Olen joskus katsellut ja kuunnellut IOK-opettaja David Hoffmeisterin puheita ja hän on kertonut saaneensa ihan suoraa, arkista ja käytännöllistä johdatusta esim. ajaessaan autoa hän sisäisesti sai ohjeita kuten "käänny vasemmalle" jne., vaikka ei tiennyt mihin oli matkalla ja hän vain luotti johdatukseen.
Yhteen aikaan tein tavallaan dialogia sisäisen viisauden/Pyhän Hengen kanssa. Kirjoitin paperille käytännönläheisen kysymyksen jostain arkisesta stressaavasta tilanteesta ja sitten vastasin siihen ikään kuin sisäisestä totuudesta tai todellisesta identiteetistäni käsin, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ajatuksena oli, että jos David Hoffmeisterkin saa niin suoria ja selkeitä neuvoja käytännön asioissa niin miksen minäkin. Samoin olin monesta eri lähteestä törmännyt siihen ajatukseen ettei kenenkään ihmisen tarvitsisi nojautua ns. guruun/pappiin/korkeassa asemassa olevaan henkilöön vaan että jokaisella on oma suora yhteys Jumalaan.
Mutta vastaukset, jotka sain eivät koskaan olleet niin konkreettisia kuin esim. Davidillä oli ollut. Kaikki vastaukset olivat aina tyyliin "kaikki on hyvin, minä rakastan sinua." Yleensä toin siis Pyhälle Hengelle huoleni erinäisistä asioista, valinnanvaikeudet, mutta en saanut käytännöllisiä vastauksia vaan pikemminkin, että ei ole mitään väliä mitä valitsen. Että jos kysyin, menenkö ulos vaiko en, sain vastaukseksi, "sillä ei ole merkitystä, valitset miten tahansa, olet jo perillä, päästä irti, kaikki on jo hyvin."
No olihan se vastausten saaminen aina huojentavaa, koska se tavallaan pyyhki aina pois ongelman kuin ongelman ja sai aikaan suuren kiitollisuuden tunteen. Dialogin tekemiseen tarvittiin kuitenkin aina tietty mielentila tai yhteys sisäiseen hiljaisuuteen ja kärsimätön olotila oli sen esteenä. Tuntuu ettei minulla nykyään ole kärsivällisyyttä meditoimiseen ja hiljentymiseen ja yhdessä vaiheessa tuo dialogin pitäminen oli tavallaan ainoa asioita selkeyttävä toimenpide. Nyt en ole pitkään aikaan saanut edes pidettyä tuota dialogia yllä ja tunnen päivittäin levottomuutta eikä mitkään henkiset aiheet enää kiinnosta kuten aikaisemmin. Olen ehkä jollain tavalla turhautunut, koska tiedän mikä mun oloa auttaisi, mutta silti välttelen sitä mikä auttaisi ja samalla se välttely ahdistaa.
En tiedä mikä mun pointti on kun kirjoitan tästä tänne. Ehkä IOK-opiskelijat haluavat kommentoida?
Johdatusta ja avautumista
9
134
Vastaukset
- taso 1 on todellinen
Miksi Pyhää henkeä kiinnostaisi TASON 2. ongelmat tai TASON 2 lapselliset asiat?
Tässä on ristiriita sen kanssa, että PH ei kiinnosta se mitä ajassa ja tilassa tapahtuu!
Mielestäni tuo on egon ansa ja egon johdatusta.- Harjoittelija
Ei voi tietää miten tai mitä Hoffmeister on kysynyt, tai on varmaan mahdoton kuvitella hänen mielensä" tilaa" kun hän kerto saaneensa vastauksen tai kun hän on saanut "vastauksen".
Siksi omalta kohdaltani voisin ajatella että ollessani epätietoinen eli kun tulee mieleen "pyytää neuvoa" esim. kuten tässä nyt ajattelen että "olen käytettävissä"
Ja huomaan saaneeni "vastuksen" joka on -olen käytettävissä-
Tuntuu tosi hyvältä vastaukselta tähän hetkeen. Kiitos kysyjälle.
Ymmärsitkö? Hyvä Ystävä - Harjoittelija
Harjoittelija kirjoitti:
Ei voi tietää miten tai mitä Hoffmeister on kysynyt, tai on varmaan mahdoton kuvitella hänen mielensä" tilaa" kun hän kerto saaneensa vastauksen tai kun hän on saanut "vastauksen".
Siksi omalta kohdaltani voisin ajatella että ollessani epätietoinen eli kun tulee mieleen "pyytää neuvoa" esim. kuten tässä nyt ajattelen että "olen käytettävissä"
Ja huomaan saaneeni "vastuksen" joka on -olen käytettävissä-
Tuntuu tosi hyvältä vastaukselta tähän hetkeen. Kiitos kysyjälle.
Ymmärsitkö? Hyvä Ystäväanteeksi nuo kirjoitusvirheet. pitää olla - Huomaan saaneeni vastauksen
- fwafeawfeaw
Harjoittelija kirjoitti:
anteeksi nuo kirjoitusvirheet. pitää olla - Huomaan saaneeni vastauksen
Voiko joku vielä keroa, miksi PH kiinnostaisi Tason 2 lapselliset tapahtumat?
Muutos tapahtuu mielessä, mieli on tasolla 1. Sillä ei ole tason 2 kanssa minkäänlaista tekemistä.
Vaikka sinä seisoisit päälläsi koko elämän, sillä ei ole mitään merkitystä, kun muutos tapahtuu mielessä.
Onhan kuitenkin kaikki yhteydessä kaikkeen. Jos katsotaan mitä kurssi opettaa PH.n toiminnasta olen ymmärtänyt että Se puhuu jokaiselle kyseisen henkilön mielen tasolla. Eli Jumalan ääni minussa puhuu minulle minun ymmärrykseni tasolla.
Kurssi on omien sanojensa mukaan mielen muutoksen kurssi = suunta
Jokaisen henkilön mieli on jossakin suunnassa = elämänkatsomuksessa koko ajan. Kurssin kertoman mukaan jonain päivänä jokainen huomaa että elämänkatsomuksensa joutuu -- pääse -- itse valitsemaan.
Minä olen joskus tosi vaikeissa (siis itselleni vaikeissa) kysymyksissä turvautunut arpaan. Tietoisena että totuus minussa antaa minulle oikean vastauksen.
Viimeisin vaikea kysymys oli mitä vastaan kosintaan. Arpa antoi vastaukseksi "tahdon" joten sinun vastauksesi olisi minullekin tuohon kysymykseeni ollut aivan oikein.
Siis kysymys:
" Että jos kysyin, menenkö ulos vaiko en, sain vastaukseksi, "sillä ei ole merkitystä, valitset miten tahansa, olet jo perillä, päästä irti, kaikki on jo hyvin."""
ja vastaus: Siis minä menestyn parisuhteessa kun itse "päästän irti ja sanon kaikki on jo hyvin"
Päinvastaisessa tilanteessa mikään ei ikinä ole hyvin jos päätän että nyt mikään ei ole ikinä riittävän hyvin. Mikä on riittävän hyvin jos kyttään onko mikään hyvin?
Minusta tässä on Anteeksiannon alkeet.PS siitä kosinnasta on yli 20 vuotta ja kaikki on edelleen täydellistä ja hyvin.
Jos kuitenkin epäilen, muistan että vain ego mittaa ja pelkää ja epäilee
Rakkaus ei mitta ei luokittele ei epäile. Rakkaus ON- tason 2 turhuus
hellin63 kirjoitti:
PS siitä kosinnasta on yli 20 vuotta ja kaikki on edelleen täydellistä ja hyvin.
Jos kuitenkin epäilen, muistan että vain ego mittaa ja pelkää ja epäilee
Rakkaus ei mitta ei luokittele ei epäile. Rakkaus ONU.G.Krishnmurti on tästä kaikesta eri mieltä.
Ja tämä niin kutsuttu Valaistuminen.. sekin on egon juonia. Kun valaistuu "ei tapahdu" mitään.
Egon juonia on puhe että kaikki on harhaa jolloin "tavallinen"? ihminen heittää pyyhkeen kehään ja sanoo että olen tästä eri mieltä. Ja väistelee suojatiellä ohi ajavia autoja aivan tosissaan
Tässä on vilpitön näyte minun egoni tuotoksesta.
IOK. puhuu tasoista aivan alkulehdillä. Tekstiosan luku 2 otsikko Jumalasta eroaminen ja sovitus sivulla 22
lainaus:
"2) Virheiden tekemättömäksi tekeminen kaikilla tasoilla on merkittävä askel Sovitus-suunnitelmassa. Sairaus eli "ei oikeamielisyys" on seurausta tasojen sekoittumisesta keskenään, koska siihen sekoittuu aina uskomus että se mikä on huonosti yhdellä tasolla, voi vaikuttaa haitallisesti toiseen tasoon. Olemme viitannet ihmeisiin keinona korjata tasojen sekoittuminen toisiinsa, s i l l ä k a i k- k i v i r h e e t täytyy korjata sillä tasolla jolla ne tapahtuvat." jne...(harvennus minun)
Joten voin päätellä että kaikilla tasoilla on virheensä kunnes sovitus on hyväksytty ja ns. tapahtuminen muuttuu joksikin muuksi kuten Krisnamurtikin sanoo.
kurssi puhuu usein tekemisestä ja Luomisesta iso alkukirjain viittaa johonkin suurempaan. Sanoilla on eri merkitys.
Kuten tuolla harjoitus 2 lainauksessa selviää asioilla on se merkitys mikä niille annetaan minkä sinä tai minä niille annat.- kesk. aloittaja
Kiitos näkemyksistänne!
Ymmärrän sen, että jos isä puhuu lapselleen niin viisivuotiaalle puhutaan vähän eri tavalla tai eri asioita kuin teini-ikäiselle. Samoin esim. alemmuuskompleksista kärsivää auttaa erilainen ohjeistus kuin ylemmyyskompleksista kärsivää. Ihan vain esimerkkinä siis.
Ihmisillä on yksilölliset tiet samaan määränpäähän. Siinä mielessä ymmärrän sen, että se riippuu ihan omasta mielentilasta tai tietoisuuden tasosta, että mikä viesti juuri nyt ikään kuin puhdistaa osuvammin kaikenlaisista turhista uskomuksista pois.
Ei voi kuitenkaan viisivuotiaalle täräyttää suoraan jotain absoluuttista totuutta, koska se menisi ihan yli hilseen. Eli aikaa tarvitaan näennäisesti sen oivaltamiseen mikä on jo tai minkä sisällä näennäinen oivaltaminen tapahtuu. Tätä on niin vaikea selittää.
Kaikki kiteytyy ilmeisesti noihin kahteen eri tasoon.
Kohtalo menee miten menee ja jatkaa kulkuaan vaikka mitään ei oikeasti tapahdu eikä ole koskaan tapahtunutkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni821339Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä651115Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2021108Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ1691061Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121019Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä103973Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi68886Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍125830Ihmeelliseltä pikkunaiselta....
Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t123758- 77745