Pari kolme vuotta oksensin lähes päivittäin, huonoina aikoina viisikin kertaa päivässä.. Olin aivan varma, etten pääse siitä eroon koskaan. Laihdutuspäätöksen johdosta eilen oksensin ensimmäistä kertaa vajaa kahteen vuoteen ja minulle tuli jostain syystä tarve kirjoittaa tänne omaa tarinaani ja kertoa hieman miten olen saanut oksentelua kuriin. Jos tästä vaikka olisi apua jollekkin samojen asioiden kanssa painivalle.
Bulimia on kuin jokin mörkö kehossa, joka haukkuu minut ja yrittää pakottaa oksentamaan. Eilen kävin taas keskustelua tuon mörön kanssa. Oksentaessa se taputtaa olalle sanoen: ''Hyvä tyttö''. Voi sitä helpotuksen tunnetta, kun ruuan saa ulos.. Muistin taas kuinka voimakas ja pelottava se on ja kuinka se on aina silti mukanani, vaikka koen olevani ''parantunut''.
Olen kuitenkin ylpeä itsestäni, että tilanne on jo näin hyvä. Typerintä koko bulimiassa on se, että sen loputtua olen laihtunut noin neljä kiloa ilman mitään erikoisempia laihdutteluita. Eli olen oksentanut, jotta pysyisin laihana, vaikka todellisuudessa bulimia piti minut tuhdimmassa kunnossa. Tuntuu pahalle katsoa vanhoja kuvia turvonneista kasvoistani.. eikä kukaan tiennyt mitään koulun jälkeen ahmimisesta tai oksennusreissuistani kellariin, metsään ja milloin mihinkin. Kun mörkö on voittanut taistelun, sitä löytää paikan oksentaa missä tahansa.
Kaikesta tästä edistyksestä saan kiittää omaa avomiestäni, vaikkei hän salaisuuttani (ainakaan vielä) tiedä. Parantuminen lähti käyntiin siis kun löysin vierelleni ihmisen, joka rakastaa ja arvostaa minua juuri tälläisenä. En siis puhu pelkästään ulkokuoresta, vaan hän todella on saanut rakkaudellaan minut hyväksymään myös huonommat puolet itsessäni ja luonteessani, jotka ovat osa persoonaani ja minuuttani. Eli ensimmäinen vinkkini parantumiseen on etsiä lähelle sellaisia ihmisiä, joiden seurassa tunnet itsesi hyväksytyksi.
Toinen asia, mikä auttoi minut tässä prosessissa alkuun oli parhaalle ystävälleni kertominen. En asiaa olisi selvinpäin koskaan pystynyt kertomaan, mutta yhtenä lauantaina ulkona ollessamme pakotin itseni kertomaan. Tämä oli myös merkittävä asia, sillä keskusteltuamme ymmärsin todella olevani sairas ja tajusin, ettei ajatukseni olleet terveen ihmisen ajatuksia. Eli toinen vinkkini on pakottaa itsensä kertomaan jollekkin läheiselle.
Ja kolmas vikki on niinkin yksinkertainen kuin puntarin heittäminen roskiin. Ennen lähes aina, jos huomasin painoni nousseen hiemankin oli tiedossa jatkuvaa oksentelua. Joskus olin jopa niin sekaisin, että kävin puntarilla ennen syömistä->söin->oksensin niin monta kertaa, että painoin saman verran kuin ennen syömistä. Puntari myös antoi minulle luvan syödä. Kuulostaa typerältä, mutta asia meni kutakuinkin niin, että jos olin laihtunut-> sain syödä ja jos olin lihonut-> olin typerä läski lehmä, jolla ei ollut enää väliä kuinka paljon söi-> jääkaapille.
Olen kuitenkin jo siinä vaiheessa, että eilinen pieni takapakki ei onneksi saa minua suistumaan kokonaan entiseen.
Noh tässä oli vähän tarinaani. Olipas jotenkin terapeuttista saada kirjoitettua asioita, joita on päässään pyöritellyt vuosiakausia. Haluaisin mielelläni kuulla teidän kokemuksia ja kuulla vastaako mielikuvanne bulimiamöröstä omaani.
Joka tapauksessa tsemppiä ja halauksia kaikille tämän mörön kantajille!
Omaa tarinaa ja parantumista.
1
120
Vastaukset
- Sparkway81
Moi,
Ja kiitos suuresti että laitoit tarinaasi tänne. En tiedä minkä ikäinen olet, mutta verrattuna moniin muihin kirjoittajiin, tuntuu ettet ole kuitenkaani ihan 15- vuotias.. ehkä tuo avioliiton mainitseminen paljasti ;)
Olen 32-vuotias tyttö (ainakin omasta mielestäni :P) ja bulimia on pitänyt mulle seuraa varmaan kolmisen-nelisen vuotta... ajantaju mennyt ja sitä myötä tajuaminen, että kuinka monta hyvää hetkeä (ja sairaalloisesti rahaa) on kirjaimellisesti tämä kaamea sairaus syönyt.
Tällä hetkellä tilanne on se, että kun olen yksin, päivät menee paastotessa ja treenatessa ja illalla kun tulee väsyneenä kotiin ja omaan kätköönsä, kaikki lupaukset oksentamisen lopettamisesta valuu pönttöön. Terveellisiä safkoja en (yleensä ) oksenna mutta niin kuin hyvin tiedetään, ne ei usein se ongelma olekaan. ;) Eikä se etteikö joskus antaisia itsensä herkutella, vaikka joka päivä! Mutta se, ettei oikein pysty lopettamaan vaan jos jotain ostaa, ne on tarkoitettu hävitettäväksi.. ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.
Voisin tätä mun tarinaa tässä jatkaa loputtomiin, joten ennemminkin kerron minkä takia tahdon parantua: mulla on ihania ystäviä, mahdollisuus luoda parisuhteita, urheilla, omata oma asunto, matkustaa, eikä peilistä nyt ihan kaameat kasvot mua yleensä katso. Nämä ovat asioita jotka tahdon pitää tai vähintäänkin saada... parisuhde nyt on noussut tällä hetkellä ykköseksi.. ja pelkään etten sairauteni vuoksi koskaan tahdo luoda tiukkoja ihmissuhteita.. koska missä mä silloin pääsisin hoivaamaan sairauttani!!? Siis apua, jos tahdonkin oksentaa enkä seuran takia voi!! ;) Eli tahdon ETTEI SAIRAUTENI ENÄÄ HALLITSE MINUA.. ja voin aloittaa jälleen nuoruudestani nauttimisen.. samalla tavalla ennen 18-vuoden ikää jolloin syömisen kontroillointi astui elämääni.
Hyväksyn sen, että tästä ei koskaan täysin parannu vaan on hieman niinkuin narkkari tai alkoholisti... oksentelu on kuin huumetta. Ja itseasiassa tuo lihomisen pelko on suuri.. kun lopetan oksentelun... mutta sitten kun sanoit, että itse olit menettänyt muutaman kilon. Ja olenhan itse huomannut kun on tullut muutaman viikon taukoja, että helkutti herkutella ja höllänny kontrolloimisen.. ja mitä on saanut tilalle: ihania (rentoja!!) hetkiä ystävien sekä ihanien seikkailuiden parissa!!
Sori että laitoin tänne tällaisen tunteiden purun... oli vaan pakko.. kun tänään taas unelmatorttua oksentaneena eiliset parantumis lupaukset unohtuivat... tai eivät ne unohtuneet.. rikoin ne. Ja siitä tulee kahta surullisempi mieli. Kuinka heikko voi olla.
KIITOS ETTÄ SAIN ENSI TEKSTIKSENI LUKEA SINUN TARINASI (en ole käynyt tällä palstalla vuosiin) ja tähän visiittiin ja viestiin aion iltani päättää. Piristit ja surullista mieltäni todenteolla positiivisella kertomuksella... kiitos. Nyt nostan pääni ja uskon parempaan huomiseen...
Muutama lähin ystäväni ja siskoni tietävät sairaudestani ja olen ikuisesti kiitollinen että rohkenin heille kertoa ja tästä puhua. Matka on alkanut mutta päämäärään pääseminen kestää ehkä vielä hieman. En kuitenkaan luovuta.
Kiitos sinulle, tsemppiä ja voimia. Ja Ei, yksi (tai muutama!!) sortuminen ei ole syy ruveta soimaamaan itseäsi... me jos ketkä tiedetään että negatiiviset ajatukset aiheuttaa usein ahminnan, joten otan oppia sinusta.. laitan hymyn huuleen ja unohdan tämän iltaisen. Olet voimakas kun noin upeasti olet saanut parantumisen jatkumaan! ':)
t.Hanna
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 901270
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511056En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse63807Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14760Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli290706- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?39671- 60658
En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634