Olen sokeutunut kyvyilleni

Ääääh! Et sinä mitään kuole!

Sitä paitsi tuo on ihan normaalia aaltoliikettä. Yhtenä päivänä kaikki tuntuu chaisselta, toisena teksti nousee lentoon. Itselläni käy noin etenkin kirjoittamieni runojen kanssa. Harva niistä selviää yön yli. Toiset tuskin viikkoa kauempaa. Ne harvat, jotka olen muiden nähtäväksi tuonut, ovat niitä, joiden elinikä on ollut useita vuosia.

Loppujen lopuksi; so fucking what? Ole ylpeä taidoistasi. Kehitä niitä ja pyydä palautetta. Asioiden ratkomiseen yksi menee usein paljon kauemmin, kuin yhdessä pohtien.

Sysänverellä kijoitettujen tekstien näyttäminen toiselle paljastaa aina jotain omasta sielusta. Samoin kuin kuvataiteilija asettaa itsensä kaikkien hipelöitäväksi, kirjailija päästää toiset päänsä sisälle. Ole rohkea. Se on ainoa tie onnistumiseen.

Vertaistukea saat vaikka täältä palstalta minulta.

Kyllä, todellakin. Olen lukenut samaa tekstiäni läpi niin monta kertaa ettei se tunnu enää miltään. En osaa lainkaan arvioida miltä sen tuntuisi jostakin joka lukee sen ensimmäistä kertaa. Itse olen varmasti jo niin kyllästynytkin siihen, että se tuntuu vain todella lattealta, ei yhtään omaperäiseltä tai mitään. Mutta kai minkä tekstin kanssa vain tuntuu samalta jos sen on lukenut sata kertaa.

Kyllä on tuttua ainakin se ettei enää tiedä mitä kirjoittaa kun tarpeeksi kauan jauhaa jotain tekstiä. Minulle kävi niin, että kirjoitin ja kirjoitin yhtä samaa tekstiä moneen kertaan ja se tuntui omasta mielestä todella hyvältä ja omaperäiseltä. Sitten jätin sen kun kukaan ei tykännyt siitä. Eli katsoin sitä uudestaan kolmen vuoden päästä. Hirveä tyrmistys tuli kun tajusin, että teksti on ihan hirveä. Mitä oikein olin ajatellut kun kirjoitin sellaista? Mutta ei hätää, olen kai toivottavasti kehittynyt kolmen vuoden aikana kirjoittajana ja tajuan nyt että se teksti oli hirveätä kuraa.
Aloittajallahan on hyvin asiat kun teksti tuntui seuraavana päivänä hyvältä. On minullakin sellaisia tekstejä, mutta välillä käy niin, että ei toivu siitä järkytyksestä miten huono se teksti olikaan.

Kaikki, mikä on omasta mielestä hyvää, ei useinkaan ole ja toisin päin. Kannattaa antaa tekstit muille luettavaksi, vaikka hirvittäisikin. Siinä oppii paljon.

Mä taas uskon, että ihminen pystyy arvioimaan omat tekeleensä. Kyky arvioida omia töitä on kuin eräänlainen osa lahjakkuutta - pitää itse pystyä käsittelemään tekeleensä. Ihan aloittelijalla voi kuitenkin olla niin, että ajattelee, että omat tekeleet ovat hyviä, mutta eivät muiden mielestä olekaan. Ei taiteilija tarvitse kaiken maailman mielipiteitä kyvyistään - itse tarttee ottaa vastuu. Mutta tämän kaiken edellytyksenä on siis tietenkin, että ei ole ihan mikään vasta-alkaja. Vasta-alkaja voikin erehtyä luulemaan omia tekeleitään hyviksi, vaikka ne eivät sitä olisikaan. Jossain vaiheessa tarttee kuitenkin vetää ne tekeleet jostain laatikosta ja tulla kaapista ulos.

Minulla taas on niin, että pidän omia tekstejäni melko huonona. Jos kirjoitan käsiksen, voin olla täydellisen ylpeä muutamasta lauseesta, melko ylpeä joistakin kohtauksista, tyytyväinen osaan ja yli puolet onkin sitten korjauksen tarpeessa. Tykkään kirjoittaa, mutta tiedostan, etten ole kovin hyvä, mutta yritän kehittyä.

Mutta. Suurin osa sanoo tekstejään loistaviksi ja todella upeiksi ja he ovat hirveän ylpeitä teksteistään. Olen nähnyt monia esikoistekeleitä, joita kirjoittajat pitävät täydellisinä ja jotka itseni mielestä ovat ihan hyviä, mutteivät läheskään niin hyviä, mitä tekijät pitävät. Sitten ihmettelen, että miksen itse pidä tekstejäni loistavina ja vallankumouksellisina, vaikka osa on parempaa, mitä olen lukenut muilta, jotka pitävät käsikirjoitustaan täydellisenä.

Olen miettinyt, että olenko muka jo liiankin itsekriittinen tekstieni suhteen? Niin harva kuitenkin saa julkaistua, että eikö oma ajatteluni pitäisi olla realistista ja sitten taas muut arvioivat itsensä liian korkealle? Mutta kun törmään niin harvoin kaltaisiini ajattelijoihin, jotka pitävät itseään ihan ok:na, mutta petrattavaa on. Tuntuu, että monet pitävät kirjoitustaan todella upeana ja ovat hirveän ylpeitä teksteistään.

Pitäisikö minunkin siis alkaa ajatella, että olen oikeasti hyvä vai olenko vain realisti? Vai ovatko nämä omia kykyjään arvostelevat sitten vain oikeasti niin paljon parempia ja alan itsekin ajatella niin, kun joskus vielä kehityn?

Hei enpäteidtä, jaan kokemuksesi. Olen kirjoittanut useitakin käsikirjoituksia ja aina ne vaan ovat tulleet hylsyinä takaisin. Olen saanut palautettakin kustannustoimittajilta, joskus hyvää jopa, mutta pääasiassa sen tavallisen lauseen ettei sovi tuotantoon jne. Enää hylsyt eivät iske tajua tainnoksiin, kuten alussa kävi, mutta aina se harmittaa kyllä.

Olen pyrkinyt petraamaan tekstejäni, voi, moneen kertaan. Ja aloittanut uutta, muokannut, koettanut ottaa opikseni. Olen välillä nähnyt tekstini hyvänä, ihmetellyt että mikä on kun ei mene kaupaksi kustantajalle. Mitä siitä puuttuu ja mitä pitäisi lisätä. Välillä on oma teksti nolottanut. Välillä olen ollut salailoinen siitä.

Nyt lopulta olen kasvokkain sen kanssa, ettei minusta sittenkään ehkä tule kirjailjaa. Että mitäpä jos pitäisi heittää koko haave yli laidan. Onhan sitä elämää muutenkin. No, ei se silti helposti käy, sillä kyseessä on kuitenkin vuosikymmenien haave.

Tällä hetkellä saan kirjoittamisesta hieman kurkkua leivän päälle, en siis mistään julkaistuista kirjoista, vaan koska osaan jossakin määrin asettaa sanoja peräkkäin. Sellainenhan ei kirjaksi asti ihan riitä.

Olen joskus lukenut kirjoja, jotka ovat suoraan sanottuna surkeita. Että ihmetellä on pitänyt oikein. Ja nyt sitten tällaiselta ruohonjuuritasolta minulla näköjään on kanttia arvostella mm. yhtä tiettyä Finlandia-voittajaa, takavuosien teosta, minkä teksti herätti ainakin itsessäni niin suurta myötähäpeää etten voinut lukea kirjaa edes loppuun saakka. Kun mausteesta tulee pääraaka-aine, niin keitto on pilalla.

Näin arvostella vaikken itse ole saanut ensimmäistäkään julkaistuksi. Millähän pokalla.

Mutta aiheeseen, eli olen kaiketi hukassa nyt kirjoittamisen suhteen. Kursseille en lähde, sellaiseen ei mahdollisuuksia. Kustantajilta olen saanut hyvääkin palautetta ja eikös se ole niin että niiltä ei sitä yleensä saa? Että se kertoo siitä että tekstissä aineksia johonkin on?

Yksi tekstini yhä on vielä arvioitavana kustantajalla. En hirveästi siitä toivoa elättele, mutta vähän nyt kumminkin.

Varjofinlandiapalkinnon voittaa kun on iso meisseli.

Mietin "tasoa" loistava, keskinkertainen tai huono. Eikö pikemminkin niin, että jotkut asiat osaa paremmin ja jotkut huonommin. Loistavaa dialogia, mutta kökköä ihmiskuvausta tai epäuskottava juoni, mutta hyviä kielikuvia. Ovatko nuo tekstit sitten tasoltaa millaisia? Kaikki ovat sellaisia, ettei kustannuskynnys ylity, koska ylittäjällä pitää pelittää kaikki osa-alueet tai ainakin pitää olla ymmärrystä, ettei kaikki sittenkään ole ihan loistavaa ja toimivaa, kun kustannustoimittajat eivät siitä vakuutu. Tosiasiassa kirjoja ilmestyy enemmän kuin koskaan, kustannuskynnyksen ylittämisen pitäisi olla helpompaa kuin koskaan ennen. Siksi en voi mitenkään uskoa, että julkaisematon teksti olisi tosiasiassa julkaisukelpoista, jos se on tullut kaikista kustantamoista takaisin.

Omat vahvuusalueet minulla on tiedossa, mutta myös puutteet huomaan tekstistäni. Tähän mennessä lukijat ovat olleet niistä suurin piirtein samaa mieltä kuin minä itse, mutta sekin voi olla tekstikohtaista. Todellinen ongelma ei mielestäni ole kustantamoissa, vaan hyvän ja ammattitaitoisen lukijan löytämisessä ennen kuin kustannuskynnys ylittyy. Hyvä lukija ei ole sellainen, joka sanoo onko tämä huono vai hyvä, vaan sellainen, joka osaa eritellä tekniikkaa ja kaikkia muitakin osa-alueita antaen parannusehdotuksia. Mutta itsekin pitää tehdä paljon töitä lukemalla.

Loppujen lopuksi on kirjoittajalle, kirjailijalle hänen tasollaan suurta merkitystä? Se on mikä se on, vaihteleva, heittelehtivä ja aaltoliikkein muuttuva. Kai se pointti on enemmän siinä, miten lukijat ottavat tekstin vastaan. Voiko tasoaan kontrolloida, sokeuttaan? Tuskin. En siis ottaisi huolta asiasta, jota ei voi muokata nopeassa ajassa, vaan keskittyisin vain työn alla olevaan projektiin.