vainottu koko ikä

vaikea elämä

Olin pieni lapsi jonka vainoaminen ja kiusaaminen oli koulussa joka päiväistä niin opettajan kun oppilaiden myötä!
Olin aina syyllinen muiden tekemisiin ja sain siitä aina jälki-istuntoa ja aina kun luokkaan tuli vieras nii opettaja poisti minut luokasta vierailun ajaksi.
Muutaman kerran opettaja jätti minut jälki-istuntoon ja unohti minut sinne,olin silloin muistaakseni kolmannella luokalla,jolloin koulunsiivoja ihmetteli mitä minä siellä tein siihen aikaan ja hetken kuluttua isäni saapui koululle ja haki minut pois,koulu loppui silloin yhden maissa ja olin koulussa vielä neljän aikaan!
Tuli yläaste aika ja ja kiusaaminen jatkui niin että en voinut aina olla koulussa loppuun asti koska erään kriminaali perheen lapset joista osa jo aikuisia kävi jahtaamassa minua koululla jotta olisivat lyöneet!
Huomasin olevani kaupungilla liikkuessani tyttöjen mieleen ja ihailijoita riitti ja sain siltä osin joka viikonloppu turpiini niin että nenäänikin lyötiin kipsillä niin että se meni vinoon,kai se oli murtunut,hakkasin sen itse suoraksi katsoen grillin ikkunaan!
Tuli amis aika jolloin pääsin vähä kaikesta eroon ja sen jälkeen meni vuosia kun ikää oli reilut 20 vaihdoin aauton uudempaan ja se aiheutti kateutta nii että eräs viikonloppu mut apukuskina ollessa melkein kuristettiin hengiltä autooni jonka takia tekijä joutui vankilaan muutaman vuoden päästä,koska tekijälle annettiin aikaa jahdata minua ja perhettäni,olin saanut tappouhkan,tekijä etsi kuumeisesti minua ja perhettäni koko ajan kyselemällä ja soittelemalla naapurustoon asuuko kyseinen henkilö siellä,autolla ajaessani tämä uhkkailijan sattuessa alkoi kilpa-ajo ja kiilailu parhaimillaan satasen vauhdissa,puolisoni ja tyttäreni kyydissä ollessa joka oli silloin 1 vuosi!
Tätä jatkui ennen tekijän vankeutta ja senkin jälkeen n 7 vuotta.Aina kun otettiin yhteyttä poliiseihin sieltä sanottiin voidaanhan me se hakea tänne mut se pahentaa teidän tilannettanne ja nyt pitäis olla joku joka löylyttäisi tään tekijän kunnolla,siinä oli sekin apu,oikeusasiamieheen silloin otettua yhteyttä sieltä tuli vastaus ettei kukaan ole tehnyt mitään virhettä,apua ei saatu mistään,sitten taas meni muutama vuosi ja puolisoni oli jälleen raskaana ja saikin sit lapsen,no lapsen syntymän jälkeen puolisoni sairastui syöpään täyttäessään 30v joka oli luokaltaan 4 kun pahin oli 5,luulempa et tää jahtaaja ja auttamaton yhteiskunta aiheutti stressin myötä hänelle syövän,no nyt ei sitten tule enää lapsia mutta toivottavasti ei myöskään syöpää,hänet leikattiin,sädetettiin ja annettiin sytösstaatit.Itselläni vuotta ennen puolisoni sairastumista löydettiin rinnasta kyhmy joka osottautui hyvänlaatuiseksi kasvaimeksi!
Meni puolisoni syövästä 4-5 vuotta ja jouduin onnettomuuteen josta sain aivovamman josta olen taistellut nyt yhteiskuntaa vastaan ja vakuutusyhtiötä vastaan 7vuotta,olen varmasti ainoa joka on saanut hylkäyksen kelalta aivovamman osalta,valituksia ja avunpyytnöjä taas joka puolelle turhaan,nyt meitä ahdistelee siis vakuutusyhtiö,kela ja sosiaalitomisto josta olisimme suomen lain mukaan oikeutettuja tukeen sillä olen työkyvytön ja siitä on monta lausuntoa,tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin,kukaan ei halua auttaa,lautakunnat ovat aina pitäneet pohjolan puolia koska pohjola väittää ettei minulla ole aivovammaa ja oireet johtuvat aivan jostain muusta,eikä oikeusasiamieheltä saatu taaskaan apua,eikä muilta eduskunnassa istuvilta,pittäkö jonkun oikeasti sairastua vakavasti ja kuolla pois yhteiskunna takia! jne................
Milloin perheeni voi elää normaalia elämää?

1

218

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • terve potilas

      Tuo on ihan normaalia toimintaa vakuutusyhtiöltä.

      Ihan televisiossa on tullut tarinoita ihmisistä, jotka eivät voi tehdä mitään työtä, mutta vakuutusyhtiön mielestä potilas on täysin terve.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1014
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      583
      855
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      68
      641
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe