Kokkolan kaupungin tilojen myynti

tökkii pahasti

Kaupungin omistuksessa olevia kiinteistöjä tyhjillään, esim "Telimaan talo", silti kaupunki on vuokrannut tilaa kaupungin käyttöön kunnanvaltuutetulta joka istuu kaupungin hallituksessa.

http://www.kp24.fi/uutiset/lehtiteema/1480/357423/1/Kokkolan-kaupungin-tilojen-myynti-tökkii-pahasti

Kokkolan kaupunki pyrkii kuumeisesti eroon kaikista joutavista tiloista. Niiden myynnin tuotoksi arvioidaan taloussuunnitelmassa puolitoista miljoonaa euroa, 500 000 kuluvalle vuodelle kuten kahdelle seuraavallekin.
Kaupungin kiinteistöjen isännöitsijä Jouko Kätevä kertoo, etteivät tällä erää myytävät rakennukset ja asunto-osakkeet ole herättäneet mielenkiintoa. Useat kohteet ovat epäkäytännöllisiä, heikkokuntoisia tai vaikeasti

Rahoituspäällikkö Seija Bexarmyöntää kaupan käyneen huonosti myös viime vuonna. Budjettiin 2013 merkittiin 300 000 euron myyntitulot, mutta näillä tiedoin viivan alle jäi ympyriäinen nolla.

– Mitään ei saatu myytyä. Siltä se ainakin vielä näyttää, kun tilinpäätöstä vasta tehdään.


Myytävänä, suluissa neliöt

As. Oy. Chydeniuksenkulman osakkeet Kokkolassa, Antti Chydeniuksenkatu (58.5)

Kälviän liiketalo Oy Kesäniementie (322,0)

Marttilakoti, omakotitalo Kälviällä Vanha Kannustie 9 (257,5)

Muksula Ullavassa Ullavantie 689 (150,0)

Telimaan talo, päärakennus, Kansakoulukatu 4 (233,0)

Telimaan talo, ulkorakennus Kansakoulukatu 4 (68,0)

Wissin talo, omakotitalo Kokkolassa Auratie 6 (90,0)

Trullevin lomakylän pikkumökit Kokkolassa

Itäinen Kirkkokatu 17, omakotitalo (75,0)


Vapaat tai vapautuvat, joita ei esitetä purkuun eikä myyntiin:

Isojärven entinen Palvelutalo, vanha osa Laajalahdentie 83 (247,0)

Isojärven entinen Palvelutalo, uusi osa Laajalahdentie 83 (232,0)

Ventuskartano Ventuksentie 84 (683,0)

Kälviän entinen kunnantalo Kälviäntie 39

Lohtajan eläinlääkäritilat (88,0)

12

843

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sulle-mulle

      Tyypillistä "hyvävelijärjestelmää"

    • "Grynderi"

      Ketä kiinnostaa kolkon näköinen suojelutalo? Tontti olisikin jo toinen juttu.

    • quuppa1

      Olis jännä tietää, missä nuo kohteet on ihan oikeasti myynnissä. Kaupungin sivuilta ei löydy mitään aiheeseen liittyvää. Nää on varmaan taas niitä asioita mitä hoidellaan pöydän alta hyväveljille ja muille tutuille.

      • tyyrist

        En ole edes tiennyt että kaupunki kauppaa ko.kohteita!Olisko järkevää antaa ne välittäjälle myyntiin.


    • Miksi ja milloin

      Miksi nämä talot ja mökkikylät ovat tulleet kaupungille? Onko ne jääneet noin vain kaupungin käsiin? Vai onko ne ollut jonkun "hyvän veljen" omistuksessa ja näin ollen on tämä "hyvä veli" pelastettu?
      Eihän niille enää mitään voi, mutta mukava olisi tietää noiden kauppojen kuviot aikaisemman elämän aikana.

    • Mitä maksaa

      Tuon Raatihuoneen voisin kyllä ostaa, kukahan tietäisi pyyntihinnan ja kenelle voisin tarjouksen siitä tehdä.
      Se olisi sopivalla paikalla ja nurmikon leikkuutakaan ei olisi vaivana.

    • ...........

      Ei kai niitä saa myytyä, kun missään ei ole mainostettu. Ilmeisesti pitää kuulua sisäpiiriin tai osata kysyä oikeista paikoista. Tai sitten tarkoitus alunperinkin on purkaa kaikki. Sääli, koska komeita rakennuksia ovat. Kerran purettua ei koskaan saa takaisin.

      Minulla olisi yritysidea, joka sopisi ainakin erääseen noista. Ehkä. Kaikki on vasta suunnitelman asteella, joten en vielä uskalla edes ostaa mitään.

    • Anonyymi00008

      Raatihuoneelle olisi hyvä remontoida Kokkolaan suunniteltu lastensuojeluyksikkö, jolle jutun mukaan etsitään parhaillaan vuokratiloja. Sijainti keskellä kaupunkia olisi erinomainen: koulut, palvelut, harrastukset ja joukkoliikenne olisivat lähellä. Samalla arvokas rakennus saataisiin oikeaan käyttöön, se kunnostettaisiin ja säilyisi tuleville sukupolville. Kaupunki saisi tarvitsemansa tilat ja vanha talo uuden elämän kaksi ongelmaa ratkeaisi yhdellä remontilla.

      • Anonyymi00009

        Ei ole käytännöllinen tila alkuunkaan ko. tarkoitukseen.


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Ei ole käytännöllinen tila alkuunkaan ko. tarkoitukseen.

        Eihän se tietenkään ole ”käytännöllinen”, jos kaupunki samalla säästäisi rahaa ja vanha rakennus saataisiin hyötykäyttöön. Parempi kai suhmurointiperinteen mukaisesti vuokrata tilat sopivalta tutulta ettei veronmaksajille vain vahingossa syntyisi säästöä.


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Eihän se tietenkään ole ”käytännöllinen”, jos kaupunki samalla säästäisi rahaa ja vanha rakennus saataisiin hyötykäyttöön. Parempi kai suhmurointiperinteen mukaisesti vuokrata tilat sopivalta tutulta ettei veronmaksajille vain vahingossa syntyisi säästöä.

        Se on kylläkin ns. historiallinen myöskin sisätiloiltaan.


      • Anonyymi00012
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Se on kylläkin ns. historiallinen myöskin sisätiloiltaan.

        Sen parempi, sehän voisi olla näille nuorille erinomainen asuinympäristö. Kaikki nykyajan hömpötykset eivät ole ihmiselle hyväksi. Vielä kun taloon saisi puulämmityksen, nuoret oppisivat perinteisiä elämäntaitoja: pilkkomaan puita, kantamaan halkoja ja lämmittämään taloa sen sijaan, että pelaavat matopeliä koko päivän. Siinä olisi historiallinen rakennus ja käytännön kasvatus samassa paketissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      53
      1010
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      994
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      852
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      776
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      52
      753
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      24
      644
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      50
      638
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      560
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      558
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      139
      545
    16. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      10
      538
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      46
      537
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      119
      526
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      515
    20. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    Aihe