okei. maailmani on ollut jo lapsesta lähtien vääristynyt. olen rupenut pohtimaan miksi ja isäni tekemä raiskaus minulle näyttää jatkuvasti todennäköisemmältä. kun kysyin häneltä asiaa hän sanoi minulle että se oli joku muu.
kun olen puhunut raiskauksesta muille on maailmani muuttunut normaalimmaksi. en tunne enää järjetöntä vihaa kaikkia kohtaan.
ongelmani on vielä äiti joka raiskauksen jälkeen kasvatti minut aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. olen alkanut epäillä että hän aina tiesti mutta halusi kusettaa kunnolla.
maailman kuva on sairaan vääristynyt enkä tunne edes eläväni tai kuuluvani tänne.
onko ketään täällä joku voisi tietää miltä tuntuu jos 13 vuotias poika joutuu isän raiskaamaksi????? ja hänelle uskotellaan ettei mitään tapahtunut?????
raiskauksesta selviäminen
3
328
Vastaukset
- että näin
Sinuna kertoisin asiasta ammatti ihmiselle joka osaa neuvoa mitä tehdä asian suhteen
- hyväksikäytetty
Kauanko tapahtyumista on aikaa? Nosta syyte kiireenvilkkaa ja mene seksuaaliterapeutille esim. jonkin kriisikeskuksen kautta.
- Toimeen!
Lue Helena Molander, Lapsi aikuisten armoilla ja Peter Rutter: Seksuaalinen hyväksikäyttö luottamussuhteessa.
Löytyvät varmaan kirjastosta.
On hyvä, että olet ruvennut työstämään insestisiä.
Tee rikosilmoitus! Ole rohkea ja oikaise vääryys!
Ota joku asianajaja. Kun teet näin, niin se on ensimmäinen askel tervehtymeeseesi.
Jos äitisi tiesi ja ei tehnyt mitään, niin hän on RAUKKA. Myönnä se ja kerro se hänelle.
Kun luet nuo molemmat kirjat, niin ymmärrät paremmin.
Tuo toinen (Peter Rutter-kirja) sivuaa asiaa ja on enemmänkin samantapaista asiaa, - MUTTA, se on jämäkämpi ja kertoo konkreettisesti mitä tehdä tilanteen korjaamiseksi. Lue ensin tuo Molanderin kirja ja sitten Rutterin kirja.
Hyvä että olet tarttunut asiaan.
Pitäisi todella saada yleiseen tietoisuuteen tälläiset inhottavat törkeydet.
Elä anna sen "isäsi" joka on oikeasti sanottuna pedofiini, älä anna hänen luimistella tästä!
Olen puolellasi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001713- 551113
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4371087- 1701023
- 58801
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126782- 83730
- 51698
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38675- 57671