Arvostelupalvelujen taso?

onni8906

Täällä usein neuvotaan lähettämään kässäri arvostelupalveluun, esim Nuoren Voiman Liiton ylläpitämään. Kokemukset tuntuvat olevan positiivisia. Lueskelin tässä kirjaa nimeltä "Haluatko todella kirjailijaksi?" jossa on vähän humoristisesta vinkkelistä avattu kirjailijaksi ryhtymistä ja kustannusmaailman kiemuroita sisäpiiriläisen näkökulmasta. Kirjan alkupuolella pisti silmään tällainen kohta:

""Valtaosa käsikirjoituksen lähettäjistä saa kustannustoimittajan tulostaman kaavakirjeen, joka alkaa suurin piirtein sanoilla: "Tutustuttuamme käsikirjoitukseen olemme päättäneet, ettemme ota sitä kustantamomme kustannusohjelmaan". Kirjeen lopussa kiitetään luottamuksesta ja kerrotaan, että Nuoren Voiman Liitolla on hyvä arvostelupalvelu. (No, siinä kustantamot valehtelevat.Niissä ollaan yleisesti sitä mieltä, että NVL:n ja muiden arvostelupalvelut ovat rahantekolaitoksia. Ne antavat liian positiivista palautetta kirjoittajille ja ruokkivat harhaluuloja siitä, että keskinkertaisella kirjallisella kyvyllä olisi mahdollisuuksia tulla kirjailijaksi.)"

Huom siis tässä tuo suluissa oleva kohta. Aika mielenkiintoinen huomautus, eikö vain? Tietenkin kyse teoksen kirjoittajien omasta näkemyksestä, mutta pistää miettimään...

Mitä mieltä olette?

38

2585

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fazerina

      Liian positiivisen palautteen ongelma on varmasti olemassa, jos otetaan lähtökohdaksi se, että keskimääräinen kirjoittamisen harrastaja on omasta mielestään lahjakas kirjailija (tai ainakin parempi kuin julkaistut kirjailijat) ja kustantamoista tulevat hylyt kertovat kustannusalan suuresta rappiosta ja ammattitaidottomuudesta.

    • Luen ja kirjoitan

      Kyseisen kirjan kirjoittaja on niitä, jotka syyllistyvät siihen, että antavat pelkkää tapu-tapua, ei NVL:n arvostelupalvelu. Toki sielläkin voi olla monenlaisia kriitikoita, mutta minun kohdalleni sattui ekalla kerralla hyvä, perusteellinen ja myös ankara. Olen luetuttanut hänellä tekstejäni myöhemminkin, joten muista en tiedä. Kyseinen henkilö ei ole ruokkinut mitään harhaluuloja, olen tavannut hänet myös työväenopiston kritiikkipiirin vetäjänä.

      Sen sijaan "Haluatko todella kirjailijaksi?" -teoksen (en ole lukenut) kirjoittaja syyllistyi itse siihen kaikkien ylikehumiseen pitämässään romaanipajassa. Se jos mikä oli kirjoittajan aliarviointia ja rahantuhlausta.

      Olen kokeillut myös kahta muuta arvostelupalvelua ja ongelma ei ole epärealistisen positiivinen palaute, vaan tekstien luku hutaisemalla ja palautteen ylimalkaisuus.

      Arvostelupalveluista ei mielestäni voi puhua yhtenä samana möykkynä, sillä sitä ne eivät ole. Vaatii aikansa löytyy hyvä lukija ja kriitikko, joka voi olla ihan muualta. Ihan sama kuin vaalii oman aikansa löytää hyvä kampaaja.

    • Mashiach

      Olen käyttänyt NVL:n palvelua. Palaute oli positiivissävyinen, mutta ennemminkin sillä tavoin, että se kannusti jatkamaan kirjoittamista. Lannistamisessa ei ole mielestäni muutenkaan järkeä. Palaute oli kannustavuudestaan huolimatta ehdottoman suora ja rehellinen – ei siinä käytetty mitään ylisanoja tai luotu ylettömiä kuvitelmia loistavasta tulevaisuudesta bestselleristinä. Palaute oli yhden valistuneen lukijan arvio, joka pureutui kieleen, juoneen, rakenteeseen, dialogiin, henkilöhahmoihin ja muutamiin yksityiskohtiinkin. Kehitysehdotuksiakin annettiin laajasti. Ilman tuota arviota käsikseni olisi jäänyt huomattavasti köyhemmäksi.

      En tiedä miten kustantajat NVL:a arvottavat, mutta tilausta tuollaiselle palvelulle ehdottomasti on. Bestikseltä tai äidiltä on nimittäin hyvin vaikea saada yhtä ”puolueetonta” palautetta. Minä siis suosittelen, ehdottomasti.

      • Judas

        Tuliko kirjoituksestasi Messiaanisen hyvä? Mashiach = Messias.


      • mumsmumsmum
        Judas kirjoitti:

        Tuliko kirjoituksestasi Messiaanisen hyvä? Mashiach = Messias.

        Olen aina ihmetellyt tuota nimimerkkiä, onko se jonkinlainen vitsi. Muuten messiaaninen kirjoitetaan pienellä.


      • Judas

        Tiedän ja kirjoitinkin, mutta korjasin koska tuntui jumalanpilkalta.


    • Concierge

      Kaksi kertaa olen käyttänyt. Pyysin nimenomaan ohjeita, jotta voisin kirjoittaa paremmin. Olen tyytyväinen saamaani palveluun.

    • päätä.itse

      Haluatko todella kirjailijaksi? on kirjoittanut henkilö, jonka antamalla palautteella voi pyyhkiä...no jääköön sanomatta. Yltiöpositivisti, jolta saatu palaute voi tuntua ensi alkuun hyvältä, mutta ei auta jatkamaan.

      Kannattaa valikoida, kenen käsiin antaa tekstinsä. Arvostelupalveluissa sen voi tehdä.

    • Eihän_kirjoja

      kannata kirjoittaa, koska on paljon helpompaa ostaa kirjat valmiina.

    • ilmaisarvostelija

      Klikkasin tätä ketjua, koska minulle juolahti äsken mieleen, että voisi olla mielenkiintoista kokeilla arvostelemista. Siis en pyytäisi palkkiota. Lukisin, antaisin palautetta, jos osaisin, jos kirjoittaja olisi mielestäni aivan toivoton, en tuhlaisi paljon aikaani, en antaisi valheellista kehua, mutta en lyttäisikään. Lähinnä haluaisin kokeilla, onko minulla taitoja arvioida muiden tekstejä. Vastapalveluksena odottaisin vain, ettei minulle tekstinsä lähettänyt puolestaan lyttää minua nimeltä mainiten. Yleisesti minunkin erehdyksistäni tietysti saa kirjoittaa ja kanssani saa olla eri mieltä.

      Ehkä tämä toimisi parhaiten jonkun 'vanity' -kustantajan kanssa. He lähettäisivät minulle tekstin luettavaksi ja antaisin palautteen ilmaiseksi. En tietäisi kirjoittajan henkilötietoja eikä hän minun. Toisaalta suoraan kirjoittajien kanssa toimiminen tuntuisi mukavammalta. En tiedä. Osaan kuvitella paljon sudenkuoppia, enkä tosiaan tarvitse yhtään ongelmaa lisää. Mutta jos sattuisi kiitollinen vastaanottaja ilmaiselle avulle (hintansa arvoiselle), siitä voisi olla hyötyä molemmille.

      Olen normaalisti hyvinkin kärkäs terävään kritiikkiin. Tässä olisi minulle tilaisuus harjoitella ystävällisyyttä. Olen keski-ikäinen, lukenut paljon, kirjoittanut paljon, julkaissutkin hiukan. Suomen kieltä rakastava, kieliopissa varsin virheetön.

      Kiinnostaisikohan ketään?

      • miksipä_ei

        Ainakin itse olisin todella hyvilläni siitä, jos saisin ulkopuoliselta rehellisen, mutta kuitenkin rakentavan mielipiteen tekstistäni. Omilla tutuilla luetuttaminen ei omalla kohdallani ole juuri toiminut, sillä tuttavilla tuntuu aina olevan hankaluuksia asettua tarpeeksi kauas tilanteesta.

        Itse pitäisin siitä, että asia olisi kahden kauppaa, eikä siihen sotkettaisi ketään muuta. Luottamus olisi tietenkin kaiken a ja o, mutta tilannetta toki mutkistaa se, että tuntemattomaan voi olla hankalaa luottaa niin paljoa, että päätyy jopa antamaan tekstinsä toisen käsiin.


      • vvvalitsenimimmm

        Kaikkihan osaavat arvioida tekstiä, mutta editointia osaavat huomattavasti harvemmat. Siinä pitäisi tuntea aika paljon kirjoittamisen tekniikkaa ja kirjallisuuden historiaa yms.

        Idea on kuitenkin hyvä, jos joku kaipaa lukijaa eikä se maksa mitään.


      • ilmaisarvostelija
        vvvalitsenimimmm kirjoitti:

        Kaikkihan osaavat arvioida tekstiä, mutta editointia osaavat huomattavasti harvemmat. Siinä pitäisi tuntea aika paljon kirjoittamisen tekniikkaa ja kirjallisuuden historiaa yms.

        Idea on kuitenkin hyvä, jos joku kaipaa lukijaa eikä se maksa mitään.

        Kaikki eivät osaa arvioida tekstiä. "Tykkäsin" tai "ei oikein osunut" tai "ihan hyvä" ovat jonkun mielestä arvosteluja, ja tavallaan ovatkin, mutta osaamattoman ihmisen antamia. Editointiakin on monenlaista. On sisällön ja juonen editointia, kielioppi- ja kirjoitusvirheiden korjaamista ja varmaan paljon muutakin. En usko, että kukaan tarjoutuisi kädestä pitäen työstämään jonkun tekeleen jotakuinkin julkaisukelpoiseksi. Se voisi olla pitkäaikaisen kirjeenvaihdon tulos, ja kenellä olisi niin paljon aikaa, jolle hän ei keksi järkevää käyttöä?

        Minun editointini olisi mitä olisi. Editointini ja arviointini uhri voisi sitten teille analysoida, millainen editoija hänen mielestään hänen tapauksessaan olin. Virheetön kirjoitusasu on välttämättömyys kustantajaa lähestyttäessä. Voisin saada tekstin siinä mielessä virheettömään kuntoon. Jos olisin sitä mieltä, että tekele on toivottoman huono muutenkin kuin kieliasultaan, en ryhtyisi sitä editoimaan. En tietenkään, ilmaiseksi. Voisin lyhyesti kertoa syyn, miksi en ala vatvoa hänen tekstiään. Jokainen teksti on uniikki, joten kullakin kertaa joutuisi valitsemaan tapaukseen sopivan tavan auttaa. En tosiaankaan ole joutilas ihminen, joka ei millään keksi, miten saada aikansa kulumaan ja siksi ehdottaa ilmaisapua. Sellaisen ihmisen apu saattaisi olla yhtä tyhjän kanssa. Ihminen, joka ei saa mahtumaan sisältöä omaan elämäänsä, tuskin osaisi rikastuttaa kenenkään tekstejä millään tavalla. Tietenkään en tyrkyttäisi apuani. Jops joku lähestyisi minua pilkallisesti ja ylimielisesti tai valmiiksi agressiivisesti tai negatiivisesti, en ottaisi hänen projektiaan edes harkintaan. Elämä on lyhyt. Sen pitää olla niin hauskaa kuin tässä hullussa maailmassa enää mahdollista on. Kirjoittajalla pitää olla jotain sanottavaa. Jos en havaitse tekstissä mitään omaa ajatusta, mitään polttavaa syytä kirjoittaa, teemaa, en haluaisi tuhlata aikaani siihen. Haaveeni olisi auttaa jonkun älykkään, tarkkanäköisen ihmisen uraa eteenpäin. Maailmaan mahtuu hyviä kirjoja. Huonoja on jo liikaa. Niin, ja en auttaisi kirjoittelijaa, joka kutsuu sepustustaan 'taiteeksi'. Johonkin pitää naurettavuudessakin laittaa raja.


      • Jopeksi

      • Mormorjee

        Morren maailma. Kustannustoimittaja, joka myös tarjoaa arvostelupalvelua. Morre on kustannustoimittanut mm. Myllylahden kirjoja. Morren referensseissä on myös kuuluisia kirjaillijoita


      • olennähnyt

        Ha haaa paljonko on kirjoittanut itse? Jonkun jorinan ja liisun. Sitten akka luulee olevansa joku haa haaa!


      • fdgfdhfjf
        olennähnyt kirjoitti:

        Ha haaa paljonko on kirjoittanut itse? Jonkun jorinan ja liisun. Sitten akka luulee olevansa joku haa haaa!

        Kuule, on kirjoittajia ja on editoijia ja on arvioijia. Kuinkahan moni kirjailija osaisi neuvoa toista käsikirjoituksen rakenteessa? Kullakin taitonsa. Erikseen sitten ne monitaitoiset, jotka osaavat mitä vain, ainakin jossain määrin.


      • Porinlikkamaik
        olennähnyt kirjoitti:

        Ha haaa paljonko on kirjoittanut itse? Jonkun jorinan ja liisun. Sitten akka luulee olevansa joku haa haaa!

        Morrea kehuu mm Kirjailija Arttu Tuominen jonka Muistilabyrintti jännityskirja on saanut paljon ylistystä Blogimaailmassa


      • kljfdpijrew

        Tuominen on Porin kaatopaikkatonkija!


      • kunhan.kysyn

        Mitä se on kaatopaikoilta löytänyt?


      • ååååååååååååk

        palkkansa?


    • Luen_ja_kirjoitan

      Kuka taulapää luetuttaa omilla tutuillaan, jotka osaavat ehkä lukea, mutta eivät kirjoittaa? Ehkä ei kukaan tätä todellisuudessa tee, mutta yleinen uskomus on, että tutuilla ihmisillä luetutetaan. Tosiasia on, että hyvin harva edes tietää läheistensä kirjoittamisesta, ellei asu samassa taloudessa. Miksi siitä kertoa, kun toisella ei ole muuta sanottavaa kuin ihan kiva, mitähän on tarjouksena kaupassa? Miksi kertoa omia henkilökohtaisia asioitaan toisille, toitottaa torvea? Minä olen ainakin sellainen että teen ja tulokset kertovat aikanaan. Näin toimin myös työelämässä.

      Kritiikki on vaikea laji jopa kirjoittajakursseilla, joilla käy pitkään kirjoittaneita ja suhteellisen hyviä tekstin taitajia. Toisen tekstiin, kun lukee sitä vaikkapa kymmenen sivua isommasta kokonaisuudesta, ei välttämättä pääse käsiksi. Ja kun kaksi tai kolme antaa palautetta, niin palautteet voivat olla keskenään aivan erilaisia. Ja kun ne muut kaksi tai kolme tai viisi eivät sano mitään (koska eivät avaa suutaan kuin vain jos on pakko), niin joskus voi jäädä arvoitukseksi.

      Itselleni on käynyt yhden kerran niin niin, että omasta mielestäni onnistuneesta tekstistä tuli yhdeltä henkilöltä palaute, ettei hän ymmärtänyt sitä lainkaan, ei päässyt käsiksi. Menin itseeni enkä vieläkään ymmärtänyt. Päädyin siihen, että ok, tämä oli hänen mielipiteensä, pidän tekstin sellaisena kuin haluan ja katson sen uudestaan joskus myöhemmin, työstän välillä muuta. Silti pidin saamaani palautetta arvokkaana, minusta on hienoa olla luottamuksen arvoinen, sellainen, jolle voi sanoa rehellisesti, mitä mieltä on.

      • taidatollasetaulapää

        No olipa taas vastaus.

        Miten se on sinulta pois, jos joku tuttavallaan jotain luetuttaa? Ja mistäs sinä tiedät, mihin jonkun tuttava kykenee tai ei kykene?

        Toimi itse ihan miten haluat toimia. Saattaisit kuitenkin yllättyä iloisesti, jos joskus luottaisit läheisiisi sen verran, että kertoisit, mitä teet. Välillä voisit saada hyviäkin neuvoja.


      • mummmsmummsm

        Olen minäkin tutuilla luettanut. Sellaisilla, jotka ovat kirjallisuutta paljon lukeneet ja osaavat kieliopin, mutta se on vähän eri asia kuin kirjoittajakoulutus. Vasta sitten, kun on saanut kustannustoimittajan tai vastaavan ohjausta, ymmärtää eron.


    • KirjaimetSuussa

      Minä taulapää luetutan tutuilla, jotka lukevat tosi paljon kirjoja. Saan heiltä myös palautetta. Hehän ovat ihmisiä, jotka ostavat kirjoja!

    • Kirjoittajapiiriin

      Ilmeisesti kaikilla ei ole kirjoittajapiiri tai vastaavaa, jossa kirjoittavat ihmiset arvioisivat toisia kirjoittajia. Kannattaisi etsiä sellainen. Läheisten arvioiti on usein tasoa "tykkäsin" tai "Ihan ok" ja jos läheinen ei tykännyt, sitä on vaikea sanoa ääneen.
      On myös otettava huomioon se näkökohta, mikä tuli esiin aiemminkin, että on huomaavaista kanssaihmisiä kohtaan olla tyrkyttämättä heille keskeneräisiä tekstejään. Vähän kuin joku harrastajakokki pakottaisi toisia ihmisiä koemaistamaan kaikkia keitoksiaan.

      • kirjoituskone

        Olisin kiinnostunut kirjoittajapiiristä, mutta mistä sellaisen (hyvän) voisi löytää tai kasata? Vuosia sitten pääsin yhteen, jossa lähetettiin postin kautta tekstit, aina muutama liuska per kirjoittaja. Sain yhdeltä palautteen tekstistäni ja koko homma kuivui ennen kuin ensimmäinen kierros oli käynyt loppuun.

        Toisessa olin viime vuoden puolella, suljetulla keskustelupalstalla. Siinä ongelmaksi tuli se, että jokaisella kirjoittajalla oli erilaiset tavoitteet. Tekstit olivat lyhyitä, mutta siitä huolimatta otin työn tosissani ja analysoin, etsin kirjoitusvirheet, tein rakentavan palautteen. Yhden tekstin arvioimiseen minulta meni 1-2 tuntia. Sitten sain omaan tekstiini palautteen: "Luin. Oli kiva. En osaa sanoa mitään rakentavaa." Tällaista palautetta tuli 8/10 kirjoittajalta, loput kaksi eivät antaneet mitään. Viiden kierroksen jälkeen lopetin, tuli lähinnä olo, että teen turhaa työtä ilman palkkaa.

        Tällä hetkellä teen samanlaista palautteenantoa verkossa julkaistaviin novelleihin (ilman palkkaa, mutta näköjään siihen olen tottunut) ja olen ainakin toistaiseksi saanut kiitosta. Se ei vain kata sitä, että joku arvioisi omia tekstejäni tai että saisin niistä rakentavaa kritiikkiä. Enkä siis aivan rähmäkäpälä ole, kun kustannustoimittajien kanssa olen kahvilla käynyt pari kertaa, siitä huolimatta kaipaisin kommentteja myös muilta kirjoittajilta.

        Ehkä tämä tie sitten on yksinäinen ja on tarvottava suossa. Kiitosta ja kumarrustahan ei saa mistään. Jos epäonnistuu, saa haukut ja naurut, jos onnistuu, saa vähättelyä ja haistattelua tai ehkä sen kuuluisan hiljaisuuden.

        Olen kuitenkin sillä tavalla masokisti, että kirjoituspiiri kiinnostaisi :) Paras olisi sellainen, missä voisi tavata kasvotusten, mutta ainakaan tällä alueella ei taida sellaista olla. Pitänee kysellä kirjastoista.


      • Kirjoittajapiiriin

        Kansalais- ja työväenopistoista löytyy. Suomessa on aika hyvä julkinen liikenne eli kannattaa katsoa laajemmalta alueelta kuin max kaxkyt kilsaa. Lisäksi useat meistä käytät työssä pääkaupunkiseudulla, jossa on muitakin aktiviteetteja. Piirit tietysti pysyvät kasassa aikansa ja on vaara, että ne hajoavat ja yhteydenpito jää yksipuoliseksi, juuri siten kuin kuvasit. Se on turhauttavaa, tiedän omasta kokemuksesta.

        Tälläkin palstalla on joskus ollut yritelmiä kasata kokoon sellainen piiri. En tiedä, onko sitä tapahtunut, mutta muistan, että siinä oli jokin yläikärajatoivomus. Ikään kuin ikääntyneemmät eivät kirjoittaisi muuta kuin elämänkertoja, sukututkimuksia ja mummojen muisteloita. Onhan monet ikääntyneemmät työssäkin, yrittäjinä yli seitsemänkymppisinä tai missä nyt sitten ovatkin. Ikä on vain yksi ihmisen ominaisuus ja erot yksilöiden välillä ovat huomattavan suuret. Seitsemänkymppinen voi olla vireämpi kuin kaksikymppinen satakolmekymmentäkiloinen, jonka liikuntasuoritus on kävellä jääkapille ja lämmittää sossun rahoilla hankittu hampurilainen.

