Uimarannan naapurissa on avattu koiratarha. En ole nähnyt ilmoituksia missään, kenen on ja minkä niminen. Paikanvalintaa ihmettelen. Haukkuminen ja ulvonta vuorokauden ympäri kuuluu ympyrätielle saakka. Ihmettelen että lähinaapurit ovat antaneet luvan tarhalle, niin ärsyttävä on meteli.
Kenen kenneli?
Alvaaalto
32554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
##ttu!!! Vai kenneli!! #aatana kun oliskin, niin niitä olisi kasvatettu hiljaisiksi.
Säälittää naapureita.
Jos tarkoitat velthaimin pihalla haukkuvia rakkeja, niin siinä ei ola tarhaa. Omistaja on vaan huono kouluttamaan, ei pitäisi olla koiria lainkaan.
Onks ne belkkareita?? Jossain vaiheessa ainaki oli, erehdyin kerran kulkemaan koirani kanssa jalkakäytävällä ohi siitä talosta(en tiennyt koirista) yrittivät aidan yli,hirveän rähinän kanssa :( Onnekseni,eivät päässeet.. Toki on jo ,ne koirat kuulemma kuolleet,mutta onko uudetkin belkkareita??
En tiedä minkä merkkisiä koiria, mutta isot keuhkot niillä on. Joutuun muutaman kertaan viikossa ohittaan kävellen paikkaa, niin meteli on kauhia, ainaski iltapäivällä.
Loviisaa
Tänään kuului n.13 aikaan,harjulle ,sinne ns. lasten leikkimontulle asti,se koirien rähinä :(
Jos asuisin naapurissa tekisin ilmoituksen poliisille. Ne nimittäin haukkuu aina kun ohitse kävelee, yötä päivää.
Onko ne yötkin ulkona? Kiinostaa oikeasti ,mikä rotu,taidan olla utelias ja kävellä yöllä ohi...siis ensi yönä. Tosin,antinkylässä,suomenajokoira paukkupakkasillakin,ulkona :( Aamusta iltaan.
Ajokoira pidetään ulkona, vedottomassa ja lämpöä eristävässä kopissa. Ei ole sisäkoira.
Kyllä on sisäkoira. Moni ajomies vaan pitää ajokoiraa häkkikoirana.
Ne on yötäpäivää ulkona, mutta viikonlopuksi niitä pakataan perävaunun päällä olevaan kopperoon ja kuskataan jonnekin. Siis henkilöauton peräkärryn päälle on rakennettu laatikko mihin rakit sullotaan, ties kuinka pitkäksi aikaa?
Koirankuljetusperäkärry :( Niitä jotkut tosiaan käyttävät,koirien kuljetukseen :(
No niin onkin $aatana! Ei ihme että koirat haukkuu yötä päivää!
Ajomiehellle:
Eli mielestäsi koiran pitää viettää 24h ,jossain pienessä,kopin kyhäelmässä??
Eikö se siinä tapauksessa,voi olla paukkupakkasilla,mielummin sisällä??
Aivan varmasti ajokoira pystyy sisälläkin asumaan,onhan noita krs-taloissakin ajokoiria.
Itse en ainakaan pidä edes,turkkikoiriamme,paukkupakkasilla tarhassa.
Ne on työ- ja harrastekoirat vähän toisenlaisia eläimiä kuin lemmikit.
Voi sitä vaikka hirven sisälle raahata jos pelkää että korpeen paleltuu.
Eli sinä mielummin pidät kopissa? huh huh...
Kyllä se metsästyskoirakin,siis ajokoira,sisällä viihtyy varmaan mielummin pakkasilla,kuin pienessä kopissa! eri asia,jos koppi olisi niin iso, että koira pääsee liikkumaan kunnolla,eikä mikään,niinkuin yleensä ovat,ns.nukkumapaikkoja.
Ja jatkuva haukunta jatkuu ja jatkuu... Kyllä lähiasukkaita käy sääliksi. Eikö kukaan ole tehnyt ilmoitusta häirinnästä?
Nyt on reippaalle toopermannille paikka päteä: teeppä sinä se ilmoitus! Saat kirkkaan otsan, suoran ryhdin ja kansakunnan kyttäysmitalin, !
Kuule mulperi, kävele joku päivä koiran kanssa rantatieltä uimarannalle. Vaan jo ihmettelet, onko pakko päivästä vuoteen kuulla tällaista? On muutes ihme heppu kun omistaa koirat, tosi välinpitämätön.
Tee jotain äläkä täällä itke. Vuodesta toiseen?
Tee jotain. Niin mitä? Yhteiskunta suojelee koiranomistajia.
Sama se missä se kenneli on. Itsellä myös kenneli naapurissa. Heti kun astut ulos niin sinua haukutaan. En käy enää ulkona naapurin kennelin takia. Onko se sitten oikein? Ei kohta auta kuin rikosilmoitus. Ei ole elämää. Kun et voi mennä ulos. Menisi vain kesä nopeasti.
Näinhän se on. Suomessa mennään vastuuttomimman ja äänekkäimmän ehdoilla.
Jos menet valittamaan olet itse se häirikkö ja ymmärtämätön.
Omistajat eivät itse häiriinny koska koirat haukkuvat vähemmän kun ovat kotosalla.
Koiran luonnollinen käyttäytyminen ei ole haukkuminen, polveutuu sudesta ja sudet eivät hauku.
Villi haukkuminen on huonon ja välinpitämättömän kasvatuksen merkki.
Uimarannan kenneli on hiljainen, ei siellä ole koiria enää.
mites siihen voi puuttua,saa apua oikeesti jos asuu jonkun naapurissa kellä koiria ja ne haukkuu kun omistaja töissä... välillä myöhäänkin. ei ole kiva olla päivällä kotosalla kun ne murret haukkuu ikäväänsä....vuorotyöstä kun pitäs saada omassa kotona levätä...
miten se sitten on mahdollista että elintarvikeliikkeissä on eläimiä joillakin mukana tms. huoltoasemalla missä myydään ruokaa jne.. .
elintarvikelaki kieltää elukoita olemaan pois ruokatarvikkeita myyvästä paikasta...
missä elintarvikkeita myyvässä ja valmistavassa ne rakit käy ostoksilla ? sinne sit en kai mee .....
Tosin opaskoirat ja vastaavat avustajat saa mennä. Aina välillä ravintoloitsijat ei tätä muista.
ei oo kovinkaan moonta sellasta loviisassa ja niillä oltava merkki että on niitä.
Uimarannan kennelinpitäjä on muuttanut Lahteen. Nyt vallitsee hiljaisuus, pitkästä aikaa. Ihanaa, voi nukkua ikkunat auki.