Kyllä pisti taas äiti parastaan!
Kävin rokotuttamassa lapseni koulun terveydenhoitajan luona. Kyse siis Hep-A tehosteesta. Eka oli otettu reilu puol vuotta sitten. Äidille oli ilmoitettu, että ko. rokote otetaan ennen ulkomaanmatkaa.
No en lapsen äidille maininnut tehosterokotuksen ottamisesta, itse asiassa ei tullut mieleen. Lapsi kertoi kuitenkin äitinsä luo mennessän, että oli käynyt rokotuksessa (luonnollisesti!).
No äitipä otti yhteyttä koulun terkkariin ja yritti etsiä hänestä virkavirhettä. Oli myös yhteydessä koulut rehtoriin. Lopulta lapsen terveystietoihin tuli merkintä, että lasta ei saa rokottaa ilman äidin erillistä lupaa.
Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että kun otin yhtetyttä terkkariin ja rehtoriin, niin äippä oli kivasti antanut heille väärän kuvan koko hommasta. Heille oli tullut kuva, että isä on käynyt salaa rokotuttamassa lapsen! Eli ei puhunut mitään, että loppujen lopuksi kyse oli siitä, että hän ei saanut tietoa lapsen isältä tehosterokotuksesta, vaan lapselta.
Kävin rokotuttamassa lapseni koulun terveydenhoitajan luona. Kyse siis Hep-A tehosteesta. Eka oli otettu reilu puol vuotta sitten. Äidille oli ilmoitettu, että ko. rokote otetaan ennen ulkomaanmatkaa.
No en lapsen äidille maininnut tehosterokotuksen ottamisesta, itse asiassa ei tullut mieleen. Lapsi kertoi kuitenkin äitinsä luo mennessän, että oli käynyt rokotuksessa (luonnollisesti!).
No äitipä otti yhteyttä koulun terkkariin ja yritti etsiä hänestä virkavirhettä. Oli myös yhteydessä koulut rehtoriin. Lopulta lapsen terveystietoihin tuli merkintä, että lasta ei saa rokottaa ilman äidin erillistä lupaa.
Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että kun otin yhtetyttä terkkariin ja rehtoriin, niin äippä oli kivasti antanut heille väärän kuvan koko hommasta. Heille oli tullut kuva, että isä on käynyt salaa rokotuttamassa lapsen! Eli ei puhunut mitään, että loppujen lopuksi kyse oli siitä, että hän ei saanut tietoa lapsen isältä tehosterokotuksesta, vaan lapselta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ja..?
Aika yliampuva reaktio, mutta ei lasta saa rokottaa kertomatta siitä lapsen toiselle vanhemmalle. Jos minun lastani rokoteltaisiin minun tietämättäni, niin enköhän minäkin sanoisi koululle, ettei saa antaa rokotusta ilman lupaani. Toivottavaa tietysti olisi, että se lapsen toinen vanhempi tajuaisi ilmoittaa asiasta minulle etukäteen, niin ei tarvitsisi koulua vaivata asialla.
Ensinnäkin on aina mahdollista, että rokotteesta seuraa jotain jälkioireita, jopa vaarallisia, ja silloin äidin todellakin pitäisi tietää asiasta, kun lapsi hänen luonaan on. Toiseksi minä en todellakaan suvaitse sitä, että minun lapseeni tungetaan kaikenlaisia kemikaalimömmöjä mielivaltaisesti edes kertomatta asiasta minulle. Tietysti tehosterokotteen kohdalla lupa on kaiketi ainakin epäsuorasti saatu jo silloin kun enaimmäinen rokote on annettu ja on ollut tiedossa, että toinenkin annetaan.
Sitähän se oli, että isä kävi salaa rokotuttamassa lapsen. Tuosta tulee mieleen, että mitä kaikkea muuta se isä tekee äidin selkäni takana. Lapsen terveyttä koskevat asiat ovat aina molempien asioita.
Mutta kai sinä sen olisit ymmärtänyt ihan aikuisten välisellä keskustelullakin ja koulun olisi voinut jättää asian ulkopuolelle.
Lapsihan oli mun luona rokotuspäivän ja seuraavan päivän. Eli jos jotain oireita olisi tullut, niin olisi tuossa ajassa tullut. Lisäksi lapsi on luonteeltaan sellainen, että ottaa asian esille, etenkin kun rokotus ei satu yhtään.
Siinä oot oikeassa, että "hieman" ampui reaktio yli. Olisin asian ymmärtänyt, jos kyseessä olisi ollut eka rokotus ja oikeasti olisin yrittänyt salaa käydä rokotuttamassa lapsen. Mutta kyse oli tosiaan tehosterokotuksesta.
Jos yhteishuoltajuus ei voi ilmatn toista osapuolata päättä rokotuksista vaan on oltava molempien lupa. Kaikki lapseen liittyvät päätökset tehdään yhdessä. Ei voi edes avata lapselle pankkitiliä ilman toisen allekirjoitusta.
Voihan ne asiat aina tehdä vielä vaikeammin ja vielä vaikeammin. Minä rokotutan lapseni ja käytän lääkärissa ja leikkauksissa ihan miten lääkäri asiat päättää. Ilmoitan toki isälle, mutta päätökset teen minä. Eikä ole valittamista ollut tai kuulunut, eikä ole kukaan toisen vanhemman lupia kysellytkään. Mies luottaa harkintakykyyni ja kykyyni hoitaa asioita. Joten meillä ei ongelmaa tässä asiassa ole. Miten te jaksatte tapella joka asiasta????? Vallanvälikappale se on tuokin....
Puhut ilm. ns. "yhteishuoltajana" eikö?
Selvästi olet äityli lähihuoltaja ns. "yhteishuoltajuudessa" kun teet kaikki päätökset lapsen suhteen kyselemättä siltä toiselta YHTEIShuoltajalta, ilmoitat isälle siis jos itse näet sen tarpeelliseksi... jehh...
Jos tilanne olisikin kohdallasi se että noudattaisit sitä mitä teoriassa tarkoitetaan yhteishuoltajuudella niin sinähän tottakai keskustelisit kaikista vähänkään lasten kannalta tärkeistä asioista sen YHTEIShuoltaja isän kanssa, eikö vain?
Sinä nyt kuitenkin höpötyksessäsi annat ymmärtää että MIES (siis feminismiä taas kehiin!) luottaa harkintakykyysi ja kykyysi hoitaa asioita.
Entäpä jos tuo mies YHTEIShuoltajana haluaisikin päättää asioista lapsen suhteen yhtälailla kuin sinä teet nyt???
Jos tuo mies (eli lapsen isä) vaatisi YHTEIShuoltajana oikeuksiaan päättää lapsen asioista yhtälailla kuin sinä niin mikä olisi lopputulos?
Aivan, riitoja ja riitoja koska sinä lähinä oletat että kaikki päätösvalta on yksinomaan sinulla, ..ja koska tuo MIES hyppisi sinun silmillesi vaatimalla YHTEIShuoltajan oikeuksiaan niin siitähän seuraisi lopulta se että sinä haet yksinhuoltajuuden syystä kun toinen YHTEIShuoltajavanhempi on yhteistyökyvytön...
Siinä voi jokainen palstalla roikkuva yhäriruikkuäippä miettiä tahollaan kuinka eronneella isällä (sori, miehellä) on "vaihtoehtoina" joko myönnellä kaikki mitä lähiäippä haluaa, ....tai heittäytyä ns. vaikeaksi tapaukseksi vaatimalla tasavertaista vanhemmuutta omaan lapseen...
Ja nyt jäädään taas odottelemaan niitä perusmättövastauksia palstan yhäriruikkuäipiltä joissa vakiokamana luetellaan se kuinka lapsen isä on tyyliin: vastuuton, juoppo, väkivaltainen, pihi, omaa etua ajava, narkkari, pettäjä, jättäjä, jne. jne....
Vastapainona on tietenkin se sädekehän omaava äityli joka ei juo, polta, vähintään akateemisesti koulutettu, hyvässä työssä, fitnessmallin elintavat omaava, lapsen ehdoilla elävä, uhrautuva, sinnikäs puurtaja jne.jne...
Ai niin: ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) (verenpaine, "eräillä" se nousee taas!!!!!) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;) ;)
Voi noita älyttömiä miehiä! Aina ne tekee virhietä eikä sitten myönnä niitä! En ymmärrä, tahallaan miehet haastaaa riitaa.
Onko se niin vaikeaa ottaa puhelin käteen ja soittaa äidlle asioista joista on sovittu!
ota sinä lehmä muna käteen..
Siinä taas osoitus miehen "älykkyydestä"...
Tottakai MIESTEN pitää soittaa sille lapsen äitylille jatkuvasti ja tivata onko lähiäityli toiminut niin kuin yhteishuoltajuudessa on lain mukaan "sovittu"...
Eikös vaan Lissu? ;) ;) ;) ;)
Ps. klo. 11.59 ja sulla kiirjoittelu sammaltaa ;) ;) ;) ;) hehhee...
Nooh, kantsii jatkossa aina kertoa lapsen äidille mihin rokotukseen on lasta viemässä. Ei tuossakaan muuta, mutta lapsi olisi voinut olla mainitsematta rokotuksesta ja saada siitä reaktioita. Niihin taas ei olisi saanut nopeasti/ollenkaan hoitoa lääkärissä, ellei rokotuksesta olisi tietoa.