Hei. Apua tarvittaisiin. Kerrostalossa, 1984 rakennettu on tosi merkillinen suihkun lattiakaivo. Pyöreä, normaali valkoinen ritilä. Mutta kun ritilan nostaa, alta paljastuu muovinen osa, jossa keskellä musta keskiosa (jonka työnsin vahingossa läpi) tuli reikä josta tulee viemärin haju. Keskiöstä lähtee kaksi osaa sivuille. Päällä on kolme ruuvia, jotka aukaisin: koko hökötys tippui n. 5 cm alaspäin. Ei mahdu nousemaan pois kaivosta.
Todella outo hökötys. Olisin puhdistanut kaivon koska sieltä tuli hajua. Tätä hökötystä ei olisi saanut koskea: keskinappi putosi sisään. Ruuvit aukaistuani koko valkoinen hökötys tippui 5 cm.
Kuva on kamerassa, mutta tänne ei voi sitä liittää. Kun katson kuvaa, keskiosasta lähtee kaksi valkoista n. 3 cm leveää putkea sivuille kiinni lattiakaivon seinämiin. Päällä kolme talttapäistä ruuvia jotka avasin. Koko osa putosi muutaman sentin.
Hain google-kuvahaullakin mutta ei yhtään vastaavaa!
Lattiakaivo, erilainen!
Outo hajulukko
3
1638
Vastaukset
- kotihiiritönkö
Soita huoltomiehelle. Ei maksa mitään. Vesijohdot ja viemärit kuuluu taloyhtiön vastuulle.
- jwg
Kyseessä on lattiakaivon hajulukko ja sen keskiosassa on vierärin "rassaustulppa", joka on pudonnut kaivoon. Tulppa löytyy varmaan sen irrottamasi osan alta, jos et ole laskenut kaivoon paljoa vettä. Hajulukko on ruuvattava takaisin paikoilleen ja myös tulppa asennettava tai hajut pääsevät sisään suoraan viemäristä.
- PRKL
Meillä juuri samanlainen. Ei tahdo löytyä netistä mitään ohjetta. Lattiakaivo tukossa, mutta mitähän tälle uskaltaisi tehdä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1173113Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk612795Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352172Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1032098Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1261948Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva441931Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.101142Kristinoppi ja vähäkatekismus:
Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas67974Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville11908Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta
Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu77880