Onko kukaan teistä rakastunut toiseen naiseen todella maanisesti, jopa psykoottisesti? Onko tätä rakastumista seurannut kriisi tai deppressio? Kuinka selvisitte, terapian tai ystävien avulla, vai tarvittiinko mahdollisesti muutakin apua?
Keskustelin tästä teemasta parin ystävän ja yhden kollegan kanssa. Jokainen oli kokenut jotain maanisen rakastumisen suuntaista joskus elämässään Yleensä tähän vaiheeseen liittyi muutakin: joku oli kokenut työssään burn outin, joku ole eroamassa entisestä suhteestaan, jne.
Jotkut sanoivat kertoneensa tunteistaan rakastumisensa kohteelle, siis toiselle naiselle. Vastaukset vaihtelivat lämpimästä empatiasta ystävyys- tai tuttavuussuhteen täydelliseen katkeamiseen. Joissakin raju rakastuminen toiseen naiseen käynnisti kriisin ja sen kautta elämäntilanteen ja tehtyjen valintojen uudelleen arvioimisen. Kriisistä toipuminen vei aikaa, mutta sen jälkeen elämää oli entistä täydempää ja rikkaampaa. Kertokaa omista kokemuksistanne.
Keskustelin tästä teemasta parin ystävän ja yhden kollegan kanssa. Jokainen oli kokenut jotain maanisen rakastumisen suuntaista joskus elämässään Yleensä tähän vaiheeseen liittyi muutakin: joku oli kokenut työssään burn outin, joku ole eroamassa entisestä suhteestaan, jne.
Jotkut sanoivat kertoneensa tunteistaan rakastumisensa kohteelle, siis toiselle naiselle. Vastaukset vaihtelivat lämpimästä empatiasta ystävyys- tai tuttavuussuhteen täydelliseen katkeamiseen. Joissakin raju rakastuminen toiseen naiseen käynnisti kriisin ja sen kautta elämäntilanteen ja tehtyjen valintojen uudelleen arvioimisen. Kriisistä toipuminen vei aikaa, mutta sen jälkeen elämää oli entistä täydempää ja rikkaampaa. Kertokaa omista kokemuksistanne.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Jokaisessa rakastumisessa taitaa olla tuota maniaa mukana. Siltä se ainakin tuntuu.
Mutta kyllähän sitä suurta tunnemyrskyä kuuluu vaihtelevassa määrin rakkauteen.
Itse peräänkuuluttaisin järjettömän hullaantumisen vastapainoksi sitä, että oltaisi vastuullisia aikuisia ja hillittäisi myös niitä tunteita silloin kun se paikallaan olisi, esim. jos olemme varattuun lääpällämme. Tahtoasia sekin.
En hyväksy typerien temppujen selitykseksi hullaantumista tai että tunteet veivät mennessään... siis silloin kun sen varjolla petetään tai satutetaan toista. Ei oikeuta se rakkauskaan ihan kaikkeen.
Vielä aiheestakin... ;)
Kyllä se kriisin paikka on monesti se ero tai yksipuolinen rakkaus, etenkin kun elämässä on muutenkin raskaampi vaihe. Asiat nivoutuvat toisiinsa, ketjureaktio on valmis.
Terapia kuulostaa hyvältä, samoin kuin irrottautuminen kaikesta, ajan ottaminen itselleen.
Itsekin syvästi tuntevana ihmisenä koen asiat voimakkaasti, ja joskus tilanteeseen jää liikaa kiinni. Depressiokin mahdollinen, tosin sanoisin vain että masentaa, sillä depressio on sairaus eikä sitä pidä sekoittaa väliaikaiseen masennukseen.
..maaninen rakkaus, jopa psykoottinen...?
Hmm..
Tunneihmisenä koen yleensäkin asioita todella voimakkaasti, rakastuminen mukaan lukien, tottakai.
Mutta jos ajattelen, mitä maanisella rakkaudella voitaisiin tarkoittaa, niin tulee mieleen rakkaus, jossa on paljon epätoivoa, hätää että kohde torjuu, häviää tavoittamattomiin. Ja mitä psykoottisempaan suuntaan mennään, sitä enemmän epätoivoa on liikenteessä..
Rakkaus on ihana asia, mutta jotkut sanovat, että rakkaus tuo tuskaa. Olisikohan juuri tästä samasta asiasta kysymys, eri sanoin.?
Rakastumisen tunne on minulle samaa kuin hurmio.. vaikkapa ihanan taulun nähdessäni, joka tavoittaa minua syvällisesti. Olen siinä hetkessä avuton, avoinna, läsnä ja koen koko kehoni kautta hyvänolon tunteen. Se tulee siis myös kehollisena kokemuksena. Uskon, että rakastumisen tunteen voi kokea myös ilman kohdetta ja olen niin kokenutkin. Rakastuminenhan on ihan tieteellisesti selitettävissä, en vain juuri tällä hetkellä muista, miten se meni..:)
Onneksi minua on siunattu myös vakaalla järjellä, sillä näin voimakkaasti aistillisena, tuntemuksellisena ihmisenä olisin aivan hukassa, jos minua määräisi pelkästään tunteet.
Kannattaa lukea sanat maaninen ja psykoottinen vaikka www.google.com. Hae sieltä sanat ja lue mitä ne tarkoittavat niin sitten voit vastata uudestaan.
..suvussani on ollut henkilö, joka on ollut sekä maaninen että ollut jossakin elämänsä vaiheessa myös psykoosissa ja joutunut sairaalan suljetulle osastolle, joten aika hyvin tunnen termit..:)
Mutta kirjoitin tuossa edellä, että jos rakkaussuhde on epätoivoinen, eli toinen osapuoli saavuttamaton/vaikeasti saavutettava, toisella osapuolella on suuri vaara joutua jopa maaniseen tilaan ja siitä jopa psykoosiinkin.
Luulen, että tämä kaikki on kuitenkin erittäin harvinaista rakastumisen yhteydessä.
Olen toisaalla kertonutkin tätä tarinaa vähän. Minä rakastuin aivan mielettömästi, maanisesti, voi sanoa hyvällä syyllä. Ja siinä oli melkein kaikki nuo elementit, jotka mainitset, ainoastaan psykoottisuus ja depressio tuntuvat vierailta (tuhoavilta).
Jonkinlaista alakuloa koin kyllä, koska voimat tuntuivat välillä loppuvan ja tuskailin, että tarvitseeko minun yhdellä kertaa taistella koko maailmaa vastaan kun itse olin aivan ylösalaisin ja sekaisin.
Sen rupeaman valtavuutta voi arvioida kuvittelemalla itsensä tilanteeseeni: 3 pientä lasta, 17-vuotiaana solmittu avioliitto, nuoruudenmasennus, enkä ollut päivääkään ollut työssä. Siitä sitten läksin lapsineni tyhjän päälle ja pistin parissa kuukaudessa elämäni uusiksi. Koin yhtäaikaa hereitä, heränneitä tunteita, herännyttä aistillisuutta, kiitollisuutta ja oikeaa kiintymystä ja rakkautta. Sekasortoa ja epävarmuutta tulevasta ja voimainkoetusta kun elämä repesi liitoksistaan. Eivät olleet pahemmin perhe, suku ja tuttavat tukemassa...
Tällaiseen juttuun ei kyllä kukaan hyttynen lähde mukaan, joten se toinen osapuolikin (nainen, jonka kanssa muutin pian yhteen) omistaa kyllä melkoisen arsenaalin inhimillisiä ominaisuuksia. Siksipä tuo liitto myöhemmin kariutui. Mutta olen kiitollisuudenvelassa yhdelle mutkikkaimmista, syvällisimmistä, rohkeimmista ja kummallisimmista naisista, mitä maa päällään kantaa.
Entä nyt, kun tuosta on aikaa noin 8 vuotta? Minä olen nyt minä, tällainen ihminen. Ennen olin seinänvieriä kulkeva, kaikkien potkittava tyhjä soittorasia. Varmasti olen se, miksi entinen mieheni sanoo: maailmankaikkeuden v****maisin akka. Oikein korkeakouluja käynyt sellainen. Silloisten vähien ystävien mielestä etäisempi ja kärkevämpi kuin ennen - no, onpa vettä virrannut Vantaassakin...
Mutta minulla on jotain, mitä ilman en välittäisi elää: oikeus tunteisiini, oma tila, jonka yli ei niin vain enää kävellä. Sillä tilkulla viljelen parhaani mukaan rakkauteni kukkaa, enkä suvaitse norsuja talossani.
Ja tarvitsinko apua? Kyllä, sekä henkistä tukea että käytännön apua. Puhutaan lesbojen riitaisuudesta ja kateudesta mitä tahansa, mutta kyllä tämä sakki (ynnä mun bestis homppeli) oli ainoa, jolta mitään todellista apua ja myötätuntoa herui. Pitkiä keskusteluja ja talkoohenkeä, kiitokset siitä!
T. Yksi onnellinen, jonka elämä on kutakuinkin raiteillaan.
..että mistä ovatkaan tulleet kaikki ne maailmankaikkeuden v-mäisimmät akat, koska niitä on vähän joka naisen kokemuksissa...?
Miksi juuri naisista sanotaan niin helposti jollain noinkin voimakkaimmilla sanoilla?
Se taitaa olla vain se eturistiriitojen yhteentörmäys..:)
Ja tuo on hyvin sanottu, ettet siedä norsuja talossasi! Juu en minäkään, mutta minkäs teet, jos kaikki kylän rakkikoirat kokoontuvat kotisi aidan taakse..;D
(Tiedoksi niille, jotka epäilevät/luulevat/kuvittelevat jotain muuta, niin olen ERITTÄIN suuri koirien ihailija!)
June... Kertomasi teki vaikutuksen, vaikket sitä varmaan hakenutkaan, halusin sen vain sanoa.
Itse olen kai sitten se mainitsemasi hyttynen, koska en lähtisi suhteeseen varatun, etenkään miehelle varatun, kanssa. Lapset vain säikäyttäisivät entisestään. Mulla on käsitys että ihmiset jotka niin tekevät ovat juurikin hyvin erilaisia kuin minä. Heiltä ei usein kannatakaan odottaa pysyvää suhdetta. Siis vain mun näkemys asioihin!
Minusta vaatii tietynlaisen ihmisen ja moraalin että ryhtyy suhteeseen varatun kanssa, ja tosiaan miehen kanssa elävän eritoten. Kertoo myös siitä ihmisestä paljon. Moni on pettynyt sitten ihastumiseensa kun tämä ei olekaan halunnut pysyvää suhdetta.
Olen hyttynen mutta rehellinen sellainen. En ryhtyisi sellaiseen koska tiedän ettei minusta siihen olisi. Mutta kuten sinunkin tilanteessasi, se vahva nainen auttoi sut muutokseen joka oli sulle hyväksi ja välttämätön. Niinpä niitä "ei-hyttysiäkin" tarvitaan. Arvostan heitä omalla tavallani, juuri siksi että "auttavat" monia lesboja ulos suhteesta miehen kanssa, kun lesbo ei sellaista kuitenkaan sisimmässään halua.
Yhtäaikaa mulle pelottava ja ymmärrettävä tilanne.
Enkä nyt väitä että kukaan sellaiseen ryhtyvistä naisista ei omaisi lainkaan moraalia tai kykenisi pysyvään suhteeseen, tuntuu vain että moni ei edes suhdetta halua.
..kommentoimatta!
Tuo hyttynen olen minäkin joskus ollut, siis omalla tavallani - joissain asioissa.
Ja hyttynen olen välillä vieläkin, mutta yhtä ihmettelen, että jotkut ihmiset näkevät minussa leijonan..:) Ei vaanivaa, mutta vaarallisen.
Taitaa olla niin, että hyttysiä me ollaan kaikki..;)
Ja muut näkevät meidät vähän isompina hyttysinä ja ärähtävät kovasti.
Kommentti on nyt ihan aiheen vierestä, mutta ei kai se ketään haittaa.
Minä en epäile silloisen kumppanin moraalia ja sitoutumishaluja. Tietysti sellaiseen tilanteeseen lähtevän täytyy joko luottaa voimiinsa ylettömästi, tai sitten hän ei ole aivan realisti.
Hän sanoi kohdanneensa jotain aivan poikkeuksellista, mikä minulle tietysti oli siinä kohtaa hyvin mairittelevaa. Ja ennusti itse, että kun minä kasvan tämän tilanteen yli ja ohi, niin se voi olla suhteemme loppu. No, kaikilla asioilla on vähintään kaksi puolta, mutta kyllä minä tunnen piston sydämessäni. "Ensimmäinen suhde tahtoo usein olla sellainen terapiasuhde", (yhden ystäväni lause). Sellaiseksi minä en sitä tarkoittanut, vaan kyllä olin vilpittömästi rakastunut. Samoin hän. Täytyy nöyrästi tunnustaa, että ihminen, vahvinkin, on kyllä aika pieni.
Me ihmiset taidamme olla sellainen orkesteri, jonka ohjelmistoa ei pahemmin voi harjoitella, vaan kerralla olisi soitettava suurinpiirtein oikein. Joskus on tunnustettava, ettei tästä nyt tullut ihan sitä sinfoniaa, joka oli tarkoitus, ja on yritettävä olla sotkematta enempää...
Olemme edelleen ystäviä. Vähän katkeransuloisesti. Siperia opettaa.
Juu, kyllä mustakin on vuosien varrella kummasti kasvanut joissakin asioissa se leijona, etenkin omaa koskemattomuuttani puolustan kovastikin ja sitä mikä olen. Siinä olen vahva.
... et loukkaantunut kommentistani, sitä en tarkoittanutkaan. Eikä saa mua litsata vaikka hyttynen olenkin, joissakin asioissa. ;)
Mutta terapiasuhde se ensimmäinen! Hyvä oivallus. Sillä on se ensimmäinen naiskokemus NIIN maata järistyttävä ja vapauttava kokemus että itse se suhde saattaa siinä jäädä lopulta jalkoihin. Kun heittää ne menneen (valheellisen) elämän pesuvedet reippaasti menemään saattaa se lapsikin (ensimmäinen naissuhde) siinä mukana mennä!
Ikävää mutta usein totta. Kipeä vaihe mutta välttämätön tulevaisuuden ja eheytymisen jatkumisen kannalta.
siskot! Ei mulla ole mitään eväitä lintata ketään.
Saanko minä esittää yhden ujon toiveen...:
Tiedostan kyllä tämän elämäni suurimman jutun arvon ja annan itselleni ja läheisilleni kiitokset, että olen jaksanut ja selvinnyt tänne asti näinkin ehjänä.
On tässä sitäkin, että kehuja on vaikeaa ja kiusallista ottaa vastaan, mutta ihan oikeasti en haluaisi tämän takia puhella minään "Junena täältä jalustalta".
Minä rakastan näitä teidän (meidän) juttuja, tämä on minulle yksi henkireikä, suomea puhuva kanava ulkomailla. Ihania, minulle tuntemattomia naisia, jotka jaksavat vängätä asioista niin että kansa hikoilee. Ihan tosissaan ajattelen, että me teemme tässä pienen matkan naisen itsemäärittämisen historiaa.
Ollaan niin kuin ei oltaiskaan, Jennifer, joka ottaa kantaa kaikkeen, Zorro, joka laittelee aloitusia synnyistä syvistä ja kaikki te muut, joiden kanssa olen vaihtanut mietteen tai pari asiasta ja asian vierestä.
Ja minä vaan, joka kirjoittaa aina kilometrin tarinoita ja runoilee, vaikka asiat voisi sanoa lyhyemminkin. June, joka hämmentää pääkopassaan lilluvaa kylmää kaurapuuroa...
En ole ollut rakastunut naiseen tuolla tavoin. Olen kyllä ollut ihastunut ja olen toivonut saavani vastakaikua tunteilleni, mutta niin ei ole käynyt ja olen joutunut pettymään. Joskus tunteisiini on vastattu, mutta se ei ole ollutkaan sitä, mitä toivoin. Silloin olen aiheuttanut pettymyksen toiselle.
Olen ollut rakkaussurujeni takia masentunut, mutta en ole omasta mielestäni vielä katkeroitunut, vaikkei nykyisyys näytä sen paremmalta kuin menneisyyskään, tulevaisuudestahan ei tiedä. En tiedä, miten näiltä voisi välttyä, sillä tunteitahan ei voi kovin onnistuneesti paeta.
Se on aika epätodennäköistä, että kaksi ihmistä ihastuu tai rakastuu yhtä aikaa toisiinsa. Minun kokemusteni mukaan se on yleensä aina yksipuolista tai jos ei, niin sitä ei kestä kovin pitkään. Mikähän sen kaiken aina pilaa? Arvaan, että kiire, mutta arvaus menee varmasti pieleen. En tiedä.
Rakkaus ja suru kulkevat käsi kädessä. Minulla ihastumisen tunne ei mene niin helposti ohi. Jos olen ollut joskus ihastunut, se tunne jää elämään ja vastaa hyvää ystävyyttä minun puoleltani. Sekään ei vain aina kelpaa tai riitä.
Nämä eivät ole mitään yksinkertaisia asioita. Ei ihme, jos joskus tuntuu, että näiden tunneasioiden kanssa menee sekaisin. Sitä järkeä olen koettanut nyt pitää mukana ja mielessä, sillä sitä tarvitaan. En haluaisi kuitenkaan muuttua kovaksi ja tunteettomaksi. Pelkään, että niin voi käydä ja se ei ole hyvä.
En ole "maaninen" rakastaja. Elän suhteessa sillä mentaliteetillä, että olen vapaa lähtemään kun siltä tuntuu ja annan toisen lähteä jos siltä tuntuu. Koitan tiedostaa tosiasian ja välttää suurimmat surut vetoamalla ihmisen vapaaseen tahtoon. En mielelläni luovu rakkaasta ihmisestä kokonaan. Haluan säilyttää hyvät välit ja pysyä kavereina. Jos on ollut yhdessä ja tuntee toisen, miksi siitä ihmisestä pitäisi luopua kokonaan?
Tosin täytyy myöntää, että kaverisuhteet exiin kaikkoaa ajan kuluessa. Mutta kun "eroaa" vähitellen se on helpompaa. Riippuu täysin myös toisen suhtautumisesta asioihin. Jos haluaa häipyä heti kokonaan ok.
Tottakai sitä on aina maissa, kun ihmissuhteen tie saattuu päätökseen. Mutta onhan niitä naisia suomi ja maailma pullollaan. Jos vain pysyy avoimena ihmisille no hätä. Eikä roiku kenessäkään psyykkisesti.
Ihan niin en ole rakastanu, että olisin tullu yliaktiiviseksi ja todellisuudentaju ois menny. Vähäses määrin kaikki rakastuminen on kyllä just tollasta. Vai?
Olen rakastunut niin että on taju lähteä ja järki kadota päästä. Ajaa autolla harhaan, puhuu muille sekavia, ruuat palaa pohjaan, työt jäävät tekemättä, kaikki unohtuu ja katoaa. On vain se ajatus rakkaastaan, ikävä ja kaipaus, koko kroppa ja pää ajaa ylikierroksilla. Tajuntaan ei mahdu mitään muuta. Onko se maanista, ei kai sentään. Mikä on maanista?
Onko maanista se että alkaa oikeasti tehdä järjettömiä tekoja ns. rakkautensa vuoksi, vaikkapa vahingoittaa itseään tai muita ihmisiä? Vahingoittaa jopa rakastettuaan?
Juu en ole sitä sentään kokenut.
Mutta kyllä olen ajanut halki puolen Suomen tavatakseni rakkaani, riskeerannut uskottavuuteni, valehdellut menemiseni, peitellyt tunteeni, harhaanjohtanut läheiseni...
Rakastuneelle tuo ei ole hullua, rakastuneella ei ole rajoja eikä esteitä. On vain yksi päämäärä. Miten pitkälle siinä mennään... huh, pitkälle.
tunne *wirn*..
Juuri noin kävi kohdalleni kun oikeasti tajusin löytäneeni ihmisen josta välittää..
No siitähän sitten seurasi hyvää ja kaikkea muuta, aina ihmisten epäilyihin asti että olen sotkeutunut..(sitä kyllä olin..;) )..vakavammin ottaen huumeisiin tms. rikollista..heh.
Maanisuus tai ei, joskus ihminen tarvitsee ison mylläyksen aina pääkoppaan asti tajutakseen mitä on onnellisuus.
Nyt tuo kaikki on muisto vain ,mutta se tasoitti tietäni eteenpäin.
Entä oliko tuo onnellinen ihastuminen ja päättykö lopulta hyvin ja liittykö tosiaan huumeetki ihastukseesi jotenkin. Taisin ymmärtää ton sun viestin ihan väärin:(
kesti niin kauan kuin kesti, rakkaus ei loppunut, mutta silti suhde loppui.
mutta joskus sitä on opittava kaikki asiat vain kantapään kautta..
siis tuo huumevertaus hmm..ehkä ei niin hyvä , muta pointtina oli tämän ketjun aloittajan kertomus.."unohtaa" kaikki muut ihmiset ympärillään..siitä sitten vain seurasi tuollaisia kaikenmaailaman epäolennaisuuksia ja olettamuksia.
No, kerroin kyllä että kaiken takana oli nainen
ja sekös oli.. *Wirn*
olen rakastunut maanisesti ja psykoottisesti, ja rakastanut niin, ja saanut vastarakkautta, ja rakastan yhä. :) onnekseni suhde ei ole loppunut, en tiedä mitä tekisin silloin... suhde on jatkunut yli 2 vuotta.
joskus rakkaus on maanista, mutta yleensä nykyään enemmänkin vain todella syvää ja hellää ja lämmintä. vaikeita aikoja on siis ollut, mutta se on sen arvoista.