:(:(:(

Voi miten samanlaiselta kuullostaa.... mulla oli heinäkuussa keskenmeno (jo toinen) ja pari viikkoa sen jälkeen mieheni sisko ilmoitti olevansa raskaana..yritin olla vahva ja onnellinen heidän puolestaan (mitä tietty olenkin) mutta ajoitus oli erittäin huono, itse en ollut vielä edes oikein tajunnut et taas kaikki alkaa alusta ja tuleeko minusta koskaan äitiä niin sittn lähipiirissä alkaa iloinen odotus..

Tämä syksy on ollut minulle yhtä helvettiä!!!katsoa ja kuunnella juttua odotuksesta ja kaikesta siihen liittyvästä, olen edelleen yrittänyt olla vahva ja itken vasta kun pääsen kotiin, mutta varmaan kohta pinna katkeaa ja räjähdän; et ettekö tajua miten pahalta musta tuntuu!!!
Ei sillä ettenkö olisi onnellinen heidän puolestaa, mutta jos joku voisi ymmärtää munkin tilanteeni...vai pyydänkö liikaa!?....

Myös meillä mieheni on onneksi tukenani, mutta ei se lohduta paljon kun katson toisen kasvavaa mahaan ja kuulen juttua ultrasta ja neuvolasta.......

samat on tuntemukset täällä. Yli vuosi yritetty ja hoidot nyt ihan alkuvaiheessa.
Välillä ....tuttaa niin vietävästi. Miten tällä kaikella voi muka olla jokin tarkoitus. En ymmärrä.
Pitää vaan jaksaa päivä kerrallaan.
Voimia ja jaksamisia meille kaikille ja toivotaan että se haikara löytää pian oikean osoitteen.

Tuntuu niin tutulta. Ollaan avomieheni kanssa yritetty lasta aktiivisesti n. 1,5 vuotta. Molemmat ollaan todella lapsirakkaita ja omistetaan useita kummilapsia. Kaveripiirissä on lapsia ja tuntuu aivan siltä, kuin kaikki ympärillä sais lapsia. Kuulin juuri, että paras ystäväni odottaa esikoistaan - ensi yrittämällä tärppäsi. Onnellinen hänen puolestaan on vaikea olla, se hävettää. Tottakai olen onnellinen, mutta suru sydämessä on suurempi. Pelottaa nämä seuraavat yhdeksän kuukautta, kun ystäväni kertoo jokaisen yksityiskohdan raskaudestaan. Ei auta keskittyä johonkin muuhun (työhön, harrastuksiin) kun ympäristössä ja ystäväpiirissä ei muusta puhuta kuin lapsista ja raskauksista. Itse tekisi mieli vain huutaa ja itkeä. Ainoa asia, joka päässä pyörii on MIKSI? Tekisi mieli käpertyä peiton alle ja pakoilla kaikkia vauvoja ja raskaina olevia naisia. Itsesääliin ei pitäisi vaipua, mutta välillä se on niin vaikeaa. Ystäväni tietävät tilanteen, mutta eivät voi ymmärtää,sillä he ovat tulleet raskaaksi heti ensi yrittämällä. Mies on myös surullinen ja kokee epäonnistumista. Samalla hän tuntee pahaa oloa siitä, kun näkee minun kärsivän. Ainut myönteinen juttu on se, että parisuhde (toivottavasti) tästä vain syvenee. En ennen edes tajunnut, että tällaista tuskaa voi kokea. Toivon hartaasti, että aurinko vielä paistaa meillekin. Voimia kaikille, joilla on samanlainen tilanne.

Tänään kävin ensimmäisen kerran lääkärillä, ja määräsi kokeita jotka otetaan kierron 21 päivä... Sen jälkeen katsotaan mitä seuraavaksi. Itselläni takana kaksi keskenmenoa, tosin aikasemmasta avoliitosta. Silloin yritystä oli kolme vuotta ja nyt kestin enää päälle vuoden ja päätin hankkiutua testeihin.