Katselin muutaman suuren pörssifirman osakekursseja vuoden ajalta ja näytti olevan jonkinlainen trendi että kurssit ovat "halpoja" kesällä eli suurinpiirtein toukokuun ja elokuun välillä. Onko tämä jonkinlainen nyrkkisääntö vai satuinko vaan katsomaan sellaisen vuoden (2013) käyriä joissa tämä näkyy? Voisinhan tietysti tutkia asiaa itsekin mutta jos täällä viisaammat jo tietävät niin päätinpä kysyä.
Ja miksi osakkeet olisivat halvempia kesällä?
Ja miksi osakkeet olisivat halvempia kesällä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Sell in May and go away" on tunnettu pörssivihje, joka perustuu samaan kausivaihtelun ajatukseen. Sen pätevyys on kiistanalainen, mutta on yksi loogisesti raudanluja peruste siihen, että kesällä kurssit ovat alempana.
Suomessa yhtiöt yleensä jakavat osinkoa kerran vuodessa keväällä. Silloin kurssi putoaa kerralla osingon verran ja alkaa taas vähitellen nousta sen jälkeen kohti seuraavaa kevättä. Tämän takia kurssien pitäisi olla kesällä keskimäärin muutamia prosentteja alempana kuin alku- ja loppuvuonna.
Sijoittajalle tästäkään tiedosta ei ole juuri apua. Aikaisemmin keväällä korkeammalla kurssilla ostanut saa itselleen osingot melkein heti. Myöhempi ostaja saa tosin osakkeen halvemmalla, mutta joutuu odottamaan seuraavia osinkoja pitkään. Lisäksi kurssit liikkuvat "yleisistä syistä" suuntaan tai toiseen helposti paljon enemmänkin ja voivat näin kumota tai peittää osingoista johtuvan kurssivaihtelun.