä lehdistä ja netistä ilmoituksia tuloksetta.. =(

    • YoOdi

      Siis todella törkeää käytöstä, mutta toisaalta moinen käytös voi joskus olla hyödyksikin. Itseltäni ei ole ikinä edes kysytty, että minkälaisiin oloihin eläin joutuu. Olot ovat olleet aina hyvät, mutta entä jos joillakin ei todella ole ja eläinkauppiaat myyvät puuttumatta asiaan?

      Silti olen sitä mieltä, että ASIALLISUUS ennen kaikkea, udella ja kysellä saa. =) Älä turhaan mieltäsi pahoita, näitä kummajais ihmisiä täällä riittää. ;)

    • -om

      "Onko ketään muuta eläinrakasta ja ystävällisesti käyttäytyvää ihmistä kohdeltu eläinkaupassa törkeästi? Paha mielihän tuommosesta jää ja jäi hamsterikin ostamatta.."

      minusta et kyllä vaikuta kamalan eläintietävältä, vaikka eläinrakas olisitkin. Udulaatti ON parvilintu, eikä ihminen voi kumppania korvata!   hamsteriakaan et niin hirveästi halunnut, koska et sitä sitten loppujen lopuksi ottanut. ja onneksi et! mistä sinä tiedät, mitä edellinen hamsterinne tykkäsi häkissä asua, se saattoi olla vain "alistunut" kohtaloonsa.
      osta siis kunnon kamppeet eläimellesi, ota sen lajintarpeista tietoa, ja osta sen vaatimat tavarat ja kaveri jos haluat yhtään olla eläinrakas!

    • eläinkaupantäti

      Olen eläinkaupassa töissä ja kirjoittamasi perusteella sinua on kohdeltu aivan oikein. Undulaatti ON PARVILINTU, ja todellakin tarvitsee lajitoverin, jos sinulla on vain yksi lintu, et voi verrata sen käyttäytymistä käyttäytymiseen lajitoverin kanssa mutta kyllä huomaisit eron.
      Jos meille tulee ostaja joka haluaa parvilinnun/laumaeläimen ostaa yksineläjäksi, minä en myy.
      Samoin kun en myy jos halutaan ostaa eläin mutta ei anneta sille kunnon elintilaa.

      Sanot olevasi eläinrakas, varmaan oletkin ja rakastat lemmikkejäsi, mutta mikset tarjoa niille lajien tarvitsemaa elintapaa?

      Tottakai tällaisissa tilanteissa myyjän tulee olla hyvin kohtelias, mutta hän on tehnyt aivan oikein kun ei ole myynyt eläintä sinulle liian pieneen asumukseen.

      On minullekin huudettu ja loukkaannuttu kun olen sanonut etten myy undulaattia yksin, tokaistu että no tähän kauppaan ei meidän tarvii enää sitten koskaan tulla... Minulle tärkeintä on se että ihmiset osaisi hoitaa eläimiään lajin vaatimalla tavalla.

    • LintuHararstelija

      Haista kuule SANONKO MIKÄ!! Jos minä olisin eläinkaupan myyjä olisin tehnyt eläinsuojelurikkoksesta ilmoituksen! Vaikkei sitä suoraan sanota laissa parvieläimenpito yksin on kielettyä! Laissa määräätään tälläisten eläinten kohdalla se että eläimellä täytyy olla mahdollisuus lajikontaktiin ja lajityypilliseen käyttäytymiseen eli parvi linnulle lajinkontakti on lajityypillistä käyttäytymistä (olet siis rikkonut jo kahta kohtaa laissa varmasti). Ota selvää eläinlajista ennen kuin sen hankit! sinut pitäisi lukita saatana itekin jonnekin häkkiin yksin möyröttämään ilman yhtään ihmistä loppu elämäksi antaen jonkin saatanan kissan käyvä katsomassa sua tunnin päivässä ja that it! Sie oot kaukana eläin rakkaasta! Jos välittäisit edes vähän linnustasi olisit hankkinut sille kaverin tai antanut sen pois! JA MIKÄ VIELÄ PAREMPAA ET OLISI HANKKINUT SITÄ! TOLLAINENE ELÄIMEN PITO ON EDES VASTUUTONTA JA TYHMÄÄ!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3296
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      540
      1549
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      796
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe