Voinko tehdä rikosilmoituksen asioista jotka olleet oikeudessa ja oikeus nostanut syytteet. Ei ole näytetty toteen asioita, vaan uskottu vastapuolen kertomuksia koska vastapuoli keksinyt uskottavat tarinat. Voinko pyytää siis poliisitutkinnan kautta esittämään vastapuolelta todisteita? asia on menossa käsittelyyn eteenpäin hoviin.rikosilmoitus auttaisi varmasti asiaa?
rikosilmoitus
1+3
267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Täh?
Nyt ei ole ihan kaikki muumit laaksossa.
Korjataanpa joitain virheitä. Oikeus ei ole nostanut ketään kohtaan syytettä. Sen on tehnyt todennäköisesti syyttäjä, ellet sitten ole tehnyt sitä itse syyttämättäjättämispäätöksen jälkeen.
Jos oikeus on uskonut vastapuolta, niin silloin oikeus on katsonut toteennäytetyksi asiantilan vastapuolesi hyväksi. Miten itse yritit toteennäyttää omaa näkemystäsi? Jos vain omalla kertomuksellasi, niin on aika lailla selvää, että sana-sanaa-vastaan tapauksessa jäät tappiolle.
Onko nyt niin, että käräjäoikeus totesi vastapuolen syyttömäksi, mutta asia etenee hoviin? Silloin et todellakaan voi tehdä samasta asiasta uutta rikosilmoitusta. Poliisin osuus on päättynyt jo esitutkintaan.
juu siis syyttäjä. ei vaan vastapuoli nostanut perättömillä tarinoillaan itseäni kohtaan syytteet, jotka oikeus katsoi hänen edukseen. mutta koska vastapuoli ei ole näyttänyt todisteita väittämilleen, niin voiko pyytää poliisin kautta vastapuolta esittämään todisteita, koska hän ei ole esittänyt mitään todisteita tarinoilleen oikeudessa vai pyydetäänkö todisteet vasta hovissa? koska väitteet joita hän on kertonut niin ovat valheellisia ja todennäköisesti hän ei edes pysty esittämään suullisia tarinoita näytöllä toteen. Ja koska hänen perättömillä tarinoillaan on todettu syylliseksi niin kai siinä tapauksessa on oikeus nostaa rikosilmoitus perättömistä väitteistä? ja myös tehdä kantelu syyttäjästä? jos väärin tuomittu. Mutta uskon että hovi tulee jokatapauksessa kumoamaan syytteet koska mitään realistista näyttöä ei asioille ole.kaiken lisäksi itseäni ei ole edes kuultu asioista joista nostettu syytteet vaan nämä syytteet nostettu vain vastapuolen kertomusten mukaan, joten onko mahdollista että syyttäjä toiminut väärin?