Jälleen on se aika vuodesta, kun moni 16 vuotias miettii mikä musta tulee isona?
Ysiluokka on päättymässä ja mielessä on monta asiaa. Lukio vai Amis?
Onko vanhemmat päättäneet tai määränneet opsielupaikanne vai onko annettu neuvoja vai ei edes sitä. Itse en saanut neuvoja enkä mitään.
Itse muistan hyvin tuon tilanteen ja vielä 25 vuotiaanakaan en tiedä mikä musta tulee isona.
Teen suomen ja koko universumin ala-arvostetuinta duunia ja siihen olen myös itseni opiskellut. Hpäen omaa ammattiani ja manaan kiukkusena sitä, että miksi Suomessa pitää valita niin nuorena opiskelupaikka, joka vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen?
Mitä tuntemuksia teillä on? Oma pikkusiskoni on nyt tässä tilanteessa.
16 vuotias liian nuori päättämään ammattia!
12
489
Vastaukset
- ???
Miten niin 15-16vuotias ysiluokkalainen on liian nuori päättämää ammattia? Kyllä moni tietää jo ihan pentun mitää haluaa tehdä isona.
- FaktatSuoriksi
Tota, tota. Nykymeno on enemmän sellaista, että kymmenen vuoden välein istut jossakin amkissa hankkimassa itsellesi uutta ammattia. Onnekas perhana on se, joka ehtii enemmän olla töissä kun koulussa ennen kuin kaatuu crocsit jalassa työnsä/opintojensa ääreen.
- jokutyö
16-vuotias ei ole lainkaan liian nuori valitsemaan ammattia. Moni pikkulapsikin tietää, miksi haluaa isona.
Kaikki ammatit ovat hyviä ja tarpeellisia. Jokainen oppii minkä ammatin vain. Ei ole oleellista, oletko puuseppä, kampaaja, autonkuljettaja, sairaanhoitaja vai lääkäri. Oleellista on, että voit elättää itsesi ja lapsesi työlläsi.
On ihan tarpeetonta miettiä pitkään, mikä on mun OMA juttu. Yleensä työstään oppii pitämään, kun siitä alkaa saada palkkaa.- ???
"Jokainen oppii minkä ammatin vain."
No ei varmana opi. Ei varmana kaikilla riitä rahkeet esimerkiksi lääkäriksi tai juristiksi. Kannattaa valita sellainen ala mikä on sopiva itselleen. Minusta kyllä kannattaa todellakin miettiä mikä on se oma juttu. On se aika vaikea saada motivaatiota sellaseen mikä ei kiinnosta yhtään. - miettisit vähä
haha :D oks se sit kiva et teet samaa paska duunii vuodest toiseen ihan masentuneena, koska joskus ajattelit että ihan sama työ kun työ. ei luoja.. onnea ja menestystä sullekkin vaan :D
Mielummin miettii ihan rauhassa että mitä haluaa tehdä ja sit tekee sitä mikä tuntuu kivalta ja mukavalta. Ja voin sanoa että todellakaan moni 15-16 vuotias ei tiedä että mitä haluaa tehdä.
- team_sheldon
Mun äiti on aina ollut semmonen että saan ihan itte valita mitä teen. Menin amikseen ja jouluna valmistuin koneistajaksi, nyt oon yhteishaussa hakemassa ammattikorkeaan (linjasta en vielä ole varma). En mäkään tiennyt sillon mitä haluan tehdä, mutta hain sinne mikä sillä hetkellä kiinnosti ja mikä silloin oli kivaa.
- mikä musta tulee
Mahtavaa saada näin paljon neuvoja. Teen ihan mielenkiinnosta tutkimusta asiasta ja kaikki palaute on tervetullutta. Kiitos! Itselläni opiskelu ja elämä on kussut erityiskoulun takia ja siksi olen eksyksissä. Lisää vain palautetta.
- kiirealkaatulla
No en mä nyt sanos että kaikki on liian nuoria valitsemaan. On niitäkin, jotka tietää heti mitä haluavat, ja niille jotka eivät tiedä, on lukio, ammattistartti tai kymppiluokka.
Itsehän olen yksi niistä jotka ei tiedä mitä tekee ja yhteishaku alkaa kahen viikon päästä... - sossupummaillaa
Minä tiesin jo 15kesäsen että mitä haluan alkaa tekee isona. No en yhtikäs mitää ku sossust saa fyrkkaa nii hyvi
- 10+11
No minä en 16 vuotiaana halunnut tehdä mitään. En varsinkaan töitä! Lusmuilin lukion läpi ja sitten hankin lapsia lyhyillä väliajoilla ettei vaan tarvitse mitään tehdä. Menetin mielenterveyteni jo ensimmäisen lapsen synnyttyä ja siitä lähtien olen ollut vajaakuntoinen. Menin 27 vuotiaana työkkärin ammatinvalintatestiin. Sitä ei edes suostuttu minulle tekemään vaan ammatinvalintapsykologi siirsi minut työkkärin "hullujen" puolelle. Kelan terapiaan hain mutta sitäkään en saanut kun kuulemma olen liian sairas. No hankinpa kuitenkin ammattitutkinnon ja valmistuin 30v syntymäpäivänäni. Ja nyt 36 vuotiaana olen eläkkeellä. Näin se elämä heittelee. Ei sitä 15 vuotiaana osaa ajatella kuinka loputon urakka elämä on.
- ens keväänä yhteishaku
Roskaa sanon minä, pitää vaan perehtyä eri ammatteihin ajoissa ja miettiä, mikä niistä tuntuu parhaalta. Itsellä kun on tilanne, että mulla on liian MONTA vaihtoehtoa mihin haluan, kun kaikki kuulostavat niin kivoilta.
- mitäs sitten
no mitäpä sitten jos ei kiinnosta paskan vertaa perehtyä mihinkään ammatteihin vaan hakee summassa johonkin paskalle alalle mihin sattuu pääsemään kun johonkin pitäisi hakea??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait873492Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso41684Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani51462- 271274
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es50893Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 70862Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t35852Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä47810Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60764Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4757