Kun joku tämän kysymyksen ensin esitti, että kuka omistaa tekijänoikeudet Suomessa kuvista jotka on ladannut facebookiin.
No, siellä asiaa pohdittiin, ja vastaus oli, että Facebook saa käyttöoikeudet Facebookiin ladattuihin kuviin. Siis Facebook saa, ei Facebookin toiset käyttäjät.
No, mutta kun sitten itse yritin lueskella sitä litaniaa, jonka joku linkitti vastaukseensa Facebookin käyttöehdoista, niin siellä luki, että jos kuva on julkinen niin Facebookilla on oikeudet käyttää kuvaa. Siis esim. suljetut harrastusryhmäthän eivät ole julkisia, eli näille laitetut kuvat eivät kuulu sitten Facebookin käyttöoikeuden piiriin?
No, sitten tuli mieleen, että kuinka paljon se Facebook niitä miljoonien ja miljoonien käyttäjiensä kuvia käyttää - tietääkö kukaan? Omista kuvista en ole huolissani, sillä minun kuvausvehkeenikin ovat aivan halvimmasta päästä, että eipä niillä mitään huippukuvia tehdä. Tosin tässä sitten tuli mieleen, kun johonkin tällaiseen ryhmään kuuluin vielä hetki sitten, että no, mitäs minä siellä teen, kun kanssaryhmäläiset ovatkin niin taitavia, että ovat (anteeksi nyt, tämä on tosi ilkeää, vaikka en tosiaankaan vähättele kenenkään kuvaustaitoja ja kuva-aiheita, hienoja kuvia maisemista ja auringonlaskuista ja eläimistä ja vaikka mistä - osaajia ovat) tosiaan huolestuneita siitä, että Facebook ottaa heidän kuvansa käyttöön. Siis sanon vielä: en vähättele kenekään taitoja, itse en osaa mitään, mutta siis, onko huoli tosiaan aiheellinen. Oikeat ammattilaiset tuskin omia kuviaan Facebookiin laittavat tai sitten niissä on joku poikkikuvan juokseva teksti, jonka poistaminen pilaa kuvan (vrt. vastavalo - joka nyt ei kyllä ole Facebookissa vissiin). Tai oikeat taiteilijat.
Siis minua suoraan sanoen kyllästyttää tämä koko aihe. Että ehkä on parempi kuin ei kuvia laittaisikaan, laittaa vaan tekstiä... Mutta joo, onhan se tekstikin sitten Facebookin käytettävissä, jos se on julkinen teksti.
Mutta onko tietoa, paljonko se Facebook niitä kuvia käyttää? Ja siis kaiketi se nyt tosiaan on niin, että yhtiö Facebook saa käyttää, ei Facebook-yhteisön jäsen?
Ja siis, en nyt tsekannut, mutta kun esim. erilaisilla luontoyhteisöillä on sivuja Facebookissa, niin laittavatko ne sitten vaikka jonkin kilpailun kuvat suoraan Facebookiin katsottaviksi, vai onko se linkki - no jaa, taitaa olla linkki....
No, erosin sitten ainakin siitä ryhmästä, mitäs minä onneton tunari siellä teen, tosi taitureitten keskellä! Ja jotkut ryhmät ovat sitten sellaisia, että kuvia laittaa muutama, ylläpitäjä on jättänyt näkyviin sen ominaisuuden, että näkee kuinka monta on nähnyt kuvan... No, tosiaan, aktiivisia lataajia kädellinen, katselijoita viis käsiparia ainakin! No joo, turhauttavaa....
Sori, tämä valitus...
Ai niin, sekin vielä, että jos joku yritys ihan siis tavallisen kuvan Facebookilta ostaa, niin kyllä se kertoo jo siitä yrityksestäkin - ja julkaisun (lehti, mainos, esite) siihen kai tosiaan vaaditaan kuvalta paljon, jos on huippuyrityksestä kyse. Tai tietenkin voi olla, että joku on saanut kuvan jostakin ajankohtaisesta asiasta ja se tulee käytettäväksi...
