Rusahtaa

Tere! Kertokaas tietävämmät missä vika kun varsinkin pienet vaihteet rusahtaa ikävästi? Kyseessä GSX600f. Kytkimen säätö ei ainakaan vaijerista oikeen auta. Eli joko jostain syystä kytkin ei irrota kunnolla tai synkrot menny.??
Kovassa kiihdytyksessä kierrosten ollessa korkeella kakkonen ei mee päälle ennen kuin kierrokset laskee. Synkrotko?
92338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vaihdelaatikossasi ei ole synkronointirenkaita, vielä vähemmän synkroja? Yleensä vaihtamisongelmien syy löytyy peilistä katsomalla. Anna jonkun osaavamman ajaa pyörälläsi ja pohtia mistä on kyse. Toivottavasti et ole ehtinyt jo pilata vaihdelaatikkoasi.

Äänestä

Pikkuvaihteethan ne yleensä eniten hammasta puree.

Levyjen kynnet tuppaavat syömään urat kytkinkelloon, tällöin levyt eivät pääse liikkuman vapaasti akselin suunnassa ja levypakka ei 'aukea' kytkintä puristettaessa.

Uusi kytkinkello maksaa aika paljon, mutta voi sitä vanhaa tekohengittää viilalla. Jossain mx-pyörien manuaalissa oikein opastetaan viilaamaan kellon urat sileäksi.

Voihan se vika tietysti muuallakin olla.

Äänestä
  • äkkiä tulis mieleen se perusvika pienet vaihteet on niinsanotusti "kiihdytetty"pilalle mikä on
    usein tehokkaitten pyörien vika/ominaisuus vaihderattaisto vain tullut tiensäpäähän joku
    ketä osaa teknisesti kertoa sen paremmin niin varmaan sen myös kertoo

    Äänestä

  • jiijii kirjoitti:

    äkkiä tulis mieleen se perusvika pienet vaihteet on niinsanotusti "kiihdytetty"pilalle mikä on
    usein tehokkaitten pyörien vika/ominaisuus vaihderattaisto vain tullut tiensäpäähän joku
    ketä osaa teknisesti kertoa sen paremmin niin varmaan sen myös kertoo

    Miten pienet vaihteet kiihdytetään pilalle? Eli selostakaas miten saa kiihdyttää ja miten ei.

    Äänestä

  • Kuulunkohan joukkoon kirjoitti:

    Miten pienet vaihteet kiihdytetään pilalle? Eli selostakaas miten saa kiihdyttää ja miten ei.

    taitaapa tuohon kysymykssen kuulua aimoannos "ironiaa" mutta sou vat tottakai pienillä vaihteilla kiihdytetään valillä tosi rajusti ja myöskin ns:iltalenkeillä mutkateillä mennääm isoalujaa niin eikö näissä tilanteissa käytetä nimenomaan aika sumeilematta "pieniä" vaihteita eikä siinnä ajatella huomista päivää
    tämä koskee minuakin joskus sitä intoutuu "väinölläkin" kisailemaan vaikkei pyörä ihan siihen ole tehty terviisiiii....

    Ei kuulunu ironiaa, ihan aitoo tyhmyyttäni kyselin. Luulin et on joku tietty tyyli kiihdytykses mikä erityisesti pilaa voiman siirron.
    Kyl mä sen tiesin et mitä kireemmäks vaijeria vetää sitä lyhyemmäks pyörän elinkaari jää.
    Kai ne pienet vaihteet saa sen isoimman rasituksen ku isoilla alkaa jo vauhti kasvaa tähtitieteellisiin lukemiin.

    Äänestä

  • Mää taas kirjoitti:

    Kuinkas paljon toi sitten rusahtelee? Tämmönen synkronoimaton lootahan tuppaa vähän rusahteleen, ja jos ei rusahda niin ainakin kolahahtaa enemmän tai vähemmän. 1-2 vaihtaminen on laatikon kannalta vaikein ja helpoin on 5-6. Jos verrataan noita kahta ääripään vaihtotapahtumaa, 1-2 vaihdettaessa kytkinakselin pyörimisnopeus muuttuu enemmän kuin 5-6 vaihdossa. Mitä korkeammille kierroksille ykkösellä naukastaan, sitä suuremmaksi myös kasvaa pyörimisnopeuksien erotus ja yleensä sitä enempi rusahtaa....

    Äänestä

  • ratas kirjoitti:

    Kiitos asiallisista vastauksista. Ja sille mottiaivolle joka arvostelee toisia tietämättä heistä mitään niin kiitos myös. Osoitit että meitä on moneksi. Kaikki kun eivät ole yhtä taitavia ja tietäväisiä kuin sinä. Joku on saattanut jopa juuri aloittaa harrastuksen ja on näin ollen aivan nöösipoika, mutta uskaltaa sentään kysyä. Ja jos tästä innostut, osoitat todellisen minäsi.

    Äänestä

  • Säätäjä kirjoitti:

    Rouskuuko vaihteet myös ylöspäin vaihdettaessa.
    Useimmiten, kun suuremmalta polkaisee pienemmälle, ja kierrokset eivät oikein sopivassa suhteessa, kuuluu laatikosta vastalause.
    Joku kysyi, miten pienillä pykälillä kiihdytetään laatikko pilalle?
    Rajulla vedätyksellä sattuva missi vaihdettaessä voi koitua kalliiksi, joten tarkkuutta vaaditaan kun otetaan myllystä tehoja ulos, sekä yritetään välittää takapyörään mahdollisimman nopeasti.
    On myös pyöriä, joiden laatikon rakenne ei suosi pieinillä pykälillä jatkuvaa ajoa.
    Kytkimen irroittaminen ylöspäin vaihdettaessa ei mielestäni niin tärkeää, kuin alaspäin, toki aika kylmäpäinen pitää olla, jos ilman kytkintä jatkuvasti vaihteita vaihtelee, pitkän päälle käy lompsan päälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Säätäjä kirjoitti:

Tere! Kertokaas tietävämmät missä vika kun varsinkin pienet vaihteet rusahtaa ikävästi? Kyseessä GSX600f. Kytkimen säätö ei ainakaan vaijerista oikeen auta. Eli joko jostain syystä kytkin ei irrota kunnolla tai synkrot menny.??
Kovassa kiihdytyksessä kierrosten ollessa korkeella kakkonen ei mee päälle ennen kuin kierrokset laskee. Synkrotko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu