Viärinkäsitys

Kaksosveljekset olivat nimeltään Jussi ja Jari. Jussi omisti vanhan rappeutuneen veneen. Tapahtuipa, että Jarin vaimo kuoli samana päivänä, kuin Jussin vene upposi.
Muutamia päiviä myöhemmin ystävällinen vanha rouva tapasi Jussin kadulla sekoittaen hänet Jariin. Rouva sanoi Jussille: "Olen todella pahoillani menetyksestäsi, sinusta täytyy tuntua kauhealta."

Jussi sanoi, "No, ei ihmeemmin, tosiasiassa olen oikein tyytyväinen, että pääsin siitä eroon. Se oli mätä vanha juttu alusta lähtien, sen alapäässä oli kaikki kuivunut ja se haisi kuolleelta kalalta. Se päästi vettä ja sillä oli
paha rako perässä ja tosi iso reikä edessä, joka suureni joka kerta kun käytin sitä."

"Se vuoti hullun lailla ja oli vaikeaa pitää sitä pystyssä. Mutta mikä todella lopetti sen, oli se, kun neljä miestä vuokrasi sen pitääkseen hauskaa. Varoitin heitä, ettei se ole enää hyvä, mutta he halusivat lähteä sen kanssa joka tapauksessa. Kirotut hölmöt olivat yrittäneet siihen samaan aikaan ja se oli liikaa vanhalle tytölle. Kun he yrittivät päästä sisään erilaisissa asennoissa, se halkesi kahtia."

Vanha rouva pyörtyi.
11130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

juu hyvä witsi oli!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KuuNo kirjoitti:

Kaksosveljekset olivat nimeltään Jussi ja Jari. Jussi omisti vanhan rappeutuneen veneen. Tapahtuipa, että Jarin vaimo kuoli samana päivänä, kuin Jussin vene upposi.
Muutamia päiviä myöhemmin ystävällinen vanha rouva tapasi Jussin kadulla sekoittaen hänet Jariin. Rouva sanoi Jussille: "Olen todella pahoillani menetyksestäsi, sinusta täytyy tuntua kauhealta."

Jussi sanoi, "No, ei ihmeemmin, tosiasiassa olen oikein tyytyväinen, että pääsin siitä eroon. Se oli mätä vanha juttu alusta lähtien, sen alapäässä oli kaikki kuivunut ja se haisi kuolleelta kalalta. Se päästi vettä ja sillä oli
paha rako perässä ja tosi iso reikä edessä, joka suureni joka kerta kun käytin sitä."

"Se vuoti hullun lailla ja oli vaikeaa pitää sitä pystyssä. Mutta mikä todella lopetti sen, oli se, kun neljä miestä vuokrasi sen pitääkseen hauskaa. Varoitin heitä, ettei se ole enää hyvä, mutta he halusivat lähteä sen kanssa joka tapauksessa. Kirotut hölmöt olivat yrittäneet siihen samaan aikaan ja se oli liikaa vanhalle tytölle. Kun he yrittivät päästä sisään erilaisissa asennoissa, se halkesi kahtia."

Vanha rouva pyörtyi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu