olen ollut tyrmistynyt tuttavapiirissä ja tutun tutuille tapahtuneista asioista lestadiolaispiireissä. Eikö häikäilemättömällä lisääntymispakolla ole mitään rajaa?
Miksi teette lisää lapsia silloinkin kun oma henkenne on siinä selvästi uhattuna ja on aivan lääketieteellisestikkin 90% mahdollisuus, että ne 9 lasta kotona jäävät puoliorvoiksi?
Tiedän kaksi tällaista VL äitiä, joille lääkäri sanonut ehdottoman EIN lisäraskauksille ja perustellutkin sen.
Mutta ei siitä piitattu, uutta putkeen vaan! Toisella kuoli vain vauva, toisessa tapauksessa meni molemmat. Kohtu repesi siis molemmilla. Toisella oli takana KAHDEKSAN sektiota ja niitä ennen 2 alatiesynnytystä.
Kun näistä kuulee niin tajuaa että lestadiolaisuus on jopa karmeampi uskonto naiselel kuin islam.
Lestadiolaisnaiset, miksi ette piittaa
Törkeää
2
339
Vastaukset 2
- Filosofi46
Lestadiolaiset on aivopesty. He ovat niin hyvin aivopestyjä etteivät ymmärrä sitä. Heitä pitäisi pikemminkin sääliä kuin vihata. Ammattiapua tarvittaisiin kovasti.
Jos Suomi olisi oikeusvaltio, uskonnollisten ryhmien pahat teot tutkittaisiin suurennuslasilla ja joidenkin toiminta kiellettäisiin. Lukekaapa Rauhalan kirja Taivaslaulu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802147Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3681293Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu321226- 1411068
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa1561010- 103876
- 65772
- 45747
- 62741
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63692