        Myös nuorissa kirjoittajissa on huimia keskinäisiä eroja. Paras ryhmä on sellainen, jossa on eri ikäisiä ja sekä miehiä että naisia. Erilaisia aihepiirejä, eri tyylejä tuottaa tekstiä.


      • loveatar

        Kannattaa harkita verkon kautta tapahtuvaa tekstin vaihtoa, ilmoitukseen heti maininta siitä, että tähtäät nimenomaan julkaisuun. Esim. Facebookin Kirjailijanlopuista luulisi löytyvän vakavissaan kiinnostuneita kirjoittajia.

        Toinen vaihtoehto on osallistua kirjoittamiskursseille, etenkin niihin, joissa editoidaan kokonaista romaania. Nämä tuppaavat maksamaan enemmän, mutta maksu myös karsii osallistujista puoli-innostuneet pois.

        Omat kirjoittajakontaktini ovat tulleet kursseilta ja siitä, että olen reilusti ehdottanut yksittäisille ihmisille käsikirjoituksen vaihtoa. Aina kemiat eivät kohtaa, mutta jokaisesta vaihdosta olen oppinut jotain, silloinkin kun olen tehnyt toiselle ilmaisen koeluvun ja saanut hyvin vähän vastineeksi.

        Oma lukunsa ovat vielä kirjoittajabloggaajat, jotka vaikuttavat hyvin motivoituneilta ja ilmeisesti vaihtavat keskenään tekstejä ahkerasti.


      • U8sne

        Kirjoittajablogi on aikasyöppö. Harkitsin aikanaan sellaisen perustamisesta, mutta luovuin ajatuksesta. Minulla ei olisi ollut aikaa tehdä viisi päivää viikossa ansiotyötä, kirjoittaa illalla omaa tekstiä ja sitten vielä blogia.

        Osallistuin kyllä muiden blogien kommentointiin, vaikkei minulla omaa ollut. Nuo blogit olivat monesti tosi kiinnostavia, nyt en ole aikoihin käynyt. Niistä voi löytyä myös omaan tekstiin jotain uutta ajateltavaa. Mutta tekstien vaihto sujunee vain, jos on itsekin bloggari.


    • naputtelija-
      • Arvostelija-

        Arvostan.


      • KirjaimetSuussa

        Hyvä linkki! Onko kokemusta kuinka pitkän vastauksen sieltä saa? Mitä se sisältää?


      • Taidankokeilla
        KirjaimetSuussa kirjoitti:

        Hyvä linkki! Onko kokemusta kuinka pitkän vastauksen sieltä saa? Mitä se sisältää?

        Kysyin. Tämä on kuulemma arvostelupalvelun ja kevyen kustannustoimittamisen yhdistelmä. Arvio on 1-2 liuskaa riippuen käsiksen mitasta ja siitä kuinka paljon sanottavaa tekstistä irtoaa. "Ei väännetä väkisin kolmea liuskaa, jos ei ole mitään järkevää sanottavaa", oli vastaus.
        Käsis palautetaan ja siihen on malliksi merkitty sinne tänne muutosehdotuksia.


      • prosaisti

        Sain paluupostissa 3 liuskan arvion ja käsiksen takaisin, johon oli merkitty monenlaista kommenttia. Paras arvostelupalvelu kokeilemistani. Laatuunsa nähden edullinen. Suosittelen.


      • Pimpom22

        Sain haikukokoelmastani asiallisen arvioinnin. Eriteltynä monet aspektit. Olin kiitollinen.


    • amaliakamalia9

      Olen käyttänyt Mari Mörön arvostelupalvelua. Hintava oli, mutta yksityiskohtainen vastaus tuli viikossa. Hän oli lukenut kässärini hyvin tarkkanäköisesti, sain monta ahaa-elämystä. Lisäksi sain paljon muutosehdotuksia. Suosittelen!

    • tuleva-kirjailija

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2021
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1932
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1515
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1163
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1127
    Aihe