Terve kaikille ja ongelmahan on se että en keksi itselleni harrastusta, kun vapaa-aikaa tuppaa olemaan liikaa. Haluaisin mukavan harrastuksen, joka ei maksa liikaa (yli 700 vuodessa). Ideoita?
harrastus
13v-tyyppi
1084
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ala hölkkäämään. Ei kuule maksa paljoa. Mitä nyt lenkkarit ois hyvä olla ja jotkut semmoset hikiseen liikuntaan sopivat vaatteet, mutta oikeesti halpa ja hyvä harrastus. Ite hölkkään joskus, mutta en tiedä voiko sanoa, että harrastan sitä.
Elokuvat on myös aika hyvä harrastus. Alat katsoa harrastukseksi leffoja.
Tai lautapelit.
Joku itsepuolustuslaji voisi myös olla kiva vaikken ite ookkaan kokeillut.
Jos lähellä on metsää niin eikun sinne liikkumaan. Itse kävelen läheisessä metsässä, kiipeilen puihin ja kallioille. Ihmeesti se aika kuluu kun metsäreissuun menee yleensä ainakin pari tuntia. Haluaisin aloittaa kiipeilyn tai parkourin, mutten ole saanut aikaiseksi. Käyn myös luistelemassa, nyt on tosin plussaa joten ei huvita mennä sinne sohjolle hyppimään. Olen siis lajia aiemmin aktiivisesti harrastanut, joten käytännössä menen sinne kertaamaan erilaisia juttuja.
Juu, tämä on hyvä! Sopii kaikenlaisille ihmisille ja monenlaiseen tarkoitukseen. Voi lenkkeillä tai sitten katsella maisemia tai kaivella mutaa. Muutama sata metriä juoksua siihen väliin, niin kuntokin pysyy. Muutenkin metsässä kävely kehittää tasapainoa ja lihaksia hyvin.
Täältä pesee.
a) nysvääminen
b) pleikkarin pelaaminen
c) sudokujen ratkaiseminen
d) hamsterin hoito (edellyttää hamsteria)
e) akvarellien maalaaminen
f) shakki
g) lukeminen
h) lenkkeily
i) ulkona maleksiminen
j) hiihto (hankala kesällä)
k) luonnonvesiuinti (hankala talvella, paitsi avanto kiva)
l) uinti uimahallissa
m) soitat kitaraa
n) soitat nokkahuilua
o) leivot
p) joogaat
q) treenaat karatea
r) miekkailet
s) larppaat yksin kotona
t) tuunaat mopoa
u) ryhdyt bronyksi
v) pidät blogia
w) http://www.youtube.com/watch?v=iX-3W6seChc ryhdyt tunkemaan samanlaista settiä tuubiin (tuo hörhö väittää, että norjalaiset saatananpalvojat muuten tappaisivat itsensä, mutta niiden on pakko nähdä mitä tuo keksii seuraavaksi)
x) sitten on tietysti tämä korkokengillä hiihto http://www.youtube.com/watch?v=EKf1eCIiARU
y) linnunpönttöjä rakentelet ja talipalloja laitat niille (ite tykkään tästä)
z) purat ja kokoat uudelleen jonkin vanhan koneen (tästäkin tykkään itse)
ä) palapelin kokoat
ö) ja silleen.
Enpä muuten osaa aakkosjärjestystäkään enää. Eikä muutenkaan menny hyvin tää.
Suosittelen vaihtoehtoa n). Ei se ole lasten soitin! Vaikka kaikki niin sanoo
Terv. Nokkahuilisti.
Millainen nokkahuilu sinulla on? Joistakin nokkahuiluista saa ihan kauniin äänen.
Suosittelen taekwondoa. Täällä Aurassa taekwondon kausimaksu(6kk, harkkoja 2x viikossa) on 45e, ja jokainen uusi vyö on 20e. Asu itsessäån on 30e. Eli jos etenee keltaiseen eli ensimmäiseen merkitykselliseen vyöhön, maksaa kausi 95e.
Taekwondo on siis _korealainen_ itsepuolustuslaji, jossa on 60prossaa potkuja, ja loput lyöntejä. Lisäksi siellä opetemlaan toki myös iskuilta puolustautumista ja esim toisen otteesta irti pääsemistä. Taekwondon kausi, asu, ja vyöhinta voi vsihdella. Ja sry kun en jaksanu kirjottaa tabletil kunnol.
PILLUUN PANO
Teatteri ehottimasti.
Olen vuosia tumputtanut 8h/vrk pientä piliäni mutta pakko lopettaa se harrastus koska siitä tulee känsiä käsiin!