Sori edelleen purnaus.
Tyhmänä yritän funtsia tätä:
7
85
Vastaukset
- jatkan vielä.
Jatkan vielä:
Vai olenko sittenkin ymmärtänyt väärin tämän oikeuden siirtymisen?
Facebook saa julkisista kuvista ja ilmeisesti myös teksteistä, kaikesta julkisesti jaetusta, kaikki oikeudet? No, miten sitten on mahdollista, tai eikö olekaan mahdollista toteuttaa vaikka kysyä voikin, että kun on joku valokuvausta yhdessä harrastava porukka ja näillä oma sivu Facebookissa, julkinen sivu, että sieltä joku paikkakunnan pikkulehti menee kyselemään, että ovat mieluusti ottamassa kuvia arkistoonsa, jos halukkuutta antamiseen on - no jaa, onhan niitä kuvia tietysti sellaisiakin, jotka eivät ole Facebookin tulleet laitetuksi kulloisestakin teemasta - mutta jos kyseessä olisi Facebookiin laitetut kuvat, niin sitähän arkistoon ottamista pitäisi kysyä sitten Facebookista vai?
Mitenkähän erilaiset blogisivustojen pitäjät suhtautuvat käyttäjien kuviin ja teksteihin, meneekö käyttöoikeus ylläpitäjälle eikä käyttäjällä ole mitään oikeuksia?- heheh..
Ja blogeistakin vielä: Kun ihmiset tykkäävät kertoilla kuvien kera vaikkapa matkoistaan jne., vaikka vaan kotimaan matkoista, niin sitten on sellaisia paikkoja, jotka ilmoittavat että omaan käyttöön saa kuvata - no, julkinen blogi onko se omaa käyttöä...
Sitten toisaalta, jos laittaa Facebookiin julkisena tällaisesta kohteesta, niin...
Kuinka paljon niitä blogejakaan on.... Kuka niitä valvoo...
Joo, nyt kaikki epäilee, että mä olen joku rikollinen näitten sisältöjeni kanssa... No, siinähän epäilette... mä en ittekään tiedä... - kjsBHBGH
Parasta ettei sinne laita mitään kuvia, joita ei halua vapaasti käytettäväksi.
Mitään takuuta kun ei kukaan anna ja kaikki haluaa hyödyntää, jos vain kynnelle kykenee. - no niin.
kjsBHBGH kirjoitti:
Parasta ettei sinne laita mitään kuvia, joita ei halua vapaasti käytettäväksi.
Mitään takuuta kun ei kukaan anna ja kaikki haluaa hyödyntää, jos vain kynnelle kykenee.Vapaa käyttöoikeus on vain Facebookilla - näin minä sen ymmärsin, mutta mitä ihmettä se tekisi kuvilla... Toki, asia on niin, että kuka tahansa voi sieltä kopioida tai print screen tai mitä vaan... kun ei tekijänoikeuksia kunnioiteta.
Joo.
Mutta ittehän sen sanoit, että mitäs laittavat, jos ovat niin olevinaan taiteellisia että facebook myy heidän töitään ehdottomasti... Itsehän laittavat. Ja vielä että laskuja vaan yrityksille. Miksi se yritys maksaisi Facebookille - kun todennäköisesti kuvan ottaja myisi halvemmalla?
Ja sama pätee teksteihinkin - eli julkiset tekstit ovat Facebookin käytettävissä...
Siis joo, miksi laittavat edes sinne suljettuun ryhmään, jos ovat olevinaan niin erinomaisia että rahalla ollaan valmiita ostamaan - kun tusinakuvia erilaisista maisemista riittää muutenkin - ja vouhkataan sitten siitä, että tekijänoikeuksia ei ole...
Kiitti. Siis joo, olisko mitään foorumia, missä voisi ihan olematta maailman paras valokuvaaja laitella omia kuviaan ja katsella muiden ... Ei taida olla. Huvittavaa on myös se, että sitten jos jollakin foorumilla menee kehumaan jonkun yksittäisen kuvia, niin siitä tullaan näpäyttämään, että eipäs kehuta nyt yksittäisen tyypin kuvia kun kaikki ollaan yhtä hyviä.
Kiitos. - nalkutan lisää.
no niin. kirjoitti:
Vapaa käyttöoikeus on vain Facebookilla - näin minä sen ymmärsin, mutta mitä ihmettä se tekisi kuvilla... Toki, asia on niin, että kuka tahansa voi sieltä kopioida tai print screen tai mitä vaan... kun ei tekijänoikeuksia kunnioiteta.
Joo.
Mutta ittehän sen sanoit, että mitäs laittavat, jos ovat niin olevinaan taiteellisia että facebook myy heidän töitään ehdottomasti... Itsehän laittavat. Ja vielä että laskuja vaan yrityksille. Miksi se yritys maksaisi Facebookille - kun todennäköisesti kuvan ottaja myisi halvemmalla?
Ja sama pätee teksteihinkin - eli julkiset tekstit ovat Facebookin käytettävissä...
Siis joo, miksi laittavat edes sinne suljettuun ryhmään, jos ovat olevinaan niin erinomaisia että rahalla ollaan valmiita ostamaan - kun tusinakuvia erilaisista maisemista riittää muutenkin - ja vouhkataan sitten siitä, että tekijänoikeuksia ei ole...
Kiitti. Siis joo, olisko mitään foorumia, missä voisi ihan olematta maailman paras valokuvaaja laitella omia kuviaan ja katsella muiden ... Ei taida olla. Huvittavaa on myös se, että sitten jos jollakin foorumilla menee kehumaan jonkun yksittäisen kuvia, niin siitä tullaan näpäyttämään, että eipäs kehuta nyt yksittäisen tyypin kuvia kun kaikki ollaan yhtä hyviä.
Kiitos.Näistä kuvien oikeuksista, onko kuvalla ikään kuin design? Kun jossakin mielessä tekijänoikeudet eivät Suomen lain mukaan koske ajatusta tai ideaa, formaattia ehkä myös. Niin tuota jos sanoo jossakin yhteydessä että tuosta voisi tuota sommittelua matkia jonkun kohteen kuvauksessa, niin heti tulee joltakin jota ei edes oltu aikeissa matkia ruutuun tekijänoikeusmerkintä design Pirkkosen Paavo (nimi keksitty). Sommittelua ilmeisestikään tekijänoikeudet eivät koske. Tosin se josta sitä sommittelua olisi apinoitu oli ihan muualla kuin facebookissa... Eikä vehkeitten tehot riittäneet ja itse sommiteltava ympäristökin oli muuttunut...
No jaa... Näin sitä mennään.
Jos te laitatte kuvianne esiin missä tahansa pienellä resoluutiolla niin tuskin kukaan niitä käyttää mihinkään. Ohjelmathan automaattisesti pyynnöstä pienentävät pitkän sivun mieleiseksenne. Esim. 1000 pikselin pitkäsivun kuvasta ei enää mitään isompaa mainosta tee. Toisekseen mahdattekohan osata katsoa kuvianne oikealla silmällä kun arvelen niiden jäävän hämärään vaikka niitä kauppaisitte.
Missä niitä pääsee katsomaan? Älkää sanoko jotta naamakirjassa koska sinne en tule, en ole sinne rekisteröitynyt enkä aio siihen ryhtyä.- en minä.
Ystävä hyvä, me eli minä laitoin kyllä facebookin omalle sivulleni ja ryhmäänkin, ja me-minä ei pidä kuviaan mitenkään erinomaisina että niitä joku ehdoin tahdoin haluaisi yrityksensä julkaisuihin, ne oli ne muut!
Itse olen jopa omat sivuni pistänyt hakukoneilta pois... jotkut eivät ehkä sitäkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude13913016Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k21211942Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t16110108Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729561Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h939040Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k137675Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht177528Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk356653Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1386077Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa915905