Mull o tosi paljo kaveereit koulus. Yks päivä rupesin kuiteski miettii ett hetkone eihä kukaa näist ees haluu nähä mua vapaa-ajal? Monet näist miu kavereist sairastaa tai on sairastanu anoreksiaa ja he kaikki on melkein jotai kympi oppilait. Siks mua välil stressaaki iha sairaasti ku heit ei tunnu kiinnostavan mikää muu ku he itse ja mietin pitäiskö miun vaa vetäytyy tästä heidän porukasta jotten ite vaa sairastuis mihinkää syömishäiriöön tai vaikka masentus. Ku eivät he yleensä ees puhu miulle vaikka yrittäis itse. Ne jotka pystyy samaistuun ees vähän nii voisitteko tulla jakaa mielipiteitänne ja kokemuksiinne? Miten ootte sulautunu esimerkiks uuteen porukkaa? Tai miten ootte esimerkiks saaneet ystävänne jotka ovat sairastaneet anoreksiaa toipumaan anoreksiasta?
kahdenvaiheilla
kyllästynytpi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No luokallani on tyttö jolla on ollut/on anoreksia (emme ole oikein varmoja asiasta). Häntä kiusataan ja pilkataa, mutta hän ei huomaa tätä ja nauraa asioille sekä on kympin oppilas. Hänet aina pistetään minun ja ystävieni ryhmiin koulussa, mikä on vaikeaa kun meidän kanssa hän on aina eri mieltä, mutta kiusaajien/lissujen kanssa hän on aina samaa mieltä (yrittää miellyttää heitä), mutta lissut eivät halua tätä ryhmiinsä. Yritämme olla ystäviemme kanssa hänelle mukavia, mutta koska olemme luokamme "epäsuosittuja" emme kelpaa hänen ystäviksi. Säälin häntä kun ei ole ystäviä, itsekunnioitusta yms. Haluaisin olla hänen ystävänsä, vaikka on osaa olla kyllä välillä ihan vitun ärsyttävä.
Ei ehkä liitynyt ihan aiheeseen, mutta toivottavasti olisi apua :)