voi voi

Julmasti pahoinpidelty uhri löytyi chatistä - kolmikolle vankeuttaPerjantai 24.01.2014 klo 01:13 (muokattu 24.01.2014 klo 02:27) Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kolme miestä vankeuteen rajusta ryöstöstä.Teko tapahtui vuoden 2011 toukokuussa. Kaksi tuomituista oli tuolloin laittanut seuranhakuilmoituksen tekstitelevision gay-chattiin. Uhri vastasi ilmoitukseen, ja miehet menivät käymään tämän luona. Ensimmäisellä käynnillä he eivät pahoinpidelleet uhria, mutta he palasivat vielä samana päivänä kolmannen miehen kanssa.Kaksi miehistä siirtyi uhrin kanssa makuuhuoneeseen ja kolmas jäi tutkimaan asuntoa. Miehet alkoivat pahoinpidellä rajusti sängyllä maannutta uhria, joka menetti pian tajuntansa. Tekijät sitoivat vironneen uhrin kädet ja alkoivat tivata tunnuslukuja. Yksi tekijöistä kävi pankkiautomaatilla nostamassa uhrin tililtä rahaa. Uhrilta vietiin asunnosta myös muuta omaisuutta.Lopulta tekijät sitoivat käsien lisäksi uhrin jalat. Hieman ennen asunnolta lähtöä yksi tekijöistä löysäsi teippisidontaa. Tekijöiden poistuttua uhri pääsi itse soittamaan apua.Teosta tuomittiin vankeuteen viime tiistaina 30-vuotias Kyösti Lindström 5 vuodeksi 10 kuukaudeksi, 22-vuotias Raineri Nyman 4 vuodeksi 6 kuukaudeksi ja 24-vuotias Allan Nyman 2 vuodeksi 10 kuukaudeksi. Tuomiot annettiin törkeästä ryöstöstä ja vapaudenriistosta. Tuomioihin vaikutti miesten aiemmat rikokset. Tuomioiden lisäksi tekijät joutuvat maksamaan uhrille korvauksia noin 25 000 euroa. Tuomiosta uutisoi ensimmäisenä MTV. 
058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


määnä kirjoitti:

Julmasti pahoinpidelty uhri löytyi chatistä - kolmikolle vankeuttaPerjantai 24.01.2014 klo 01:13 (muokattu 24.01.2014 klo 02:27) Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kolme miestä vankeuteen rajusta ryöstöstä.Teko tapahtui vuoden 2011 toukokuussa. Kaksi tuomituista oli tuolloin laittanut seuranhakuilmoituksen tekstitelevision gay-chattiin. Uhri vastasi ilmoitukseen, ja miehet menivät käymään tämän luona. Ensimmäisellä käynnillä he eivät pahoinpidelleet uhria, mutta he palasivat vielä samana päivänä kolmannen miehen kanssa.Kaksi miehistä siirtyi uhrin kanssa makuuhuoneeseen ja kolmas jäi tutkimaan asuntoa. Miehet alkoivat pahoinpidellä rajusti sängyllä maannutta uhria, joka menetti pian tajuntansa. Tekijät sitoivat vironneen uhrin kädet ja alkoivat tivata tunnuslukuja. Yksi tekijöistä kävi pankkiautomaatilla nostamassa uhrin tililtä rahaa. Uhrilta vietiin asunnosta myös muuta omaisuutta.Lopulta tekijät sitoivat käsien lisäksi uhrin jalat. Hieman ennen asunnolta lähtöä yksi tekijöistä löysäsi teippisidontaa. Tekijöiden poistuttua uhri pääsi itse soittamaan apua.Teosta tuomittiin vankeuteen viime tiistaina 30-vuotias Kyösti Lindström 5 vuodeksi 10 kuukaudeksi, 22-vuotias Raineri Nyman 4 vuodeksi 6 kuukaudeksi ja 24-vuotias Allan Nyman 2 vuodeksi 10 kuukaudeksi. Tuomiot annettiin törkeästä ryöstöstä ja vapaudenriistosta. Tuomioihin vaikutti miesten aiemmat rikokset. Tuomioiden lisäksi tekijät joutuvat maksamaan uhrille korvauksia noin 25 000 euroa. Tuomiosta uutisoi ensimmäisenä MTV. 

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu