Jää´festarit´

Hienoa että politiikka tulee mukaan. Valtuusto veistämään puheenjohtajistaan patsaat. Kyllä katsojia riittäisi. Kesäksi vois viedä ´Valon` pakkaseen että eivät sulaisi.
Olisivat mallinukkena seuraavana vuonna. Toivon että tämä saa kannatusta yli puoluerajojen. Ottakaa varavaltuudetkin mukaan vettä kantamaan.
13270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hän, joka säät ja ilmat säätää on nyt nähtäväst katsonu parhaaksi, että Heinolasta sulaa jääkausi kokonaan tämän viikon aikana. Mutta me voimme kyllä osallistua EU vaali propagantaan, kioskeja ja tarjoilua vaan joka kadulle vieriviereen, niinkuin Berliinin Joulukaduilla. Harmi vaan, ettei minulle ole suosikkiehdokasta Heinolasta, mutta nousevia kansanedustaja ehdokkaita siellä voi jututtaa.

Äänestä
  • Niin tärkeistä henkilöistähän on Heinolassa jo maalattu muotokuvat, tietenkin veronmaksajien laskuun. Turha menoerä sekin, mutta piti näköjään homma hoitaa. Täällä jatkuva ja sama napina kuluista ja teattereista. Tämä muotokuvien maalauttaminen on yksi jäänne ja asia, josta ei haluta luopua.
    Nostaahan se itsetuntoa varmaan kun kuva on pokissa seinällä.

    Äänestä

Älkää nyt hermoille, kyllä se politiikka sopii

Äänestä

.....sopii, sopii, politiikka joka paikkaan. Välillä hyvin ja joskus huonommin.
.....parasta politiikka on aamuyöllä, vällyn alla. Ei puolueella niin väliä.
.....ihan on" hermo" kunnossa.

Äänestä

Minusta erotiikka sopisi paremmin. Se houkuttelisi paljon turisteja.

Äänestä

Jäävestarit ja villahousuromantiikka,,,,,,,,houkutus..?

Äänestä

Jääfestarit hienosti käynnissä, tsemppiä ja pikkupakkasta.
Siellä oli muuten makkaraa.................
Käykää,käykää,,,,,kumit mukaan, saappaat.

Äänestä

Hienoa kun pakastaa.
Jääveistokset onnistuu.
Hieno veturi tullut ja Heinolan mies tekee.
Kiitos!

Äänestä

Olihan siellä porukkaa ainakin eilen, sekä liukasta, suorastaan vaarallisen liukasta. Olisikohan asialle ollut mitään tehtävissä? Ja ehkä pari valaisinta palkintokorokkeen tienoille ei olisi kovin paljoa kustantanut?
Hyvä kuitenkin että on jotakin tapahtumaa harmauden keskellä...

Äänestä

Hyvinkö on hennessyt ja lumumbat maistuneet?

Äänestä

Toivottavasti vuoden päästä on talvisempi keli.
Heinola tarvitsee tapahtumia, sekä kaupungin tukea.
Ei kai kenenkään p...e kestää talkoita yksistään.
Vaikka se bisnestä onkin.

Äänestä
  • Näin on, festivaalit on kiva talvinen tapahtuma Heinolassa ja mieluusti juhlat saa laajentua aina edellisvuotta suuremmiksi.

    Äänestä

kuseenkuin ruskean kitkerä kusi sulaa lumeen niin käy saatanan noille lumi ja jääpalloillekkin. Vittu auratkaa ja hikkaa teille eikä nuita höhellyksiä tarvita. Liikaa menee jo muutoin sähyköön niin turhaa on valoin laitto torille kun ei juuri ketään siellä koskaan illoin edes ole.asukki

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jääpuikko 69 kirjoitti:

Hienoa että politiikka tulee mukaan. Valtuusto veistämään puheenjohtajistaan patsaat. Kyllä katsojia riittäisi. Kesäksi vois viedä ´Valon` pakkaseen että eivät sulaisi.
Olisivat mallinukkena seuraavana vuonna. Toivon että tämä saa kannatusta yli puoluerajojen. Ottakaa varavaltuudetkin mukaan vettä kantamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu