Asenne ratkaisee

Lääkäreiden ammattitaidottomuudesta kertovia tekijöitä mm.:

- Lapsi kasvaa neljässä viikossa neljä senttiä vuosien täyden paussin jälkeen juuri ennen kasvuhormonien -tai edes ongelman tutkimisen - aloitusta.
Tosiasiassahan lääkärien mittaustavat poikkeavat ja toiset olisivat valmiit mittaamaan naaraspuolisen vaikka kaksinkerroin, mikäli takapuoli on hänen "etiikkansa" tiellä.

- Hammasrautojakin pidetään välillä useita vuosia pelkkien kulmahampaiden oikomisessa kun taas rikkaammat ja näköistyvämmät lapset pääsevät vuodella koko purukalustoa oikoessaan. Ja poskipäät omaavat lapset saavatkin kuulla melkoista kritiikkiä hammaslääkäreiden palvoessa Ihmisen tekemiä työkalujaan vain "täydellisille" poskille sopiviksi.

- Nielurisatulehduksista ei sentään syytetä, koska lääkärit noilla vain rikastuvat. Eihän se suinkaan sovi, että ammattiryhmässään antaisivat valistusta potilaille laajentuneiden nielurisojen puhdistukseen.

- Ja mitäs lääkärit sanovat paniikkihäiriö-potilaille? "Tuolla ei ole riskiä sydämmelle, kuten stressistä on - kerro vasta kun stressaat."
220 lyöntiä minuutissa tuskin on normaalia stressaantuneelle passiivitilanteessa, toisin kuin paniikkihäiriöiselle se on.

- JA ENTÄS emätintulehdukset ja naistenvaivat yleensä? Asenne on, että jos miehesi on homo, käy vieraissa anaalia harrastamassa muuten tai hoitaa esinahkansa huolimattomasti niin NAISENA sinun kuuluu pitää suusi supussa ja syyttää itseäsi kaikesta pahasta.
Ja taas lääkäri rikastuu potilaan jatkuvista käynneistä, SAATI lapsi-kuolemista!

Tutkimusten rahoittajat ovatkin asenteiltaan ihan samaa korruptoitunutta luokkaa - naistentaudit kun eivät saa rahoitusta, vaikka kantavat miesten puolesta lastensaantia harteillaan koko ikänsä!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

"Elämä" kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu