ihan O.K. Paitsi,että sitä myönnetään henkilöille,joilla on paljon rahaa ja omaisuutta, Niin paljo,etteivät paskalle taivu.
Vai mitä, Antti ja Björn.?
Vai mitä, Antti ja Björn.?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lain mukaan.
Maataloustuelle on tiukat rajat ja velvoitteet. Siinä ei kysytä hakijan varallisuutta, kun ei monessa muussakaan esim. lapsilisän maksamisessa.
Tuli mieleen.
Taas ollut polemiikkia Valion tukiaisista. Systeemihän menee jotenkin niin, että koulut, päiväkodit jne saavat verovarojen kautta alennusta Valiolta ostettavasta maidosta. Ja sen firmanhan omistavat periaatteessa maidontuottajat. Eli meitsi ja moni muu makselee tukijaisia maitotiloille, vaikka itse ei juo maitoa käytännössä koskaan.
Sama monessa muussakin asiassa. En syö pottuja ja yleensäkin suomessa syödään jotain riisiä, makaronia tms hyvin paljon, mutta potunviljelijöille maksellaan verovaroista ties mitä tukia. Huvittavinta on Hikiän siemenpottutouhu. Siellä kasvatetaan siemenpottuja myytäväksi ulkomaille, EU.n ulkopuolelle. Samaan aikaan tuodaan ruokaperunaa suomeen tanskasta, kreikasta, ties mistä. Nyt oikein nauratti, kun venäjä löi jarrut päälle siemenpotunostossa, koska olivat saaneet jotain kasvitauteja euroopan siemenistä. Alkoi se kauppa kyllä käymään, erillissopparilla, mutta huvitti potunviljelijöitten hätä siitä, että ne kun sopimusviljelijöitä ja jos ostaja peruu kaupat, ne ois joutunut kai kyntämään pottunsa maahan, koska ne ei viljele ruokapottua :DDDD
Just äsken muuten kuulin uutisista kiintoisia yksityiskohtia aiheen tiimoilta. Nämä em jutut pikkurahoja, ihan vaan miljoonia. Mutta nyt selkis, että ELY-keskukset, vai mitä lie polttavat satoja miljoonia tuulivoimapuistojen rakentamiseen. Mikäpä siinä, tuulipuistot varmaan hyvä asia. Niitä vaan tyypilliseen tapaan alettiin tekemään ennen, kuin kaikki jutut oli tutkittu. Niistä on tietysti ulkonäköhaittoja, lisäksi meluhaittoja. Ja jossain välissä oli juttua siitä, että ne häiritsevät mm. puolustusvoimien tutkiakin.
Sitä en tiedä, kenen rahoilla tsadilaiset koululaiset reissas jonnekin etiopiaan opastamaan paikallisia rakentamaan aurinkokeittimiä. Siellä ne kuitenkin kävi jollain rahalla. Aurinkokeitin siis on laatikko, joka vuorattu foliolla ja kun sitä pidetään kuumassa aurinngossa, joku hirssipuuro saattaa kypsyä siellä, siis aurinkoenergialla. Jotenkin vaan kummastuttaa, muistin mukaan nähnyt videoitakin, kun jotkut paistavat kananmunia kuumalla auton konepellillä. Niettä pitäneeköhän suomesta lähettää jollain rahoituksella etiopiaan puurimoja ja alumiinifoliota aurinkokeittimien rakentamista varten...
Nämä raha-asiat ei ole ollenkaan niin selkeitä, kuin yksityishenkilöillä. Jos on massissa rahaa, on rahaa, jos ei niin ei. Tietyissä kuvioissa rahaa vaan sitten liikkuu valtavasti, vaikka sitä ei oikein ole tietoa, kenen rahoja ja miksi ja miten.
Maataloudesta naristaan aina. Siis tukiaisista. Saahan sitä narista, perusjuttu kuitenkin on kotimainen ruuantuotanto. Se nyt on sellaista solkkua nykyisin, ei siitä selvää saa. Aikanaan oli selkeämpää, jos nyt kasvoi vihannesmaalla porkkanoita, olipahan porkkanoita. Nyt porkkanat ostetaan kaupoista.
=DW=
Suomi maksaa EU-lle ison summan rahaa. Kansalaiset ja yhteisöt anovat sieltä tukirahoja. Saavatkin pienen osan siitä mitä valtio sinne maksaa.
Se on plussaa, mitä enemmän sieltä saadaan takaisin.
Kyllä se suomalaisia harmittaa, jos naapuri saa tukiaisia, vaikka onkin rikas ennestään.
Tee valitus Rysseliin jos korjaisivat,sano etten hyväksy tätä niin kyllä ne sitten korjaavat sen.
Kyllä minä hyväksyn nykyisen käytännön.