Työnteko

on varsin syvältä sieltä tietystä paikasta!
Nyt kun sain ekan romaanin valmiiksi ja lähetettyä muutamalle kustantajalle, oli aika siirtyä taas pitkästä aikaa varsinaisten töiden pariin, avustamaan kaveria uuden firman käynnistelemisessä.

Ja kas, aamulla aikaisin aloitin, ja pomo heitti mut kotiin vähän klo 20 jälkeen! Viddu! Milloins mä kirjoitan uutta romskuu, kun työpäivät on tuollaisia?

Toisaalta olishan se aika kornia ottaa loparit ekan päivän jälkeen vetoamalla (kirjallisuus)taiteen tekemisen mahdottomuuteen ajanpuutteen vuoksi.

Ketuttaa se silti!
7458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kirjoittamisen ja muun elämän yhteen sovittaminen on joskus vähän ja enemmänkin hankalaa, mutta toiselta puolen ajateltuna, ei se kokopäivätoimisen kirjailijankaan elämä pelkkää herkkua ole.

Elämme niin pienellä kielialueella, että suosittukin kirjailija joutuu paiskimaan töitä ihan tosissaan saadakseen laskut maksettua, ja täysipäiväinen aivotyö se pitkän päälle vasta rasittavaa onkin. Kun pää on puhki väsynyt, ei ruumiin vireydestä paljon iloa ole. En ihmettele yhtään miksi Waltari pakotti aivonsa kokopäiväiselle lomalle ryyppyputken avulla saatuaan tiiliskiviromaanin valmiiksi.

Äänestä
  • Tuo waltarismainen ryyppyputki kuulostaa aika houkuttelevalta. Riitäisköhän tuohon viikko, kuten mun romaanin sankarit tekevät?

    *baarikaappi tyhjänä, mutta vesi kielellä*

    Äänestä

  • paakki kirjoitti:

    Tuo waltarismainen ryyppyputki kuulostaa aika houkuttelevalta. Riitäisköhän tuohon viikko, kuten mun romaanin sankarit tekevät?

    *baarikaappi tyhjänä, mutta vesi kielellä*

    ...karkuun mies. Ei saa jäädä tuleen makaamaan (tämä on inside-huumoria, sorry).

    Onhan se nyt aivan järjetöntä että johtoporras ajeluttaa työväestöä vossikallaan pitkin kouvolin sateisia pyöräteitä keskellä yötä ja parasta ravintolointiaikaa kaasulyhtyjen kylmänkeltaisessa loimossa.

    Mihin ihmeeseen te siellä oikein pyritte?

    Äänestä

Tilanne vaihtelee varmaankin suuresti kirjailijoiden keskuudessa. Ei ole yhtä totuutta, on vain lukuisia tarinoita.

Voin tuoda keskusteluun oman empiirisen tapaukseni - tilastolliset havainnot omasta tarinastani.

Olen 38-vuotias mies. Sain valmiiksi akateemisen loppututkinnon 23-vuotiaana. Siitä alkaen olen ollut täysipäiväisesti työelämän palveluksessa.

Olen sivutoimisesti myös kirjailija. Olen julkaissut neljä kirjaa ja teen parhaillaan viidettä. Jo julkaistuilla teoksilla olen oman genreni eniten julkaissut kirjailija suomalaisen kirjallisuuden historiassa.

Työn ja kirjoittamisen voi yhdistää. En väitä sitä helpoksi, mutta mahdollista se kyllä on.

Äänestä
  • Tasa-arvon aikana tämä varmasti kolahtaa jonkun korvaan, mutta luulen että miesten on helpompi uppoutua kirjoittamaan vähinä vapaina hetkinään.

    Itse työssä ollessani ja kotitöistä puolet tehtyäni tuon viimeiten kolmen neljän tunnin jako lasten ja kirjoittamisen välillä oli täynnä ristiriitoja...

    Äänestä

Usko tai älä veliseni, mutta minä kiroan täysin samaa asiaa käytännössä joka päivä.

Nytkin on mennyt yli kuukausi siitä, kun minulla oli viimeksi todellinen vapaapäivä ja näyttää vahvasti siltä, että menee toinen kuukausi ennen kuin sellainen taas tulee näköpiiriin.

Päivät kiitää jonkin sellaisen parissa, jota ei oikeastaan välittäisi tehdä yhtään. Samalla vain pyörittelee päässään kaikkia niitä juttuja joita voisi tehdä samaan aikaan sen hemmetin työn sijaan... kunnes muistaa puhelinlaskun.

Äänestä

Itselläni kirjoittaminen kulkee aaltoina, joskus tekstiä syntyy vaivattomasti kovankin paineen alla, niinä tunteina kun nukkua pitäisi. Toisinaan kun aikaa on vaikka vastaantulijoille jakaa, ajatus ei kulje ja tahkoan paikoillani päiviä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paakki kirjoitti:

on varsin syvältä sieltä tietystä paikasta!
Nyt kun sain ekan romaanin valmiiksi ja lähetettyä muutamalle kustantajalle, oli aika siirtyä taas pitkästä aikaa varsinaisten töiden pariin, avustamaan kaveria uuden firman käynnistelemisessä.

Ja kas, aamulla aikaisin aloitin, ja pomo heitti mut kotiin vähän klo 20 jälkeen! Viddu! Milloins mä kirjoitan uutta romskuu, kun työpäivät on tuollaisia?

Toisaalta olishan se aika kornia ottaa loparit ekan päivän jälkeen vetoamalla (kirjallisuus)taiteen tekemisen mahdottomuuteen ajanpuutteen vuoksi.

Ketuttaa se silti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu