Jes, kohta alkaa runoraati. Toivottavasti kaikki katsovat... Harmi vaan, että se tulee niin harvoin, nyt kai kerran kuussa. Runojen pitäisi olla kaikkialla kaiken aikaa.
Runoraati
Essentialist
4357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
...onham tätä aikaa....käydä vaihtamassa asjdfglahfd,jkhgjdgh....j asiten takas :)
Runot eivät ole minua varten. Viimeksi jaksoin innostua Tiitiäisen satupuusta joskus polven korkuisena, ja aion kaivaa sen taas esiin kunhan minullekin joskus niitä polven korkuisia siunaantuu. Nokkelia runoja on mukava kuunnella kun ei vielä osaa kunnolla kieltä käyttää, mutta ainakin minulla se vaihe jäi taakse kun sen taidon opin.
Nykyisin pidän runoista silloin kun ne tekevät musiikissa sanoitusten virkaa ja sittenkin olen enemmän kiinostunut siitä musiikkipuolesta. Laulajan taso on mielestäni paljon tärkeämpi aspekti kuin sanoitusten taso. Saattaa johtua osittain siitä, että pentuaikainen ksylofonin paukuttelu oli alku luultavasti elämän pituiselle musiikkiharrastukselle ja kuuntelen musiikkia musisoijan kuulokulmasta.
Hyvin lausuttuina runot ovat ihan mukavia, mutta hyviä lausujia on vähän. Yleensä niitä lausutaan sellaisella mukamas eläytyvällä lausuntaäänensävyllä, jonka pitäisi huijata kuulija luulemaan että sen käyttäjä todella lausuu runoa, vaikka se on samaa pelleilyä suhteessa runon lausumiseen kuin studioyleisön naureskelulla alleviivattu vitsin tynkä kunnon huumoriin.
Runoista minä pidän, olen oikeastaan aina pitänyt, mutta runonlausuntaa en kertakaikkiaan voi sietää.
Toki on olemassa hyviäkin tulkitsijoita, pakkohan niitä on olla, mutta jotenkin vieraan ihmisen ääni, äänenpainot [ etenkään, jos kyseessä ei ole kirjoittaja itse ] pilaavat sen tunnelman, mistä minä runoudessa pidän.
Ja minä uskon, että tuon ohjelman kanssa käy helposti niin, että sivistyneet ihmiset heittäytyvät rasittavan tekotaiteellisiksi [tai tieteellisiksi] korostaakseen omaa fiksuuttaan tavallisten katsojien silmissä. Mutta mutta, ei kai parane haukkua kokeilematta ensin...
niin on munki mielestä kiva lukea runo monta kertaa, jotain kohtaa on mukava jäädä miettimään pidempään. Sillai kertoja poistaa osan tuosta tekstin/lukijan suhteesta, mutta toisaalta voi tuoda jotain lisää elämykseen.
Ja syy, miksi Runoraati kiehtoo, on se, että kuulee muidenkin rehellisiä mielipiteitä runoista ja voi verrata niitä omiin. Onhan se sellaista leikkiä.