Olen kahden pienen lapsen yh-äiti, lasten isä on käynyt tapaamassa lapsiaan melko harvoin, viikkojen, jopa kuukausien väleillä. Nyt hän uhkaa, että "voit joutua luovuttamaan lapset minulle yhtäkkiä viikonlopuksi", kun haluaa olla enemmän lasten kanssa. Olen sanonut monta kertaa, että hän on tervetullut luoksemme lapsia tapaamaan ja olemaan heidän kanssaan, mutta hän haluaa välttämättä että minä veisin lapset hänen luokseen, ja kun en suostu, uhkailee tuolla em. lauseella. Pelottaa. Huoltajuus on siis minulla. Voiko hän toteuttaa tuon jotenkin?
Auttakaa
Iina
6533
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Toivon, että tekemässänne huoltajuus-sopimuksessa lukee, että lapsi/lapsenne eivät matkusta minnekään ilman äitiään/äitinsä suostumusta. Toisaalta lasten ikäkin vaikuttaa tuohon. Kyllä sosiaaliviranomaiset ymmärtävät, ettei pieniä lapsia viedä äidin luota - vaikka kuinka olisi oma isä - mikäli lapset ovat vielä siinä iässä, että tarvitsevat kokopäiväistä äidin huolenpitoa, esim. jos imetät jne.
Maailmaan mahtuu katkeria yh-isiä, sanoi oikeusavustaja minulle, joten ilmeisesti sinunkin tapauksessasi mies haluaa uhkailla sinua ja syyllistää. Älä anna periksi - lasten parasta joka tapauksessa on ajateltava. Jokainen sos.viranomainen tietää, että lapselle on traumaattinen tilanne joutua päiviksi eroon henkilöstä (tässä tapauksessa sinusta äitinä) joka heistä huolehtii päätoimisesti. Sitä paitsi, kun olet sanonut lasten isälle ja sos.viranomaisille, että isä voi käydä lapsiaan katsomassa milloin haluaa niin minkä ihmeen takia hänen pitäisi sitten viedä lapset mukanaan viikonlopuksi?! Kunhan lapset kasvavat ja oppivat paremmin tuntemaan isänsä ja päättävät itse asioistaan niin sitten tilanne on eri, mutta ainakaan niin kauan kuin lapset ovat alle 12-vuotiaita niin älä murehdi. Hän pelottelee. Minuakin on peloteltu ja turhaan. Pelottelija tekee itsensä sos.viranomaisten silmissä kypsymättömäksi yksilöksi.
Lapset ovat pieniä, ja imetänkin vielä. Lisäksi lapset vierastavat isäänsä, itkevät nähdessään, kun eivät ole tottuneet näkemään. Olen toivonut hänen viettävän aikaa heidän kanssaan, toki haluan lasten tuntevan isänsä. Mutta kun hän ei "tunne oloaan kotoisaksi" luonamme, eikä hänellä ole rahaa matkoihin (ajomatka alle puoli tuntia, uusi auto alla..) Olen todella pettynyt häneen tällä hetkellä, toivottavasti tämä vielä kirkastuu..
Mitenkäs sitten vaihtoehtoiset tapaamispaikat? Puisto? Kahvila? Joka toinen kerta isän luona, jotta lapset tottuisivat siihenkin paikkaan?
Puolitiehen vastaan tuleminen auttaa aina, lapset nopeammin tottuvat isäänsä, sinä saat hengähdystaukoja ja pikkuhiljaa voit jo antaa lapsia enemmän isälle.
Ihan mielenkiinnosta olisin halunnut tietää minkä ikäisiä lapset ovat?
on 8 kk. Olen ollut yksinhuoltaja heidän syntymästään asti.
Ajan kanssa pitää kyllä pyrkiä siihen että lapset saavat myös olla toisen vanhempansa luona - mutta tämä pitää tapahtua niin että ensin tavataan usein (jos kyse on pienestä lapsesta) ja sitten pikku, hiljaa pidennetään tapaamisia.
Jos isä veisi asiaa oikeuteen niin kyllä hän saisi tapaamisoikeuden - mutta siinä varmaan olisi joku ylimenokausi jolloin hän tapaisia lapsia luonasi (tai esim valvotusti tapaamispaikassa). Isä joutuu kyllä itse huolehtia sitten tapaamismatkoista.
Mutta kyllä aika "vanhoista# lapsista täytyy olla kysymys ennen kuin isä voi noin vain ottaa ja viedä mukanaan. Esimerkiksi minun tilanteeni. Lapseni on muutaman kuukauden ikäinen, emme ole koskaan asuneet yhdessä lapsen isän kanssa. Teimme huoltajuussopimuksen lapsen ollessa kuukauden ikäinen ja siihen on präntätty, että lapsi ei matkusta ilman äitiään. Isä asuu 750 km päässä eli matka on todella pitkä ja hän on käynyt silloin tällöin tapaamassa lasta. Tuntuisi - siis puhun nyt OMASTA tapauksesta, en hänen, joka aloitti keskustelun, että kyllä lapsen pitäisi TODELLA tuntea isänsä ja puolen vuoden ikäinen on vielä pitkään, pitkään, riippuen tietysti lapsesta, äitinsä "helmoissa". Kun isä tulee pitkän matkasn päästä tapaamaan niin ei hän ennätä kertareissullaan viipyä kuin vuorokauden, koska hänellä on toinen perhe siellä kaukana. Puolen tunnin ajo matka tuntuu todella lyhyeltä, kun ajattelen omaa tilannettani, jos lapsen kanssa pitäisi matkustaa. Mutta tämä oli minun tapauksesni, että monenlaisia on.