palkoista

MIelestäni opettajan palkka on hyvä. OAJ on sopinut meille 0.1% palkankorotuksen, jolla voin ostaa itselleni uuden kukkahatun ja lapsille kyniä ja kumeja kun kaupungilla ei ole varaa.

Olen mielestäni oikeutettu palkkaani sillä teen vastuullista ja maailman tärkeintä työtä, opettajan työtä. Tuntipalkkani on laskujeni mukaan melko pieni, sillä jokaisen tunnin valmisteluun tarvitsen 20 vuoden kokemuksen jälkeenkin 3 tuntia. Paiskin töitä päivin öin ja viikonloppuisinkin. Laskujeni mukaan saan rivitalonpätkäni ja volvoni maksetuksi jo vuonna 2045
1193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

0,1 %

:D

Anteeksi, mutta milloin on opettajien vuoro saada se "palkkakuoppakorotus". Eihän opettajaksi kohta tule enää kukaan! Hulluinta asiassa on se, että 2v palkankorotus poistettiin ja ensimmäinen henkilökohtainen lisä tulee 5v jälkeen. VIIDEN! Ja lisä on silloin hirmusuuri 4%. Viiden vuoden työkokemus 2700euron palkkaan 4 prosentin korotuksella, korotus on 100e. Voi, että miten kannustaakin jatkamaan alalla...

Samaan aikaan muualla: lakkoillaan, uhataan lakoilla, bussit ei kulje, junat ei kulje, sairaalaan ei pääse jne. Ja korotuksia ropisee. No, en tiedä, miten jatkossa. Tyytymättömyys on ollut pitkään esillä jo opetusalalla sekä opettajat vaihtuneet nuorempaan polveen, joka on valmis viheltämään pelin poikki ja nostamaan jalat sohvanreunalle aamulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ksdhdshshdfhj kirjoitti:

MIelestäni opettajan palkka on hyvä. OAJ on sopinut meille 0.1% palkankorotuksen, jolla voin ostaa itselleni uuden kukkahatun ja lapsille kyniä ja kumeja kun kaupungilla ei ole varaa.

Olen mielestäni oikeutettu palkkaani sillä teen vastuullista ja maailman tärkeintä työtä, opettajan työtä. Tuntipalkkani on laskujeni mukaan melko pieni, sillä jokaisen tunnin valmisteluun tarvitsen 20 vuoden kokemuksen jälkeenkin 3 tuntia. Paiskin töitä päivin öin ja viikonloppuisinkin. Laskujeni mukaan saan rivitalonpätkäni ja volvoni maksetuksi jo vuonna 2045

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu