SOTA

HELSINKI 26.9.2004
LUKU I
Kirje kolahti postiluukusta.Jokke riensi katsomaan.Kun hän oli avannut kuoren,hänen kasvonsa muuttuivat kalpeiksi,ja hänen kätensä tärisivät:"Ei,tätä olen pelännyt.Sota on syttynyt".Jokke sanoi vaimolleen Ainolle,joka alkoi itkemään.

Kirjeessä sanottiin että lähtö on syyskuun 26 päivän iltana klo 19.Jokke siis lähtisi tänä iltana tuntemattomaan.

Kaikki pakattiin,itkettiin ja hyvästeltiin.
Asema laiturilla oli paljon väkeä hyvästelemässä rakkaitaan matkalla itään."Hyvästi Aino toivottavasti vielä tapaamme".Ajatteli Jokke kaihoisasti junan jo matkatessa täyttä vauhtia.

Luku II
Venäläiset olivat jo Haminassa,kun juna saapui Kotkaan.Junasta purettiin väkeä,ja heidät vietiin läheiselle majoituspaikalle.

Ensimmäiset päivät olivat yhtä surua.Aino oli kuollut ilmapommituksessa,ja Joken komppanjakin oli kärsinyt pahoja menetyksiä.

Ensimmäinen toivon kipinä oli se kun Suomalaiset saivat haltuunsa lokakuun 2 Haminan,ja lähtivät marssimaan kohti Viipuria.

Viipuri näkyi edessäpäin,venäläiset perääntyivät kauemmas kannakselle.Jokke ja muut komppanian miehet marssivat Viipurin Linnaan.Jokke sai kunniatehtävän nostaa klo 14.00 suomen lipun Viipurin Linnan torniin,missä laulettiin Maamme laulu.

LUKU III
Suomen suurimmat kaupungit:Helsinki,Tampere,Turku olivat tuhoutuneet täysin venäläisten ilmapommituksissa
lokakuun 5 ja 6 päivän yönä.Jokken komppania joutui perääntymään Viipurista lokakuun 7 päivä.

Suomen hallitus halusi päästä mahdollisimman nopeasti sodasta,ja alkoi tiedustella rauhaa venäjän kanssa.lokakuun 14 iltana Laskettiin Suomen lippu joka paikkakunalla puolitankoon.
"Karjala,Savo,Lappi olivat menetetty"

Kun Jokke oli vielä tietämätön rauhasta hän puolusti erästä siltaa ja ampui venäläisiä jotka yrittivät päästä sillan yli,kunnes sai luodin rintaansa , kaatui jokeen ja vajosi pohjaan.

(LOPPU)
1282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

sota romaanit ovat parhaita saisiko niitä lisää.kiitos jo etukäteen

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sir mcscott kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu