Siellä hän oli, portaiden yläpäässä. Hän, kaikista kauneinen, ihanin ja suloisin tyttö, jota maa päällään kantaa. Hänellä oli lempeät silmät ja kaunis hymy. Katselin häntä vaivihkaa.
Hän lähti laskeutumaan portaita. Pystyin miltei tuntemaan, miten lempeys ja lämpö huokuivat hänestä. Hän lähestyi minua. En kehdannut katsoa häntä silmiin. Hän istui viereeni penkille ja kääntyi - minusta poispäin? En ollut huomannut, että hänen ystävänsä istui samalla penkillä.
En kestänyt istua hänen vieressään. Nousin rauhallisesti ja lähdin kävelemään hitaasti portaita alas. Astuin ovesta alemman kerroksen käytävään, joka oli tyhjä. Mietin, miten tyhmä olin. Kuinka saatoinkaan kuvitella, että hän olisi tullut penkille minun vuokseni? Eihän hän voinut minusta välittää. Minusta, joka en ole ketään.
Kävelin käytävän päähän. Istahdin ajatuksissani penkille. Nappasin repusta summamutikassa jonkin oppikirjan, ja aloin lukea sitä: olihan koeviikko tulossa. Sanat hyppivät silmilleni, mutten saanut niistä selvää. Yritin keskittyä, mutta en kyennyt, kun hän oli mielessäni.
Hetken aikaa kirjan kanssa tuskailtuani huomasin liikettä silmäkulmassani. Kohotin katsettani niin, että juuri ja juuri näin, kuka käytävään oli tullut. Se oli hän. Hän käveli pitkin tyhjää käytävää minun suuntani. "Hänellä on varmaankin asiaa jollekin opettajalle", ajattelin, "Miksi muutenkaan hän olisi täällä?" Hän ei kuitenkaan koputtanut yhdellekään ovelle, vaan käveli luokseni. Hän istui vierelleni, ja kääntyi minuun päin.
Hän tarttui minua kädestä. Käännyin katsomaan häntä, hänen kasvojaan. Voi, kuinka sirot ne olivatkaan. Olin aivan lumoutunut. Katselin hänen täyteläisiä huuliaan, kun hän alkoi puhua. En saanut selvää siitä, mitä hän sanoi. Pinnistin, jotta olisin kuullut, mutta turhaan.
Yhtäkkiä maailma ympärilläni sumeni ja alkoi pyöriä. Korvissani suhisi, ja minua huimasi. Kaikki kieppui ympärilläni ja katosi kuin savuna ilmaan. Myös hän pyyhkiytyi näkökentästäni. Jäljelle jäin vain minä.
Heräsin. Päässäni pyöri. Oliko kaikki ollut vain unta? Eikö hän ollutkaan istuutunut viereeni ja puhunut minulle?
Nostin katseeni pulpetista. Koko luokka katsoi minua, myös hän. Päätin, että koulun jälkeen kerron hänelle tunteistani.
Hän lähti laskeutumaan portaita. Pystyin miltei tuntemaan, miten lempeys ja lämpö huokuivat hänestä. Hän lähestyi minua. En kehdannut katsoa häntä silmiin. Hän istui viereeni penkille ja kääntyi - minusta poispäin? En ollut huomannut, että hänen ystävänsä istui samalla penkillä.
En kestänyt istua hänen vieressään. Nousin rauhallisesti ja lähdin kävelemään hitaasti portaita alas. Astuin ovesta alemman kerroksen käytävään, joka oli tyhjä. Mietin, miten tyhmä olin. Kuinka saatoinkaan kuvitella, että hän olisi tullut penkille minun vuokseni? Eihän hän voinut minusta välittää. Minusta, joka en ole ketään.
Kävelin käytävän päähän. Istahdin ajatuksissani penkille. Nappasin repusta summamutikassa jonkin oppikirjan, ja aloin lukea sitä: olihan koeviikko tulossa. Sanat hyppivät silmilleni, mutten saanut niistä selvää. Yritin keskittyä, mutta en kyennyt, kun hän oli mielessäni.
Hetken aikaa kirjan kanssa tuskailtuani huomasin liikettä silmäkulmassani. Kohotin katsettani niin, että juuri ja juuri näin, kuka käytävään oli tullut. Se oli hän. Hän käveli pitkin tyhjää käytävää minun suuntani. "Hänellä on varmaankin asiaa jollekin opettajalle", ajattelin, "Miksi muutenkaan hän olisi täällä?" Hän ei kuitenkaan koputtanut yhdellekään ovelle, vaan käveli luokseni. Hän istui vierelleni, ja kääntyi minuun päin.
Hän tarttui minua kädestä. Käännyin katsomaan häntä, hänen kasvojaan. Voi, kuinka sirot ne olivatkaan. Olin aivan lumoutunut. Katselin hänen täyteläisiä huuliaan, kun hän alkoi puhua. En saanut selvää siitä, mitä hän sanoi. Pinnistin, jotta olisin kuullut, mutta turhaan.
Yhtäkkiä maailma ympärilläni sumeni ja alkoi pyöriä. Korvissani suhisi, ja minua huimasi. Kaikki kieppui ympärilläni ja katosi kuin savuna ilmaan. Myös hän pyyhkiytyi näkökentästäni. Jäljelle jäin vain minä.
Heräsin. Päässäni pyöri. Oliko kaikki ollut vain unta? Eikö hän ollutkaan istuutunut viereeni ja puhunut minulle?
Nostin katseeni pulpetista. Koko luokka katsoi minua, myös hän. Päätin, että koulun jälkeen kerron hänelle tunteistani.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onks toi tosi tarina?
Ei oo, ihan vaan keksitty juttu. Iski inspis tossa yks ilta nukkumaan mennessä, ku olin päivällä lukenut jonkin verran nimimerkin "kirjailia" tuotosta "Miksi kukaan ei katso minua silmiin?", ni piti seuraavana päivänä tänne kirjottaa.
Kirjota lisää!!! Toi oli tosi hyvä!!!!
Kirjota oikkeein pitkä tarina ja lähetä se mulle nii mää julkasen sen :D
Kirjotan lisää, jos tulee jonkilaine inspiraatio. Muuten oon kauheen huono keksimään mitään. Ja kiitti kehuista. :)
Joo, kuulostaa houkuttelevalta. Siin on vaan yks ongelma: en osaa kirjottaa mitään pitkiä juttuja. :P
Täs oli aik paljon kirjotus- ja välimerkkivirheitä... :/ pisti silmään ikävästi....
Iha paska homo