Gambian naisoppaat.

Niinkuin moni on huomannut niin suunnittelen lomamatkaa Gambiaan ensi kaudella. Ajattelin tutustua maan suunnattomin muinaismuistoihin ja kulttuuriaarteisiin. Lisäksi ornititolgian harrastuksen opiskeluni on jo hyvällä alulla. Tunnen jo muutaman linnun. Eihän Gambiassa muita eläimiä enää ole. Ovat kaikki syöneet ahneisiin kitoihinsa. Nähdäkseen jonkun eläimen on matkustettava naapurimaahan mikä on naurettavaa.

Olen kuullut että Gambiassa on pakko olla opas että kaduilla voi kulkea. Olen kuitenkin homokammoinen enkä sitä leimaa haluaisi otsaani ottaa.
Siksi tiedustelen ystävällisesti maata paremmin tuntevilta mistä voisin vuokrata naispuolisen oppaan? Voisi olla keski- ikäinen eikä olla kovin lihava. Hinta aivan sopimuksen mukaan. En ole pihi.
Netistä eikä kirjastosta eikä täältä faneilta ole tietoa herunut. Kaikenlaisten Mahmuttien yhteystietoja ovat mummelit toisilleen heitelleet. Kumma kun eivät ole mustiksia?
Ystävällisiä ja asiallisia vastauksia odottaen....
8560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kuule, Senegambiassa WOW WOW :ssa on kymmenittäin naisoppaita, mistä valita. On pitkää ja pätkää, paksua ja hoikkaa. Suuntaappas askelees sinne. Kyllä menoa löytyy.

Äänestä

Moi! Ne "iloiset naiset" ovat yleensä muista maista tulleita prostituoituja esim.Nigeria,Senegal,Ghana,Guinea Bissau...kun sanoit ettet usko musliminaisten olevan maksullisia naisia.Kololissa kun katselet vähän ympärillesi ja kyselet albiinoa joka on paikallinen pimp,parittaja niin takuuvarmasti löydät seuraa...NAISIA..sitten Senegambiassa disco nimeltä WOW lausutaan WAU..paikalliset eivät ehkä ymmärrä jos sanot wow sano wau.Ole huoleti Gambiahan on pieni maa,et varmana palaa ilman muhevia nuistoja jos niitä kaipailet.

Äänestä

Noh, nyt sain yställisiä, asiallisia ja todelta kuulostavia vastauksia , kiitos siitä! Vaan kyllä kauan kesti. En tiedä miksen helppoon kysymykseen aiemmin vstauksia saanut? Sen verran Googlasin että Senegambia Beach Hotel Serrekundassa on valintani, jos se disco on siellä. En halua joutua mihinkään tuppukylään missä kuolen ikävään. Eikä nuo matka- ja hotellihinnatkaan pahoja ole. Uskon että panomiehen parhat hetket osuvat hieman sesongin ulkopuolelle, ainakin hinnallisesti.
Kiitän vielä x yöhoitsua ja xx_xD:tä, tästähän tulee vielä paketti...

Äänestä
  • Atamaani meneekin nekrun persettä rassaamaan vaikka ensin puhui nähtävyyksistä.
    Halpaa billua löytyykin helposti.

    Äänestä

  • billu on halpaa kirjoitti:

    Atamaani meneekin nekrun persettä rassaamaan vaikka ensin puhui nähtävyyksistä.
    Halpaa billua löytyykin helposti.

    Atamaaninhan piti olla nyt Pattaijalla, niin ainakin joulukuussa kirjoittelit. Etkö voisi lähteä sinne kun lupasit.

    Äänestä

  • Sulle löytyisi varmaan jostain kiva pyöreä huone pehmustetuilla seinillä. Sen verran sekaisin taidat olla. Just muutama päivä sitten kerroit tarinaa gambian reissusta. Taidat olla vain mielikuva matkailija. Vittu että olet urpo.

    Äänestä

  • nii vissiin kirjoitti:

    Sulle löytyisi varmaan jostain kiva pyöreä huone pehmustetuilla seinillä. Sen verran sekaisin taidat olla. Just muutama päivä sitten kerroit tarinaa gambian reissusta. Taidat olla vain mielikuva matkailija. Vittu että olet urpo.

    Kyllä Ganbiassa voi tytön saada ja ihan kunnollisiakin. Kunnollisten kanssa bailataan ja maksetaan seurasta.Ja tyttö tyytyväinen.Mutta usein tyttö valitsee itse kenet haluaa. Ja ihan katsekontaktin perusteella niinkuin Suomessakin. Se haluaako pitemmälle on paljon myös tytöstä kiinni...Itse sain monta vakavaa treffikyselyä..

    Äänestä

Joo-o!

Ja muistattehan sitten, ettei saa itkeä kun HIV-testi on positiivinen. N.70-80% prostituoiduista kantaa HIV-virusta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


atamaani kirjoitti:

Niinkuin moni on huomannut niin suunnittelen lomamatkaa Gambiaan ensi kaudella. Ajattelin tutustua maan suunnattomin muinaismuistoihin ja kulttuuriaarteisiin. Lisäksi ornititolgian harrastuksen opiskeluni on jo hyvällä alulla. Tunnen jo muutaman linnun. Eihän Gambiassa muita eläimiä enää ole. Ovat kaikki syöneet ahneisiin kitoihinsa. Nähdäkseen jonkun eläimen on matkustettava naapurimaahan mikä on naurettavaa.

Olen kuullut että Gambiassa on pakko olla opas että kaduilla voi kulkea. Olen kuitenkin homokammoinen enkä sitä leimaa haluaisi otsaani ottaa.
Siksi tiedustelen ystävällisesti maata paremmin tuntevilta mistä voisin vuokrata naispuolisen oppaan? Voisi olla keski- ikäinen eikä olla kovin lihava. Hinta aivan sopimuksen mukaan. En ole pihi.
Netistä eikä kirjastosta eikä täältä faneilta ole tietoa herunut. Kaikenlaisten Mahmuttien yhteystietoja ovat mummelit toisilleen heitelleet. Kumma kun eivät ole mustiksia?
Ystävällisiä ja asiallisia vastauksia odottaen....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu