3 pv, molemmat puhelimet mykkänä, toimii joskus. Vika rajoittuu 1-2 kilometrin säteelle, sama vika oli päällä jo 2 vk sitten. Asiakaspalvelu myöntää virheilmoitukset mutta vikaa ei kuulemma ole. Asiasta soitettu myös Elisalle toisen liittymän vuoksi, sama tarina. Sonera toimii kohteessa moitteetta, niin toimi ennen myös Elisa/Saunalahti. Huomenna menee loputkin liittymät vaihtoon, ei jaksa enää vääntää. Ongelmat alkoivat syksyllä ja tuntuvat vain pahentuvan koko ajan. Ongelmia myös muissa paikoissa kuuluvuuden ja datan suhteen. Pätkii sisällä, pitää mennä välillä ulos soittamaan.
Saunalahti ei toimi
2
507
Vastaukset
- Hyvästi Skeidalahti!
Koskahan ihmiset oppisivat uskomaan, että Saunalahti on pelkkä apu operaattori, pelkkä liittymien myyjä, jolle ei anneta kuin murto-osa mistään kaistoista. Saunalahti on epävarmin mitä suomessa löytyy, siis toimivuuden ja singaalien kannalta.
Asun pääkaupunkiseudun ytimessä ja aiemmin saunalahden liittymiä, perheessäni ja lähipiirissä useitakin olleena, pari vuotta sitten taistelimme pätkimisen ja kuuluvuuksien kanssa. Edes kerrostalon ylimmässä kerroksessa, mastoihin ja linkkeihin nähden keskeisellä paikalla asuvana Saunalahti tuotti ongelmia pelkästään niin, että puhelun aikana siirtyi toiseen huoneeseen.
Tai sattui istumaan "väärässä huoneessa" kun puhelu tuli tai piti soittaa.
Samoin oli Helsingissä, eri työkohteissa, siinä missä Sonera ja Dna toimi, Saunalahti pimahti "ei yhteyttä, ei singaalia" tilaan.
Olimme yhteydessä saunalahteen 2 kertaa. Vastauksena "emme näe ongelmia sillä alueella, pitäisihän se kuulua" - kolmannella kerralla emme soittaneet Saunalahdelle. Kolmannella kerralla sanoimme liittymät irti kirjallisena ja osan vaihdoimme toisille operaattoreille.
Saunalahdesta edelleen puhuen minulla on prepaid mokkula matkakäyttöä varten. Lataan saldoa jos tarvitsee. Eräässä maakunnassa mokkula toimi parhaillaan 2 - 3 Mbits nopeudella. Se oli riittävä. Testasin sitä hiljattain. Täällä "ongelma talossa" se toimi 1 - 1.80 Mbits nopeudella.
Tuli tarjous, jopa 21 Mbits / 16.90 / 1 kk /. Latasin. Viikko sitten.
Mitä tapahtui Rotta Saunalahdessa. Kertaakaan en ole saanut ulos 0,70 Mbits enempää!!!
Teho on ollut 0.225 - 0.675 välillä aika tiheään. Kertaakaan ei yli 1 Mbits.
V i t t u tuo rotta Saunalahti (P a s k a lahti) varasti tililtäni 16.90 eikä anna tehoa mitä lupasi. Vei entisetkin nopeudet.
Ei tarvitse arvata. Kolmen viikon kuluttua tuo mokkula lentää huitsin jorpakkoon ja tässä elämässä ei tule niin heikkoa hetkeä, että saunalahdelta ottaisin edes esite prosyyriä!
Minulla on varaa, mikään liittymä ei ole kiinni siitä, vaikka maksaisi 100 euroa kuukaudessa.
Seuraava mokkula onkin muualta, nopea ja hintava. Hei,
todella ikävä kuulla, että molemmilla on ollut ongelmia kuuluvuuden suhteen. Hyvä kuitenkin, että olette tehneet asiasta vikailmoitukset. Niiden avulla asiaa on voitu tutkia ja meillä on ollut mahdollisuus parantaa kuuluvuutta. Ikävä juttu kuitenkin, että parannusta ei ole ainakaan vielä tullut. Toivottavasti saamme kuuluvuutta tulevaisuudessa parannettua.
Asiasta voi halutessaan jatkaa keskustelua Saunalahden Palstalla, osoitteessa http://palsta.saunalahti.fi.
Jarkko / Saunalahden Palstatiimi
http://palsta.saunalahti.fi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770